tiistai 13. tammikuuta 2015

Tammikuisen sunnuntai-päivän tunnelmia Paseo Maritimolla: kansa on lähtenyt liikkeelle lapsineen, koirineen, rullaluistimineen, pyörätuoleineen. Penkeillä istuskelijat ovat kääntäneet kasvonsa kohti aurinkoa, eivätkä malta lukea mukaansa ottamaa sanomalehteä. Toiset asettuvat kuuntelemaan intiaania, joka soittaa pan-huilulla (orkesterin säestys kuuluu kaiuttimista). Aurinkoinen päivä saattaa olla hyvinkin tuottoisa, sillä aurinko lämmittää mieliä ja almunantokättä. Lämpöä on tosiaankin 24 astetta, siellä ja täällä rantahietikolla näkyy auringonottajia, yksi uskalikko on uimassa. Elämä on leppoisaa.
 
Palasin jälleen ruotuun ja kiiruhdin heti paluumme jälkeisenä päivänä kuntosalilleni, jonka nimi on osuvasti "Curves Complete". Jumpan jälkeen ohjaaja ilmoitti, että nyt otetaan Pirkan (joo, olen siellä "Pirkka") mitat. Yritin vastustella kiivaasti ja kerroin, että olen ollut kolme viikkoa Suomessa ja syönyt herkkuja ainakin tarpeeksi. Eivät auttaneet selitykset. Minun piti hypätä puntarille, ja sitten mitattiin miltei jokainen kohta kropassa. Sentit laitettiin koneelle muistiin ja verrattiin tietysti aikaisempiin lukemiin. Kerron vain yhden tuloksen, koska se oli parantunut edellisestä mittauksesta: kehon rasvaprosentti, joka mitataan sellaisella jännällä koneella, oli pienentynyt. Ohjaaja huomauttikin, että painonnousu on varmaankin nestettä, koska rasvaprosentti oli alentunut. Ihanan kannustavia kaikki ohjaajat siellä! Enhän minä tuommoisia selityksiä usko, mutta kiva niitä on olla uskovinaan. Vaara ohi, marssi jatkuu! Jokainen arkiaamu alkaa kuntosalilla, koska jumppaaminen on niin hauskaa juuri tuossa paikassa. Ja jos sivutuotteena saa vielä curves complete, niin mikäpä siinä.
 
Istuskellessamme Hevosbaarissa keskustelimme juuri tapahtuneesta terrori-iskusta Ranskassa. Ystäväni sanoi, että lehtien toimittajien tulisi olla varovaisempia kannanotoissaan. Turha ärsyttäminen on vaarallista. Me toiset ajattelimme asiasta eri tavalla. Iskussa kuollut pilapiirtäjä oli tietoinen vaarasta, mutta hän oli sanonut, ettei halua "elää polvillaan". Olin myös nähnyt pilapiirroksen, joka oli ilmestynyt lehdessä joulun aikaan. Joulun tapahtumat oli siinä esitetty räävittömällä tavalla. Lehden toimituksen linja on ilmeisen tasapuolinen, mitään kuvia ei kumarreta, mitään ismejä ei kunnioiteta. Seurueessamme ollut mies kertoi, että hänen hyvä ystävänsä oli aikoinaan palvellut YK-joukoissa. Ulkomaankomennuksilla tämä oli tutustunut turkkilaisiin sotilaisiin. He olivat maaseudulta lähtöisin, osin jopa lukutaidottomia. Palveluksen kestäessä miehet olivat petranneet lukutaitoaan ja alkaneet lukea Koraania. He olivat olleet äärimmäisen ihmeissään siitä, etteivät olleet löytäneet pyhästä kirjastaan niitä asioita, joista olivat kuulleet imaamien saarnaavan moskeijoissa.
Terroristien värvääjät osaavat käyttää hyväkseen ihmisten tietämättömyyttä ja ankeita oloja. Jos ihminen ei ole koskaan elämässään ollut mitään, jos hän ei ole koskaan tuntenut saaneensa rakkautta, arvostusta, jopa kunnioitusta, niin maaperä on otollinen. Tee se! Ole joku! Sinun nimesi jää historiaan! Harha on niin suuri, että rikolliset kutsuvat itseään marttyyreiksi. Oli hienoa nähdä uutisista, kuinka kaksi miljoonaa ihmistä osoitti tukeaan sananvapauden puolesta. Koko kauhean tapahtuman merkitys muuttui yhtäkkiä käänteiseksi.
Onhan meilläkin ollut kristinuskon nimissä tappokinkereitä, ja siksi haluaisinkin olettaa, että samansuuntainen kehitys väkivaltaisesta käännyttämisestä rauhanomaiseen lähestymiseen olisi mahdollista myös islamin parissa.
 
Torstaina olen lähdössä Rondaan, joka on rakennettu Serrania de Rondan vuoristoon. Tämän kaupungin nähtävyyksistä kerron seuraavassa postauksessa.
 
Lukemisiin! Pirkko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti