Tämä on minun lempiliikennemerkkini täällä: Todas direcciones = kaikki suunnat. Se saa minut välillä ihan filosofisiin mietteisiin, toisinaan taas ajattelen hyvin proosallisesti, että jos saksalaiset olisivat laittaneet vastaavan liikennemerkin, he olisivat saman tien maininneet kaikkien niiden teiden numerot, jonne merkin osoittamasta risteyksestä pääsee. Mutta nyt ei ollakaan Saksassa vaan Espanjassa, ja auton nokka käännetään tielle, joka vie kaikkialle.

Milloin seurakuntamestari on tervehtinyt teitä poskisuudelmin (molemmille poskille) saapuessanne jumalanpalvelukseen? Ei minuakaan aikaisemmin, mutta kun minä alan jo olla hiukan tuttu täällä suomalaisessa seurakunnassa, niin minua tervehditään näin tuttavallisesti ja lämpimästi. Viime viikolla oli minun ensimmäinen ”työpäiväni” seurakuntatalolla. Keittelin kahvia, käytin kassakonetta (!), tarjoilin ja juttelin mukavien ihmisten kanssa. Kirjasto näyttää olevan aivan ehdoton vetonaula, ja lainaustoiminta on vilkasta. Eikä suinkaan turhan muodollista: laita vihkoon oma nimesi ja lainaamiesi kirjojen kappalemäärä. En tiedä, onko kirjojen hävikki suuri, luulen että tilanne on päinvastainen, sillä Suomeen lähtiessään ihmiset usein lahjoittavat omat kirjansa seurakunnalle.

Ilman Timoa tämä ensimmäinen työvuoroni olisi ollut hankala, mutta hän neuvoi kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa. Välillä sain kuulla moitteet siitä, että olin pannut yhden ja kahden euron kolikot samaan lokeroon. Voi kauhea! Timo kertoi työskentelevänsä vapaaehtoisena kolmena päivänä viikossa. Edellisenä vuonna hän osallistui myös seurakunnan ystäväpalveluun ja kävi viikoittain puuhailemassa 9-vuotiaan pojan kanssa. Kun sanoin jotakin jumalanpalveluksesta, hän mainitsi, ettei hän koskaan käy niissä. Eihän Timo kuulunut kirkkoon! Luulen, että ulkomailla asuvien suomalaisten on helppo tulla mukaan seurakunnan toimintaan. Toisaalta myös kiinnostus voi olla suurempi kuin kotimaassa, sillä johonkin yhteisöön kuuluminen on monelle meistä aika tärkeää. 

Seurakuntavaalit lähestyvät. Luin juuri, että ehdokkaiden keski-ikä on 53 vuotta. Minä olen yksi niistä, jotka vanhentavat tuota keskiarvoa. Mutta yksinkertainen totuus on se, että harvaa nuorta kiinnostaa olla mukana suunnittelemassa seurakunnan toimintaa ja päättämässä siitä. Toisaalta nuoret saattavat olla hyvinkin kiinnostuneita, jos heitä kosiskellaan mukaan puoluetoimintaan ja ehdokkaiksi puoluevaaleihin. Puoluetyö koetaan yhteiskunnallisesti tärkeämmäksi. Luulen kuitenkin, että lopulta aika harva tietää, kuinka monessa seurakunta on mukana. Tulkaa vaikka Aurinkorannikolle katsomaan, kuinka seurakunta on lopulta ainoa taho, joka auttaa yksinäistä, rahatonta, pulassa olevaa suomalaista. Ja sekin on vain pieni, näkymätön osa sen toimintaa.

Muutaman päivän ajan on ollut pilvistä, mutta lämpöä ja kosteutta on senkin edestä. Ihmiset makaavat rannalla, joku uskalikko käy uimassa. Moni kävelee ja noukkii silloin tällöin simpukan tai kiven muistoksi. Minä istun hiekalla, katselen, haistelen ja nautin siitä, että saan olla.

Leppoisaa elämää sinne Suomeenkin! toivottelee: Pirkko

P.s. En löytänyt sitä taulua enää seuraavana lauantaina kirppikseltä, ei siellä ollut koko kauppiasta. Taisi käydä minulla hyvä tuuri.