Rondan kaupunki sijaitsee Andalusiassa, Malagan provinssissa. El Tajo- rotko jakaa kaupungin uuteen ja vanhaan puoleen. Ajaessamme vajaan kahden tunnin matkan Fuengirolasta Rondaan, nousimme noin kilometrin verran kiemurtelevia vuoristoteitä pitkin. Rakastan vettä, merta, mutta kyllä vuoristokin voi olla mahtavan kaunis. Ja kyllä Espanjassa vuoria riittää, sillä ne peittävät maan pinta-alasta noin 70 %, eli luku on suunnilleen yhtä suuri kuin Suomen metsien osuus maamme pinta-alasta. Pieniä kyliä näkyi siellä täällä vuorten rinteillä, ja mietin sitä, kuinka eristynyttä elämää ihmiset noissa kylissä ja kaupungeissa ovat aikoinaan eläneet. Vaikka tie oli nytkin niin kiemurainen, että vatsassa alkoi myllertää, niin oli se sentään uusi ja hyvä. Kyllä meidän turistien kelpasi.

 

Rondan kaupunki on tuhansia vuosia vanha. Emme kylläkään ehtineet perehtyä sen varhaiseen historiaan, joista kertovat läheisyydestä löytyneet luolamaalaukset,  sillä nykyisessäkin kaupungissa oli tietämistä. Monet kuuluisuudet ovat asuneet Rondassa, heistä huomattavimpia lienevät saksalainen runoilija Rainer Maria Rilke, joka kirjoitti runoja myös tästä lempikaupungistaan. Myös Hemingway asui Rondassa useita vuosia ja kertoi paikasta kirjassaan "Kenelle kellot soivat". 

 

Nykyinen härkätaistelumuoto on kehitetty Rondassa, ja sieltä löytyy maan suurin ja vanhin härkätaisteluareena. Seisoin keskellä härkätaisteluareenaa, opas selitti, mistä härät päästettiin kentälle, ja mistä matadorit saapuivat. Manu, espanjalais-suomalainen oppaamme - varsinainen asiantuntija  - ei ollut itse härkätaistelun ystävä. Hän oli pakon edessä joutunut olemaan kahdesti härkätaistelukatsomossa ja kertoi, että se oli aivan kauheaa, veri haisi, ja tapahtuma oli kaikkineen kuvottava. Nuorempi sukupolvi ei ole kiinnostunut näistä näytöksistä, ja Rondassakin härkätaistelu järjestetään vain kerran vuodessa. Liput saattavat maksaa satoja euroja, ja kuuluisat matadorit ovat upporikkaita. Taisteluissa käytettävä härkä on tietyn rotuinen ja kasvatettu huolella, ja jokaisessa taistelussa surmataan kuusi härkää. Huomasin syksyllä, että härkätaisteluja järjestettiin lähes joka viikonloppu jossakin päin Aurinkorannikkoa. Liput maksoivat vajaan sata euroa, enkä usko, että matadoritkaan olivat ihan niitä kuuluisimpia. Manu-opas kertoi, että Espanjan klassinen musiikki liittyy läheisesti härkätaistelujen maailmaan, ja tästä musiikista hän piti.

 

Paluumatkalla Manu kertoi vielä siitä, kuinka maantierosvot ovat olleet oikea maanvaiva näillä alueilla. Eihän se ole mikään ihme, kun maasto on täynnä piilopaikkoja, ja toisaalta matkustavaiset ovat olleet aika avuttomia vuoristoteillä. Viimeinen kuuluisa maantierosvo keräsi ympärilleen monta sataa miestä. Lopulta joukon tekemisiin kyllästyttiin niin, että heidän kanssaan neuvoteltiin sopimus rosvouksen lopettamisesta. Ryöstäjät asettivat ehdokseen mm. sen, että heidän johtajastaan piti tulla poliisipäällikkö, ja kaikkien maantierosvojen täytyi saada armahdus. Näin tapahtui, ja ihmiset pääsivät rauhaan. No, onhan näitä maantierosvoja täällä (ja muualla) myös tänä päivänä, mutta menetelmät ovat nykyaikaisemmat.

 

Sunnuntaina satoi vettä, ja me lähdimme kuopuksen kanssa Malagaan museokierrokselle. Katsastimme Picasson kotimuseon (aikamoinen yläluokan kasvatti tämä kuuluisa taiteilija) sekä Mimma:n eli musiikkimuseon. Tässä museossa pääsi itse kokeilemaan erilaisia soittimia, ja kyllähän siellä olikin vanhempia lapsineen sunnuntaita viettämässä.

 

Mutta nyt on tilanne sellainen, että huomenna lähden ostamaan toppatakin. Tänään oli niin hyytävä tuuli ja talvi vasta aluillaan, että eiköhän takille käyttöä löydy - ainakin sitten helmikuussa Suomessa.

 

Yritetään pärjätä! Pirkko