Terveisiä jälleen täältä Aurinkorannikolta! Joululoma Suomessa oli sellaista matalaliitoa, että nyt vasta tunnen olevani lomalla. Oli ihana saada tavata rakkaan perheen jäseniä sekä ihania ystäviä, pitkästä aikaa sain kunnolla herkutella (no, kyllä ne saavutetut edut eli kilot kävelemällä lähtevät), ihastelin jälleen tilavaa ja kaunista kotiani. Mutta... Hoh, hoijaa, täytyy myöntää, ettei tällä hetkellä Suomi-ikävä vaivaa. En kaipaa pimeyttä, pakkasta enkä edes lunta. Odottelen täällä kaikessa rauhassa kelien lauhtumista.

Olemme vaihtaneet asuntoa. Nykyinen kotimme sijaitsee huoneistohotellissa, lähellä rantaa ja Los Bolichesin keskusta. Kyllästyin raahaamaan ostoksia ylämäkeen, ja ennen kaikkea kyllästyin siihen, että "kaikki" oli niin kaukana. Ja sitä paitsi meidän talossa on reception eli respa. Lamppujen vaihto, uuden roskakorin ja silitysraudan tuonti, kaikki sujuu, kun käyn sanomassa asiasta respassa. Ei tarvitse ihmetellä palanutta lamppua, lähteä kiinalaiskauppaan ja miettiä, että miten sen lampun saa ylös kattoon. Kunhan tulen takaisin Suomeen, hommaan taloomme respan. Luulen, että siitä tulee Oulun suosituin kerrostalo.

Ystäväni lähetti eilen retkikutsun:"Lähde minun, Eevan ja Jussin kanssa Hevosbaariin patikoimaan." Tietysti lähdin. Tosin siinä vaiheessa en tiennyt, että baarireissun pituudeksi tulisi kymmenen kilometriä, josta yli puolet vuoren rinnettä ylös. Päivä oli upea. Lämpötila reilusti yli 20 astetta, joskin sitä tuulisempaa, mitä korkeammalle päästiin. Laventeli ja aaloet kukkivat. Maisemat olivat kerrassaan mahtavat, välillä näimme lehmälauman, jota paimen ohjaili, hevosia oli irrallaan syömässä tien varrella olevalla niityllä, ja kun pääsimme tarpeeksi korkealle, tie muuttui päällystetyksi. Täällä asuivat rikkaat ylellisissä taloissaan. Kuvassa istun erään huvilan - nyt jo rapistuneen - portailla. Huvila kuului aikoinaan Maria Callasille, joka pystyi sieltä korkealta näkemään, kuinka Onassiksen laiva saapui Fuengirolan satamaan.

Hevosbaarin omistaja on varsinainen hevosmies, tai heitä on oikeastaan kaksi. Toinen heistä on kuulemma aikoinaan ollut naimisissa suomalaisnaisen kanssa. En ihmettele, vaikka nainen on jossakin vaiheessa lähtenyt, sen verran vaatimattomat olosuhteet siellä ylhäällä vallitsivat. Kahvi oli erinomaista. Baarin pitäjillä on todellakin oikea hevosfarmi, ja joulun aikaan toinen miehistä oli ratsastanut kaupunkiin oluelle. Turistit olivat varmasti innoissaan sellaisesta näystä. "Todella andalusialaista", ystäväni hymähti.

Tiedättekö, millainen putiikki on "Margaritan valinta"? En minäkään ennen tiennyt. Harmittelin ystävilleni, että olin joutunut heittämään vaatteita roskiin. Ne olivat ihan käyttökuntoisia, mutta minä en niitä enää tarvinnut. Suomessa vien sellaiset vaatteet ja tavarat aina keräyspisteisiin, mutta täällä en ole nähnyt niitä. "Ei niitä saa heittää roskiin. Pane muovipussiin ja jätä roskakorin viereen. Kyllä joku käy sieltä parhaat valikoimassa. Sitä sanotaan "Margaritan valinnaksi", kertoi ystäväni. Hän oli aikoinaan käynyt hakemassa itselleen palmun roskiksen vierestä. Puu on kasvanut jo niin isoksi, ettei hän voi sitä ottaa mukaansa muuttaessaan pienempään asuntoon. Ihan tosi. Olenkin aina ihmetellyt niitä tavaroita ja pussukoita, jotka nojailevat jätesäiliöiden kylkeen. Olen myös usein nähnyt ihmisten penkovan noita tavaroita ja pusseja, mutta en ole tiennyt, että tämä on ihan virallinen paikallinen käytäntö. Siis pienimuotoisia kierrätyskeskuksia ilman organisointia. Sehän toimii tässä ilmastossa.

 

Toivottelen teille hyviä hiihtokelejä! Minä ajattelin ottaa aurinkoa altaalla viikonloppuna, sillä sään odotetaan edelleen lämpenevän.

 

Terveisin: Pirkko