Hola! Ensimmäinen ruokakurssi on
käyty, ja nyt haluan jakaa teillekin painavaa tietoa. Kurssin nimi oli ”Kalat
ja äyriäiset”, pitopaikkana suomalaisen koulun keittiö ja kurssin vetäjänä
samaisen koulun suomalainen keittäjä. Tämä suomalaisrouva on asunut Espanjassa
parikymmentä vuotta ja alkuvuosina toiminut kokkina espanjalaisessa
ravintolassa, joten paikallinen ruokakulttuuri oli tuttuakin tutumpaa. Nyt
tiedän, että espanjalaiset syövät toiseksi eniten kalaa maailmassa, noin puoli
kiloa viikossa. Paremmaksi panevat kuulemma vain japanilaiset. Kalan saanti on
helppoa, koska Espanjalla on huomattavan paljon merirajaa ja täten
kalastusoikeutta. Näistä oikeuksista kisataan välillä pohjoisafrikkalaisten
kanssa kuulemma hieman kovemmillakin otteilla.
Ennen kuin jatkan kala-aiheesta,
täytyy kertoa, että suomalaisen koulun oppilaat saavat kouluruuan, joka
valmistetaan keittiössä alusta alkaen. Aterian hinnaksi (ilman
työntekijäkuluja) tulee vajaat 40 senttiä. Keittäjän mielestä aterian
edullisuus johtuu osittain siitä, ettei keittiössä käytetä valmisruokia tai
puolivalmisteita. Koulun ruokaa kehutaan joka paikassa. Kuopus ei ole syönyt
kouluruokaa kahdeksaan vuoteen, mutta nyt syö ja sanoo sen olevan todella hyvää.
Pienenä lisähuomautuksena pitää mainita, että Espanjassa ei tunneta ilmaista
kouluruokaa. Lapset syövät eväitä ja saavat lämpimän aterian vasta kotona.
Mitä minä opin? No, vaikka mitä!
Osaan perata mustekalan (ihan tosi!), keittää erikokoisia simpukoita kypsiksi,
friteerata äyriäisiä ja kasviksia ja tehdä herkullista Zarzuela-pataa sekä
kypsyttää kalaa suolakuoressa, ja kunhan katson monistenippua, niin osaan minä
paljon muutakin. Saimme osallistua monen ruokalajin tekoon, ja neljän tunnin
aherruksen jälkeen istuuduimme pöydän ääreen nauttimaan erilaisia kalaruokia.
Että olikin hyvää! Odotan jo innolla tapas-kurssia, joka on parin viikon
kuluttua sekä marraskuussa pidettävää kasvisruokakurssia.
Kirjoitan tähän Zarzuela-padan
ohjeen, koska se on niin helppo ja ihana. Me laitoimme pataan mustekalaa,
haita, sardelleja, miekkakalaa ja ties mitä, sillä opettajamme oli käynyt
aamulla hallissa ostoksilla. Fuengirolan kalastajat tuovat aamuisin saaliitaan
ravintoloihin ja kauppahalliin, mutta tuleehan sitä kalaa toki kauempaakin.
ZARZUELA eli espanjalainen kalapata
Valmista Zarzuela mielellään
matalassa espanjalaisessa savipadassa eli cazuelassa, joka kestää hyvin lämpöä.
Laita cazuela hellan levylle ja lisää siihen reilu loraus oliiviöljyä. Kuumenna
öljy ja lisää muutama valkosipulinkynsi viipaloituna sekä suikaloitua sipulia.
Freesaa sipuleita hetki. Kiireinen kokki voi jättää hellalla tapahtuvan vaiheen
väliin ja latoa ainekset suoraan vuokaan.
Lisää vuokaa paljon erilaisia
kaloja esim. merikrottia, rosadaa, merluzaa, erilaisia mustekaloja sekä
simpukoita ja katkarapuja (ja Suomi-kokit antavat mielikuvitukselleen tilaa ja
laittavat, mitä marketista löytävät). Ruokaan saa mielellään käyttää
monenlaisia kaloja ja äyriäisiä ja ne voi pilkkoa millaisiksi paloiksi itse
haluaa. Zarzuela-sanakin tarkoittaa musiikkinäytelmää, joten ruoka voi olla
oikea makujen sinfonia.
Lisää vuokaan myös kasviksia:
pilkottua tomaattia ja/tai tomaattimurskaa, suippoa vihreää paprikaa,
varsiselleriä. Mausteeksi pari laakerinlehteä, chilipaprikaa, mustapippuria,
hiven suolaa, ripaus sahramia. Joillain seuduilla ruokaan laitetaan myös
mantelirouhetta. Lorauta päälle pari desiä valkoviiniä. Pinnalle voi ripotella
juustoraastetta.
Kypsennä vuokaa 200-asteisessa
uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes kalat ovat kypsiä. Vuoan päälle voi
laittaa folion, jolloin sen voi ”unohtaa” uuniin pidemmäksikin aikaa, mikä on
ruualle vain eduksi.
Ruoka tarjotaan keitetyn riisin
kera. Se voidaan tarjota myös valkosipulilla hierottujen ja paahdettujen
leipäviipaleiden kanssa.
Hyvää ruokahalua! toivottelee:
Pirkko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti