Koska sunnuntaiksi oli luvattu sadetta, ilmoitin kuopukselle, että lähdemme Malagaan Picasso-museoon. Niinpä hyppäsimme junaan sunnuntai-aamuna ja ajoimme Malagan päätepysäkille, joka sijaitsee ihan kaupungin sydämessä. Kuopuksella on erittäin hyvä karttapää (isältään perinyt), ja museo löytyi nopeasti. Hyvä, kun löytyi, sillä vettä tuli kaatamalla. Joulukuinen päivä Picasso-museossa oli hieno elämys. Jos olisimme olleet siellä kesän parhaimpana turistisesonkina, niin moni maalaus olisi jäänyt näkemättä. Opastuskuulokkeet olivat ilmaiset, ja minä kuuntelin selostukset saksaksi, tyttäreni puolestaan englanniksi.

Picasso ei ollut ainoastaan taidemaalari, vaan myös graafikko ja kuvanveistäjä. Hän kirjoitti myös runoja, joita oli sijoitettu taideteosten yhteyteen. Vaikuttavaa. Malagassa syntynyt Picasso oli 1900-luvun huomattavimpia taiteilijoita. Kuinka moni 90-vuotias pystyy luomaan kuolematonta taidetta? Hän pystyi siihen, ja taiteilijan myöhempi tuotanto on aivan yhtä arvostettua kuin varhaisempi tuotantokin. Täällä Espanjassa minulla on ollut useampaankin otteeseen mahdollisuus nähdä vanhojen mestareiden töitä. Nyt näin vähän nuoremman mestarin tuotantoa, ja täytyy sanoa, että Picasso oli nero. Tällaista neroutta ei voi kadehtia, sitä voi vain ihmetellä ja ihailla. Voin vilpittömästi sanoa olevani kiitollinen kaikille nerokkaille taiteilijoille. Vuosikymmenten ja – satojen jälkeen me saamme kokea onnen ja ihmetyksen hetkiä heidän luomansa taiteen äärellä. Näin se on, vaikka kuulostaakin äitelältä.

Yleensä nerolla on se toinenkin puoli, ja Picassohan oli kuuluisa useista naissuhteistaan ja muutenkin värikkäästä elämästään. Aionkin heti koti-Suomessa mennä kirjastoon lainaamaan taiteilijan elämänkerran.

Yksi juttu minua jäi vaivaamaan, ja kerroin siitä kuopuksellekin. Museossa oli nimittäin eräs taulu, olikohan sen nimi ”Mies, nainen ja lapsi” tai jotain sinnepäin, joka kiinnitti erityisesti huomiotani. Haeskelin maalauksesta miestä, ja löysin pelkät suuret kasvot taulun vasemmalla puolella. Säpsähdin. Juuri samanlaisia kasvoja muistan katselleeni Särestöniemen tauluissa viime talvena. Kasvot olivat huomattavan samalla tavoin kuvattu. ”Onko se hyvä vai paha juttu?” kysyi kuopus, kun kerroin hänelle huomioni. Sanoin, että Picasso maalasi ensin. Maalaus löytyy mahdollisesti monesta taidekirjasta, ja myös taulu on saattanut liikkua pitkin maailmaa. Toisaalta Picasso on voinut käyttää samaa hahmoa useassa teoksessa. On mahdollista, että Särestöniemi on nähnyt kuvia jossakin, ja ihmisen alitajuntahan tekee vaikka millaisia temppuja. Tai hahmojen samankaltaisuus on pelkkää sattumaa.

Joulu on kuulemma tulossa. Kun täällä katsoo ikkunasta ulos, on hyvin vaikea muistaa, mikä vuodenaika on menossa. Luonto viheriöi, sillä monenlaiset palmut, banaanipuut, akaasiat ja useat – minulle tuntemattomat puut ja pensaat – viheriöivät aina. Monissa pensaissa on kukkia, ja kaupunkien kukkakioskeja ympäröi joulutähtien ja monenlaisten kukka-asetelmien runsaus. Kun aurinko vielä paistaa kaiken tämän vihreyden keskellä, ja lämpötila lähentelee 20:ä astetta, on todella vaikea muistaa, että alkaa olla joulukuun puoliväli.  Lyhytaikaiset turistit ja britit (!) kulkevat sandaaleissa, shortseissa ja ohuessa pusakassa. Me pitempiaikaiset asukit vetäisemme jalkaan lenkkarit, farkut ja kunnollisen takin. Espanjalaisilla on turkisvuorellisella hupulla varustettu toppatakki, farkut ja kunnolliset talvisaappaat (täällä ei ole koskaan lunta). Rantakävelijöitä riittää, ja joku uskalikko käy vielä uimassa meressä. Ainakin suomalaisporukat pelaavat rantalentistä.

Ei täällä joulun tuloa ihan pääse unohtamaan. Olen ollut kahdessa joulukonsertissa, kauneimmissa joululauluissa, pikkujouluissa ja huomenna on vuorossa joulupuuron syönti Pacosin tuvalla. Luulenpa, että joulutunnelma syntyy silloin, kun pääsen kotiin (sinne Oulun pimeyteen) ja laitan radiosta kuulumaan joululauluja. Mukava on tulla käymään kotona! Eipä silti, uskon, että on aika mukava palata loppiaisena tänne Fuengirolaan katselemaan ihan oikeaa auringonpaistetta!

Jäänkin nyt joulutauolle, sillä joudun pakkaamaan koneeni talteen muuttaessamme uuteen asuntoon. Toivotan kaikille teille, kanssakulkijat, rauhallista joulua! Pirkko

P.s. En voi olla mainitsematta, että se jumppasali, jossa loppukesän ja alkusyksyn kävin, on lopettanut toimintansa puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Muistatteko, kun kerroin paikasta, jossa tunnit alkoivat, kun ohjaaja jaksoi tulla paikalle jne. En ole vahingoniloinen, en tietenkään, mutta… Olisikohan kannattanut paiskia hommia enemmän ikään kuin suomalaiseen malliin?

Sininen ja valkoinen, itsenäisyyspäivän värit Fuengirolan taivaan alla. Espanjalaiset viettävät kansallispäiväänsä samana päivänä kuin me itsenäisyyspäiväämme. Juhlapäivä ei näkynyt katukuvassa muuten kuin siinä, että osa kaupoista oli kiinni, ja loputkin sulkivat ovensa aikaisin. Koska sää oli jälleen aurinkoinen ja lämmin, tein pitkän kävelylenkin keskustaan ja katsastin pari joulutoria. Toinen oli ison kirkon edessä olevalla pienellä aukiolla, toinen kaupungintalon edessä. Aika pieniä ja vaatimattomia nuo joulutorit olivat, samaa tavaraa siellä myytiin kuin kiinalaiskaupoissa rannalla mutta eri hinnalla. Ihmiset olivat kuitenkin tyytyväisiä, lapset juoksentelivat ympäriinsä ja kinusivat vanhemmiltaan sokeroituja ja paahdettuja pähkinöitä.

Kun ihmettelin täällä vakituisesti asuvalle ystävälleni, miksi joulun lähestyminen näkyy niin vähän kaupoissa, hän valisti minua, että varsinainen lahjapäivä on vasta loppiaisena. Silloin laskeutuu feria-alueelle helikopteri, josta astuvat ulos kolme itäisen maan viisasta tietäjää. Kaupunginjohtaja on heitä vastassa. Asiaan kuuluu jonkinmoinen kulkue, enkä muista enää tarkkaan, kuinka monta sataa kiloa karamelleja kulkueeseen osallistuvat jakavat yleisölle. Tuttavani sanoi, että loppiaista seuraavana päivänä Paseo Maritimolla pitää olla tarkkana, sillä kaikki lapset tulevat ulkoiluttamaan uusia potkulautojaan, kauko-ohjattavia leikkiautojaan, pyöriään ja esittelemään muutenkin lahjojaan. Että sellainen on espanjalainen loppiainen. Meillähän se on tunnelmaltaan jotain vallan muuta, kun me hyvästelemme joulun ja palaamme arkeen.

Skypettelin vanhimman tyttäreni kanssa pari päivää sitten jälleen kerran. Onnistun aina unohtamaan sen, että meillä on Emiraattien kanssa aikaeroa kolme tuntia, ja yleensä hän onkin jo nukkumaan menossa, kun minä olen juttutuulella. Aurinko paistaa sielläkin kaukana, tosin huomattavasti kuumemmin kuin täällä. Eihän se mikään uutinen olekaan, mutta uutinen oli se, että eräs jenkkiopettaja oli surmattu Abu Dhabissa. Surmateko oli tapahtunut erään ostoskeskuksen naistenhuoneessa, jossa murhaaja oli puukottanut uhrinsa hengiltä. Koska Emiraateissa on panostettu videovalvontaan, naispuolinen surmatyöntekijä saatiin kiinni erittäin nopeasti. Hänellä oli mukanaan myös räjähteitä, joilla oli tarkoitus räjäyttää jokin länsimainen firma. Mitä? Miksi? Yleisesti ollaan kuulemma sitä mieltä, että asialla on ääri-islamilainen Isis-ryhmä. Sehän on vanginnut ja mestannut useita länsimaisia henkilöitä, mutta ”tulokset” eivät ole ryhmän johtoa tyydyttäneet. Nyt on kuulemma otettu kohteiksi kaikki arabimaissa asuvat länsimaalaiset. Heidät, vääräuskoiset, on tuhottava. Tämä Abu Dhabissa surmattu nainen oli kuulemma valittu sattumanvaraisesti, ihonvärin ja vaatetuksen perusteella. Naisella oli maassa mukanaan 11-vuotiaat kaksoset, joiden isä asuu Yhdysvalloissa. Tyttäreni kertoi, että heidän koulunsa paikalliset opettajat ovat olleet yhtä järkyttyneitä kuin ulkomaalaiset työtoverit. Heidän viestinsä on, ettei väkivalta kuulu islamiin. Olen aina pitänyt Emiraatteja turvallisena matkakohteena, mutta kyllä kai on uskottava, ettei maailmassa enää ole turvallista paikkaa. Käskin tytärtäni hommaamaan itselleen henkivartijan, mieluummin komean.

Skypettelin toisenkin tyttäreni kanssa. Hän suorittaa musiikinopettajan tutkintoaan ja kertoi, kuinka opiskeluun kuuluu tietty määrä julkisia esiintymisiä, siis konsertteja. Nyt he olivat menossa jonkinlaisella kokoonpanolla Tuiraan vanhainkotiin esittämään joulumusiikkia. Se on luultavasti juuri sama paikka, jossa äitinikin joskus vietti viikon mittaisia hoitojaksoja. Muistan silloin ajatelleeni, kuinka yksitoikkoisia päivät tuollaisessa hoitolaitoksessa ovat. Henkilökunta tekee hoitotyön, eivät he paljon jaksa ylimääräistä. On aivan ihana ajatus, että nuoret menevät esittämään joulumusiikkia näille vanhoille! Tyttäreni kertoi myös, että joku lehtoreista oli pohtinut mahdollisuutta sijoittaa piano johonkin vanhainkotiin. Siellä musiikinopiskelijat saisivat sitten käydä harjoittelemassa läksyjään, ja samalla tulisi pidettyä konsertti. Tämä jos mikä on luovaa ajattelua! Viime joulun aikaan toisen tyttären perhe kulki esiintymässä vanhainkodeissa. Ihana joululahja!

Minulla on vanhempi ystävä, joka kulkee katsomassa sairaalassa henkilöitä, jotka ovat jostakin syystä jääneet ihan yksin. Olen monta kertaa sanonut hänelle, että se on arvokasta ja tärkeää työtä. Voi, jos useampi meistä pystyisi tekemään vaikka pari tuntia vapaaehtoistyötä kuukaudessa! En edes osaa laskea, kuinka monta työtuntia siitä tulisi päivää, kuukautta, vuotta kohden.  Auttaa voi niin monella tavalla. Täällä on suomalaisyhteisö tempaissut teemalla ”Lahjoita kilo ruokaa”. Lahjoituksia tuli yli tuhat kiloa, ja ruokatavarat jaettiin sitten paikallisten toimijoiden kanssa yhteistyössä apua tarvitseville. Lahjoittajat osallistuivat myös arvontaan, ja minä voitin ensimmäisen palkinnon! Saan tunnin verran lapsenhoito- tms apua. Koska en juuri tuontyyppistä apua kaipaa, sovin, että yritys antaa meille autokyytiä, kunhan sellaista tarvitsemme. Sopii minulle! Tänään vein samaan paikkaan leluja. Nyt Suomi- porukka järjestää ”Lahjoita lelu” kampanjan. Tosi kivoja juttuja! Huomasin, että Tampereen seudulla ihmisillä on mahdollisuus lahjoittaa tuntemattomalle joulukukka. Lahjoittaminen tapahtuu kaupan kautta, seurakunta toimittaa tervehdykset jouluna yksinäisille ja vanhuksille. Kuinka hienoja ideoita! Nämä jutut toimivat osaksi sen vuoksi, että lahjoittaminen on tehty käytännössä niin helpoksi. Mutta mikään idea ei toimi ilman vapaaehtoisia.

Kuopus laskee päiviä joululoman alkuun, sillä silloin matkustamme Suomeen joulun viettoon. Tammikuun alussa palaamme vielä kuukaudeksi, ja sitten homma on hoidettu. Olenkin silloin tällöin ajatellut, että kaikkea sitä ihminen joutuu/pääsee tekemään.

Leppoisaa adventin aikaa! toivottelee: Pirkko