Kahden päivän retki on onnistuneesti takana. Pää on täynnä ihmetystä, kummastusta, hämmästystä ja ihastusta. Tarvinnee hiukan avata tätä ihmetyksen ihanuutta. Ryhmämme lähti maanantai-aamuna pikkubussilla kohti Extremaduran itsehallintoaluetta (vastaa kai tavallaan meidän läänijakoamme). Matka kesti ainakin kauan, johtuen lähinnä espanjalaisen kuljettajamme huonotuulisuudesta ja haluttomuudesta pitkiin ajomatkoihin. Mutta istuminen kannatti, sillä iltapäivällä saavuimme Guadalupen luostariin, jonka nimi koko komeudessaan kuuluu ”Real Monasterio de Santa Maria de Guadalupe” ja se on UNESCO:n maailmanperintökohde. Luostari perustettiin 1200-luvulla, ja on vuosisatojen aikana vaihtanut omistussuhteita, mutta nykyisin laitosta johtavat fransiskaanimunkit. Tarinan mukaan luostari on perustettu paikalle, josta paimen löysi Neitsyt Marian patsaan (Santa Maria). Vaikka olen vieraillut useissa luostareissa ja yöpynytkin aika monessa, en ole koskaan nähnyt mahtavampaa ja suorastaan upeampaa rakennusta kuin Guadalupen luostari. Rakennuksia on useampia, ne on tehty kivestä, holvikäytäviä, sisäpihoja, parvekkeita, katettuja ulkokäytäviä, portaikkoja, valtava rakennuskompleksi pitää sisällään kaikkea mahdollista. Itse asiassa näimme vain murto-osan laitoksesta, jonka yhteyteen kuuluu myös iso kirkko. Parasta oli, että yövyimme luostarissa, jossa on nykyisin myös hotelli. Huoneet oli varustettu nykyajan mukavuuksin, mutta luostarinomainen tunnelma oli jäljellä. Nukuin todella hyvin.

Yksi tuon luostarin merkittävimpiä paikkoja on sen museo. Taideosastolla näin mm. El Grecon, Goyan ja Rubensin maalauksia! Eräässä huoneessa oli munkkien (!) kirjomia 500 vuotta vanhoja messukasukoita, toisessa valtavia, käsin maalattuja ja kirjoitettuja virsikirjoja (paino yli 40 kg), ja lopulta eräässä kappelissa pyhäinjäännöslippaita, joissa oli näkyvissä luita ja jopa pääkallo. Mutta se mykistävin juttu oli jotain muuta. Opas kysyi lopuksi halusimmeko mennä tervehtimään Pyhää Neitsyttä. Minä ainakin halusin, ja useimmat muutkin. Oppaanamme toimi ruskeakaapuinen fransiskaanimunkki. Ensiksi hän piti mahtipontisen puheen, ja kielivaikeuksien takia ymmärsin vain sen, että Neitsyttä on käynyt tervehtimässä aikoinaan Columbus, monet paavit, poliitikot ja kuninkaat. Olimme siis ansiokkaassa seurassa näin ajatellen. Asetuimme jonoon, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä oli tekeillä. Munkki avasi oven ja toisen ja käänsi lopulta esiin Pyhän Marian. - Tuossa vaiheessa ymmärsin Lutheria jälleen kerran erittäin hyvin. -  Edessämme oli puusta veistetty, erittäin tummakasvoinen (ei politiikkaa, vaan puun väri) naishahmo, joka kimalteli, säihkyi ja säkenöi valtavan arvokkaissa vaatetuksissaan (jotain metallin näköistä ainetta). Voi kuva, kuinka kaukana olet mallistasi! Ei tässä kaikki. Munkilla oli kädessään pieni hopeatarjotin, jossa näytti olevan medaljongin tapainen esine. Yksi kerrallaan espanjalaiset kumartuivat suutelemaan medaljonkia, munkki pyyhkäisi sitä välillä, ja sitten oli seuraavan vuoro. Olin ensimmäinen suomalainen. Enhän minä, perusluterilainen, voi mennä suutelemaan katolisen kirkon Maria-kultin esinettä, vai voinko? Menin munkin luokse, tein ristinmerkin ja poistuin nöyrästi takavasemmalle. Vilkaisin perääni ja huomasin, että kyllä ne toiset luterilaiset taisivat suudella sitä mitä lie kuvaa. Luopiot J!

Illallisella virisi kiivas keskustelu Espanjan katolisen kirkon määrättömistä rikkauksista. Aika moni tiesi, että niitä on vuosisatojen aikana ryöstetty Meksikon intiaaneilta ja paljon muualtakin. Ankaraa kritiikkiä kirkko sai kyllä osakseen. Yritin välillä muistuttaa, että kirkko – niin kuin sekin luostari – on aikoinaan ollut ihmisten ainoa sosiaaliturva. Luostarista sai jokainen ruokaa, se oli sääntö. Myös tänä päivänä kirkko jakaa sosiaaliapua monessa muodossa. Mukava on keskustella ja vaihtaa ajatuksia, vaikka asioita emme juuri voi muuttaa. Keskustelu rönsyili myös Espanjan nykypoliitikkoihin, joita oli juuri sinä päivänä pidätetty yli 50 korruptiosyytteiden vuoksi. Ulkomaan tileiltä löytyy aivan huimaavia summia, ja tämä on kuulemma vasta alkua. Huonosti menee nyt, jos on ennenkin mennyt: kansalla on paha olla, mutta johtajat rellestävät. Tässä vaiheessa rupesi ihan naurattamaan ne meidän viime vaalien rahajupakat, kun jokaisesta satasesta piti tehdä tiliä Suomessa. Mutta ihan oikeasti: Hyvä me!

Seuraavana päivänä ajoimme Meridan kaupunkiin, joka sinällään näytti aika tylsältä paikalta, mutta jossa on paljon roomalaisten aikaista kulttuuria jäljellä. Kaupungin perusti Augustus v. 25, ja siellä voi tutustua hienoon amfiteatteriin, tavalliseen roomalaiseen teatteriin, käydä upeassa museossa (varmasti EU-rahoilla tehty, oli niin viimeisen päälle), ihastella roomalaisten tekemää siltaa ja akveduktia eli ”vesiputkistoa”, joka kylläkään ei kulje maan alla vaan hyvin korkealla upeissa rakennelmissa. Olipa taas sellainen kulttuurielämys, että malttoi istua aika hiljaa autossa seuraavat 400 kilometriä.

Ensi viikolla lähden muutaman ystävän kanssa Madridiin. Toivon, että näemme jonkin museon ja kuninkaanlinnan, ja ainakin ponnekkaasti yritän tehdä muutakin kuin istua katukahviloissa. Sitä paitsi kahvi vie yöunen. - Niin ja, säätiedotus: lokakuun lopulla  Fuengirolassa + 26 astetta, merivesi uintilämmintä.

Tapaamisiin: Pirkko