Al Ainissa on useita puistoja ja viheralueita. Kun ilta tummenee, ja pahin helle laantuu, ihmiset lähtevät puistoihin käveleskelemään, syömään eväitä ja katsomaan, kun lapset pelaavat ja leikkivät. Mekin olimme yhtenä iltana piknikillä, siinä oli tunnelmaa.

Tyttäreni on tykästynyt kovasti Al Ainin eksoottiseen elämään. Vaikka koulutyö on huomattavasti raskaampaa kuin Suomessa, niin monet uudet kokemukset (esimerkiksi arabialaiset häät) ja ystävät tekevät elämästä mielenkiintoisen ja mukavan. Paitsi. Nyt seuraa yksi sana, joka tuntuu vaikuttavan erittäin paljon maan arkielämään. Tuo sana on "inshallah" (Insha´Allah), jonka voisi kääntää vaikkapa "jos Jumala (= Allah) suo". Ajatus on kaunis, ja allekirjoitan sen omassa elämässäni. Uskon, että elämäni menee niin kuin Jumala sen sallii. "Ihminen päättää, Jumala säätää" on tuttu sananparsi ainakin minun ikäisilleni eläjille. Siis ajatus on oikein ja hyvä, minun mielestäni. Nyt kuitenkin on käynyt niin, että kaikille hoitamattomille asioille, tehtäville, velvollisuuksille, täytymisille jne, on erittäin pätevä selitys, joka sanotaan jo etukäteen: "Inshallah." Eli asiat järjestyvät, hoidetaan, jos Jumala suo niin käyvän. Erittäin usein tärkeätkin asia pitkistyvät ja mutkistuvat, koska ihmisen on voittanut laiskuus ja välinpitämättömyys. Mutta onko se ihmisen vika? Ei toki. Kun on sanottu taikasanat "inshallah", niin asioiden on lupa olla levällään. Totuus on tietysti, ettei ihminen viitsi, ja sen vuoksi minua jurppii, kun syypääksi laitetaan Jumalan sallimus. Hohhoijaa!

Eihän näistä asioista tarvitse stressata, mutta kun paikan päällä näkee, etteivät asiat hoidu, niin aluksi se kummastuttaa, seuraavaksi suututtaa ja lopuksi siihen tottuu ja on iloinen, jos jokin asia sittenkin toimii. Niinkuin minun silmälasini. Ostin uudet, hienot, 2-tehoiset, enkä maksanut liikaa. Lasit lähetettiin jonnekin hiottavaksi, mutta ne luvattiin minulle ehdottomasti ennen lentopäivää. Käskettiin soitella ja kysellä. Soittelin ja kyselin parina päivänä, mutta kun sitten alkoi tulla niin paljon "inshallahia", niin tyydyin kohtalooni. Tyttäreni lupasi tuoda lasit mukanaan jouluna. Olinkin sitten aivan valtavan iloinen, kun minulle soitettiin, että lasit saa hakea!

Ajokorttiin tarvittavaa läpyskää tyttäreni ei ole vielä saanut, vaikka on ollut maassa jo pari kuukautta. Minkäs sille voi, kun ei, niin ei, vaikka kaikki dokumentit on toimitettu jo aikaa sitten viranomaisille, ja asiaa on luvattu hoitaa. Mutta mitään ei tapahdu. No, taksit kyyditsevät näitä ulkomaalaisia opettajia mennen ja tullen, mutta aika hankalaa on olla koko ajan taksikyydin varassa (ja kun ne eivät aina edes tule, vrt. "inshallah"), ja maksaahan sekin, kun kuukausitolkulla istuu monta kertaa päivässä taksissa.

Lutherin elämänohje oli: "Rukoile ja tee työtä". No, eihän kukaan meistä luterilaisista tänään kehtaisi noin sanoa. Päinvastoin. Luther on saanut syyt niskoilleen siitä, että me täällä pimeässä Suomessa (ja yhä vain pimenee) hammasta purren paiskimme hommia ja voimme huonosti. Mutta, hei, katsokaa ympärillenne! Meillä on kuitenkin - monista takapakeista huolimatta - aika hyvin toimiva yhteiskunta. Meihin on iskostettu työmoraali, jonka ansiosta asiat hoituvat täällä jokseenkin mallikkaasti. Ainakin minä koen asian näin, vaikka joskus joudunkin kuuntelemaan terveyskeskuksen plim-plam-musiikkia tuntitolkulla, kun yritän varata ajan.

Jokohan olen tyhjentänyt matkareppuni ja pääsen muihin ajatuksiin? Huomenna voisinkin kertoa siitä keskustelusta, jonka kävin tänään venäläisen ompelijan kanssa.

Pärjäilkää, kyllä se tästä vielä pimenee! Pirkko

Kävimme reissullamme myös Al Ainin eläintarhassa. Itsekseni ajattelin, että hohhoijaa, mutta seuralaiseni mieliksi (16-vuotias kuopukseni) päätin uhrautua. Yllätyksekseni huomasin, että kyseinen eläintarha on todella käynnin arvoinen! Näin siellä monia eläinlajeja, joita en maailmalla ennen ole nähnyt. Hyenaat tekivät minuun suuren vaikutuksen rumuudellaan, ja ne kilpikonnat - joista jo aiemmin kirjoitin - olivat hyvin opettavaisia jääräpäisyydessään ja tyhmyydessään. Alue oli suuri, eläimiä paljon, helle aivan läkähdyttävä. Eloon jäämisen takasi vesipullo ja varjosta toiseen liikkuminen. Mahdollista oli myös hypätä paikalliseen pikkujunaan ja tutustua alueeseen sieltä käsin. No, me halusimme läheisemmän kontaktin eläimiin.

Käynti oli siis onnistunut siihen mahalaskuun saakka, joka meitä odotti portilla. Koska alue sijaitsee keskustan ulkopuolella, takseja ei ollut paikalla. Menin infoon pyytämään, että meille soitettaisiin taksi. Paikalla oli kolme mustiin hunnutettua naista, joista yksi sanoi, että hänellä ei ole taksin numeroa (hei, ihan tosi!!!). Jokin taksi kyllä saattaisi tulla tunnin tai parin kuluttua. Ok. Lähdimme kävelemään alueen ulkopuolelle suuren tien varteen. Ei takseja. Palasimme takaisin portille, jossa rupesin vielä kerran pähkäilemään. Lopulta kaivoin kännykkäni esille, viestitin töissä olevalle tyttärelleni ja toivoin, että hänellä olisi suomalainen kännykkänsä mukana, vaikka hän ei sitä tarvitse. Jonkin ajan kuluttua tytär oli havainnut viestini ja ilmoitti, että hänen luottokuljettajansa tulee vartin kuluttua. Marssin tiskille ja ilmoitin, että saamme taksin (vaikka eihän se ketään siellä liikuttanut). Ilmoitin myös, että tämä oli huonoa palvelua, tai oikeastaanhan se ei ollut palvelua ollenkaan. Olen miettinyt, että johtuiko palveluhaluttomuus siitä, että virkailija oli arabi. Jos paikalla olisi ollut siirtotyöläinen, niin ehkäpä hän olisi jaksanut soittaa pikkupuhelun.

Tarvitsimme Suomessa taksia, kun lähdimme hotellista. Pyysin virkailijaa soittamaan taksin, ja hän vastasi "tottakai", ja auto saapui alle viidessä minuutissa. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, jolloin olen huomannut, että Suomessa osataan palvella. Helsingin kirjamessujen yhtseydessä pidetään myös ruokamessut, ja tottakai poikkesimme sinne maistiaisille. Oikein huvitti katsella erästä virolaista myyjää, joka hapan ilme kasvoillaan katsoi poispäin, kun asiakkaita ja tuotteiden maistelijoita tuli paikalle. Sitä vastoin eräs nuorempi virolainen osasi asiansa, palveli iloisesti hymyillen, ja hänen kanssaan tein kaupat. Samaisilla messuilla eräs myyjä tee-osastolla jopa hankki minulle ylimääräisesti pari lahjapussia ja palveli kaikenkaikkiaan kiitettävästi. Voinpa melkein sanoa, että olen harvoin saanut huonoa palvelua Suomessa.

Käyn vuosittain Saksassa ja Virossa useamman kerran vuodessa. Vaikka menen kumpaankin maahan mielelläni, niin tiedän, että palvelukulttuuri ei ole sama kuin Suomessa. Virossa ei vielä ole opittu pois Venäjän-aikaisesta palvelemattomuus-kulttuurista, ja muutoinkin asiakasta kohdellaan usein kuin jonkinlaista haittatekijää. Myös virolaisten palveluammatissa olevien henkilöiden totisuus mietityttää. Teemme mieheni kanssa kylpylämatkoja Pärnuun säännöllisesti, ja mukanamme on 50-60 henkilöä, enimmäkseen meitä eläkeäisiä. Todella usein olen joutunut selittelemään ihmetteleville asiakkaille virolaisten "vihaisia" ilmeitä. Yritän kertoa, että se nyt on sellainen kulttuurisidonnainen juttu, eivät he pahaa tarkoita jne. Mutta kyllä hymy auttaisi.

Sama juttu se on kyllä saksalaistenkin kanssa. Kylläpä hymyä saa odotella, tosin tilanne on menossa parempaan päin. Kun aikanaan liikuin Saksassa lasten kanssa kiinnitin huomioni siihen, että saksalaiset eivät olleet kovin lapsiystävällisiä. Asenteet muuttuivat paljon myönteisemmiksi, kun ylitimme Suomen rajan.

Kyllä, kyllä, erilaisuus on rikkaus ja sitä rataa, mutta kohteliaisuus on ilmaista.

Pitäähän tähän (kai) panna vielä jokin ikäkommentti. Uusimmassa Kodin kuvalehdessä lueteltiin kypsään (!) ikään ehtineitä taiteilijoita. Lehden mukaan 50-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävät syksyllä sekä Katri Helena (68) että Ritva Oksanen (74). Konserttikiertueelle starttaa myös Anneli Sari (66), ja teatterissa esiintyy Seela Sella (76).

Mutta nyt on kiire! Pirkko

Tuttavani kyseli lomamatkastani. Kerroin, että otimme aurinkoa, uimme, shoppailimme sekä (aika vähäisessä määrin) tutustuimme paikalliseen kulttuuriin. "Siis tosi pinnallista lomanviettoa", hän totesi, ja minä myöntelin. Tuttavani kertoi matkustaneensa Turkkiin ja nukkuneensa pari päivää putkeen. Hän oli todella väsynyt ankaran työrupeaman keskellä. Myönsimme molemmat, että joskus tarvitsemme näitä pinnallisia - aivot narikkaan - lomia, jaksaaksemme taas puurtaa arjen keskellä. Minulle kaukana olo merkitsee myös sitä, etä pääsen eroon tietyistä (väliin aika raskaista) velvoitteista. Koska olen kaukana poissa, minun ei tarvitse miettiä uhkaavia katastrofeja, koska en niille joka tapauksessa voi mitään. Tietysti ne ovat edessä taas kotimaassa, mutta hetken voin vain olla olevinaan huoleton turisti. Tuliko nyt selvästi todistettua se, että joku voi tarvita "pinnallisia" lomia? No, jos ei tullut selväksi, niin ei se haittaa. Matkustan kumminkin.

Niin mutta, miten se taas menikään? Voiko eläkeläinen olla lomalla? Tarvitseeko eläkeläinen lomaa? Yhtä hyvin voisi kysyä: pitääkö eläkeläisen hengittää (ja kuluttaa maailman happivaroja)? Kun ihminen pääsee eläkkeelle, hän on juuri se sama ihminen kuin hetkeä ennen eläkepapereiden saamista. Hänen harrastuksensa, mielenkiinnon kohteensa, tykkäämisensä ja ei-tykkäämisensä ovat samat kuin ennen. Tosin eläkeläisellä on se etu puolellaan, että lisääntyneen vapaa-ajan vuoksi hänellä on mahdollisuus etsiytyä uusien harrastusten ja asioiden pariin, siis laajentaa omaa elinpiiriään. Minä olen omalla kohdallani kokenut tämän: uusi vapaaehtoistyö on tuonut mukanaan tuttavapiirin, jonka kanssa viihdyn koulutuksissa, matkoilla ja muutenkin. Mutta se vaatii lähtemistä.

Olen alkanut kallistua sille kannalle, että eläkkeelle jääville pitäisi järjestää Sitten kun - koulutusta. Tämän koulutuksen yhteydessä käytäisiin läpi monenlaiset harrastus-, vapaaehtoistyö- ja koulutusmahdollisuudet, joita yhteiskunnassamme on tarjolla. Tämän koulutuksen puitteissa pitäisi myös kertoa niistä työpaikoista, joissa kaivataan senioreiden osaamista ja työintoa (missä? kertokaa minullekin!).

Helsingin kirjamessuilla oli jaossa ilmaislehtiä, ja käteeni osui Mielenterveyslehden numero 4/2013. Pääkirjoituksessa Tarja Heiskanen puhuu ikääntymisestä otsikolla "Brändätään vanhuus" (mitä se sitten tarkoittaakin?). Tekstin pääsanoma oli se, että nykyiset vanhat ovat sama kuin entiset keski-ikäiset. No, tämä oli nyt oma tulkintani, mutta noin suunnilleen. Heiskanen kirjoittaa:" Ikääntymistutkijat puhuvat ikänaamiosta, ulkoisen ja sisäisen olemuksen välisestä eripuraisuudesta. Keho rapistuu, mutta minuus säilyy paljolti ennallaan. Moni kuusikymppinen voi myös näyttää ikäänsä nuoremmalta. Selitys tähän löytyy usein henkisestä joustavuudesta, vireydestä, asioista, jotka pitävät arjessa kiinni ja antavat puhtia. Katse on suunnattu kohti tulevaisuutta, ei menneisyyttä." Oivaltavasti kirjoitettu asioista, joita minä elän ja näen todeksi joka päivä.

86-vuotias tätini kertoi vanhasta papparaisesta, jolla ei ollut mitään kiirettä kuolla. "Ehtiihän sitä olla siellä taivaassakin", hän tuumaili.

Mukavaa syys-illan jatkoa! Pirkko

Kuva esittää Al Ainissa olevaa koulua (=osa koulun etupuolen seinää), jossa sain vierailla lomani aikana. Tyttäreni työskentelee kyseisessä koulussa yhtenä Jyväskylän yliopiston suunnitteleman projektin opettajista. Suomalaisopettajia on koulussa tällä hetkellä kymmenkunta, loput opettajista ovat paikallisia. Lapsia koulussa on n. 600. Öljyraha näkyy kaikessa ulkoisessa: tilat ovat uudet, nykyaikaiset ja siistit. Opetusvälineitä ja teknisiä vimpaimia on mukavasti ja lisää saa, kun hoksaa pyytää. Koulun opetuskieli on englanti, lasten äidinkieli on (yleensä) arabia. Opetustyö on haastavaa, koska opettajan on itsensä opeteltava se terminologia, mitä tunneillaan käyttää (mitä ovat maalajit englanniksi? entä avaruussanasto? jne). Jos ope on tehnyt kotiläksynsä ja opiskellut sanaston, niin varmaa on, etteivät lapset sitä ainakaan osaa. Ehkäpä sitten muutaman vuoden kuluttua. Oppilasaines on tietenkin eri tavalla tempperamenttista ja kovaäänistä sekä liikkuvaista kuin meillä (vaikka osataan sitä meilläkin!). Kaiken kaikkiaan opetustyö on rankkaa hienoista ulkoisista puitteista huolimatta. Niin, ja vielä yksi asia: opettajilla on virka-aika. Heidän koulupäivänsä ovat aina seitsemän tunnin mittaiset (+ kokoukset). Opettaja on koululla tekemässä suunnittelutyötä tai vaikkapa sijaistamassa poissaolevia opettajia, jos hänellä itsellään ei satu olemaan opetusta. Sijaisia ei käytetä.

Minä - eläkeläinen - sain toimia opettajana 8-vuotiaille tytöille yhden tunnin ajan, kun tyttäreni lähti tekemään rästikokeita muutaman oppilaan kanssa muualle. Kaikkihan tuntevat motivoinnin kolme pääperiaatetta, jotka ovat: lahjonta, kiristys ja uhkaus. Aloitin lahjonnalla. Olin tuonut kaikille oppilaille tuliaisiksi karamellihelmet. Lapset olivat innoissaan, mutta sovimme, että karkit saa syödä vasta ruokailun jälkeen. Olin voittanut yleisön hyväksymisen. Meillä oli kivat lukukirjat, joista kävimme läpi hauskan karhusadun. Tekstiä oli paljon, mutta se oli hauskasti riimitelty ja kuvitettu. Luin, ja keskustelimme kuvasta. Huomasin selvästi, etteivät lapset pystyneet sanomaan kaikkea haluamaansa englanniksi. Sitten oli lasten vuoro lukea. Nyt kielellinen vaikeus tuli todella selvästi esiin: joku lapsista ei millään pystynyt lukemaan tekstiä oikein (he olivat aloittaneet koulunsa jo 5-vuotiaina), sillä ero puhutun ja kirjoitetun englannin välillä on todella suuri.

Oppitunnin jälkeen seurasi ruokailu. Kädet pestiin ja lapset kirmasivat ruokasaliin. He saivat syödä omia eväitään tai ostaa syötävää koulusta. Myytävänä oli erittäin pehmeitä vehnäsämpylöitä, mehua jne. Aika käsittämätöntä maassa, jonka ruokakaupoissa myydää edullisesti monenlaisia hedelmiä ja vihanneksia (en tunnistanut läheskään joka lajia). Totta on, että kouluruoan taso Suomessa on huonontunut, mutta meillä sentään tarjoillaan oikeaa ruokaa.

Olisinko jäänyt opettajaksi Al Ainiin, jos sitä olisi minulta kysytty? Kyllä, mutta en kovin pitkäksi ajaksi. Haaste olisi ollut todella kiehtova, mutta luulen, etten koulupäivien jälkeen olisi jaksanut tehdä muuta kuin syödä (niitä ihania ja halpoja hedelmiä) ja levähtää.

Loppumietelmäksi sopii kasvatustieteen professorin Juha T. Hakalan ajatus työelämästä."Työelämästä on löysät pois, isoa ratasta pyörittää yhä harvempi, ja he saavat yhä enemmän tehtäviä. Työelämästä on poistunut sellainen rentous ja löysyys, jota luovuus ja kekseliäisyys vaativat." Omia työaikojani ajatellen allekirjoitan Hakalan sanat täysin.

Lukemisiin! Pirkko

Jatkanpa vielä eilisiä mietelmiäni siirtotyöläisten asemasta Arabiemiraateissa. Koska Emiraateissa virtaa öljy, ei arabien tarvitse työskennellä palveluammateissa. Intiasta, Pakistanista, Thaimaasta jne virtaa työläisiä, jotka suostuvat tekemään töitä alhaisella palkalla ja jokseenkin rajoittamattomalla työajalla. Tuttavani taksinkuljettaja sanoi ajavansa autoa n. 15 h/vrk. Lomat pidetään sitten joskus vuoden huhkimisen jälkeen ensimmäisen kerran (korostan nyt kuitenkin, että saamani tiedot eivät ole sataprosenttista faktaa, mutta näin minulle on kerrottu). Työstä maksetaan huonosti, mutta koska elinkustannukset Emiraateissa ovat alhaiset, palkkaa jää lähetettäväksi perheen ja suvun elantoon kotimaahan. Kuten jo eilen kirjoitin, asiaan voi suhtautua monella tavalla. Mieltäni kirpaisi kuitenkin tieto, jota useamman vuoden maassa ollut tuttavani minulle "olen kuullut" juttuna kertoi. Monet yksin maahan tulleet siirtotyöläiset asuvat parakeissa, joihin heidät iltaisin viedään, ja joista heidät aamuisin haetaan. Rahan säästäminen ei kuulemma kuitenkaan ole ainoa syy tähän järjestelyyn. Ulkomaalaiset työntekijät halutaan eristää asutusten ulkopuolelle niin, etteivät he pystyisi yhdistämään voimiaan ammattiyhdistystoiminnaksi, jossa tapauksessa he alkaisivat esittää esimerkiksi palkka- ja lomavaatimuksia.

Kun kuulin tämän, tuli mieleeni heti Raamatun kertomus juutalaisten pakkosiirtolaisuudesta Egyptissä. Kun farao huomasi siirtolaiskansan kasvavan ja voimistuvan,  heidän työtaakkaansa lisättiin entisestään ja kätilöille annettiin määräys tappaa heprealaisten poikalapset. No, eiköhän meistä lähes jokainen muista heprealaisten lähdön Egyptistä, joka jäi monen vitsauksen runtelemana esikoispoikiaan hautaamaan. Tietenkin  Emiraattien siirtotyöläisten ja juutalaisten pakkotyöläisten tilanne on monessa suhteessa toisistaan poikkeava, mutta jostain syystä tuo kertomus tuli heti mieleeni, kun kuulin joidenkin siirtotyöläisten oloista.

"Kirjasto" lehdessä numero 4 pohdittiin vapaaehtoistyön käyttämistä kirjastoissa. Jutun otsikko kuului "Vapaaehtoistyö kirjastossa - uhka vai mahdollisuus?". Helsingin kirjastotoimen johtaja Tuula Haaviston mielestä vapaaehtoisen työvoiman käyttö kirjastoissa on ainoa mahdollisuus, jos palvelut halutaan säilyttää kiristyvässä kuntataloudessa.Ammattiliittojen viesti on selkeä: kirjastotyötä ei saa antaa vapaaehtoisten harrastelijoiden käsiin. Kanta on sangen ymmärrettävä, kun se tulee ammattiyhdistysten suunnalta. Mutta  tilanne voi olla sellainen, että kirjastopalvelu loppuu kokonaan paikkakunnalta. Pitääkö tässäkin tapauksessa olla samaa mieltä ammattijärjestöjen kanssa, vai olisiko sittenkin järkevämpää ja ihmisystävällisempää antaa vapaaehtoisten pyörittää kirjastotoimintaa?

Millaisia tehtäviä vapaaehtoiset ovat kirjastoissa tehneet? Kyselyn mukaan he olivat vetäneet satuhetkiä, kursseja ja muita tapahtumia, he olivat muovittaneet ja hyllyttäneet kirjoja ja päivystäneet lainauspuolella. Joissakin kirjastoissa he olivat tehneet "kaikkea mahdollista".

Viekö vapaaehtoinen ammattilaisen työn? Ei vie, koska säästöjen vuoksi virkoja ei ole tarpeeksi. Vapaaehtoinen työntekijä voi mahdollistaa sen, ettei palvelu poistu kokonaan paikkakunnalta. Pitäisikä vapaaehtoistyö kieltää?

Työ, vapaaehtoistyö, pakkotyö, työttömyys, huonot palkat, ilmainen työpanos, ylisuuret palkat ja palkkiot, käyttämätön työläisten reservi (esimerkiksi eläkeläiset), loppuunajetut työntekijät... Tämän palapelin palat eivät tunnu loksahtavan paikoilleen, vaikka moni on sitä (pakkokonsteillakin) yrittänyt. Jäädäänpä miettimään.

Tapaamme taas! Pirkko


 

Hei, taas! Olen palannut lomalta levänneenä ja ruskettuneena (voiko eläkeläisellä olla lomaa? Ei tietenkään, jos loma tarkoittaa ansiotyön vastakohtaa.) ja saanut jysähtäen palata arkeen joutuessani Helsingistä käsin huolehtimaan vanhan äitini sairaalaan sijoittamista. Näin se arki tuli rytisten vastaan.

Valitsin tuon kuvan sen vuoksi, että se kuvastaa kovin hyvin tätä ihmiselämää. Miksi ihmeessä asiat ovat joskus niin vaikeita? Selvät asiat? Eikö kukaan voi tehdä mitään? Eikö kukaan ymmärrä? Miksi ihmeessä tuo älytön kilpikonna (onko niillä ihan oikeasti aivoja? ) yrittää mennä eteenpäin juuri tuosta kohdasta, jossa kaksi muuta kilpikonnaa pitää siestaa? Seurailin aikani konnien touhuja Al Ainin eläintarhassa, ja todella älyttömältä niiden liikehtiminen tuntui. Kaikki oli pakko tehdä vaikeimman kautta.

Eräs tyttäreni tuttava vei meidät retkelle Al Ainin vuoristoon. Ajoimme huoltoasemalle, jossa poika tuli tankkaamaan auton ja pesi ikkunat. Rupesin muistelemaan haikeana aikaa, jolloin Suomessa toimittiin samoin huoltoasemalla. Totesimme ystävämme kanssa, että tankkaus- ja ikkunanpesupalvelu olisi palautettava meillekin. Siis eihän työ ole minnekään hävinnyt! Työntekijät on pantu pois, ja autoilijat hoitavat hommansa itse miten kuten (täytyy myöntää, etten tankkaa, inhoan sitä hommaa).

Loman päättyessä taksi (halpaa!!!) vei meidät Dubain kentälle. Astuimme sisään valtavaan halliin, menimme tiskille passeinemme ja annoimme laukkumme. Valmista tuli muutamassa minuutissa,  sillä virkailijoita istui pöydän takana pitkä rivi valmiina palvelemaan. Muistelin vastaavaa tapahtumaa Helsingissä. Emme menneet tiskille, koska lennoille tsekkaaminen (siis: check in) on suoritettava itse. Kone ei hyväksynyt varausnumeroa. Virkailija tuli apuun, mutta kone ei hyväksynyt toistakaan ehdolla olevaa numeroa. Piti kirjautua passilla. Virkailijan avustuksella saimme väännettyä passimme oikeaan asentoon, kone tulosti liput ja laukkuun pantavat tarrat, jotka kuuliaisesti kiinnitimme kapsäkkeihimme. Nyt raahauduimme tiskille, jossa oli virkailija ottamassa laukkumme, jotka olimme siis jo itse selvittäneet lennolle. Huh, huh! En jaksa ajatella, kuinka paljon aikaa ja virkailijan palveluja kului. Kysyinkin, että missä vaiheessa tämä oikein nopeuttaa (olen kysynyt aiemminkin), mutta virkailija ei oikein osannut vastata. Kysymyshän on yksinkertaisesti siitä, että ihmistyö on poistettu, ja sitä yritetään korvata konevoimin. Haluan palvelut takaisin! Siis tässäkin tapauksessa on käynyt niin, että työ ei ole hävinnyt, työntekijät ovat.

Arabiemiraateissa on öljyrahaa. Paikalliset eivät tee palvelualan hommia, vaan kaiken sen suorittavat Pakistanista, Intiasta, Thaimaasta jne tulevat siirtotyöläiset. Palkat eivät kuulemma ole hyvät, mutta rahaa riittää kotiin lähetettäväksi. Luottokuljettajamme kertoi, että hänellä oli Pakistanissa vaimo ja kaksi lasta. Hän oli vuoden töissä Al Ainissa, sen jälkeen pari kuukautta lomalla kotimaassaan. Sitten jatkui taas vuoden työputki. Mitä tähän pitäisi sanoa? Karmeaa riistoa, ihmisen hyväksikäyttöä! Vai: onpa hyvä, että mies on saanut töitä, jotta voi elättää perheensä. Ehkäpä totuus löytyy jostain näiden lauseiden puolivälistä.

Faktaa on se, että töitä löytyy Suomessa jokaiselle siitä kiinnostuneelle. Faktaa on myös se, että työstä ei voida/haluta maksaa niin paljon palkkaa kuin suomalainen haluaa. Pitäisikö palkkoja alentaa, jotta töihin voisi palkata enemmän väkeä? Pitäisikö huoltamotyöntekijän, siivoojan, opettajan, sairaanhoitajan, johtajan, lentäjän jne suostua tekemään töitä pienemmällä palkalla, jotta kunta/firma/valtio/yritys voisi palkata enemmän työntekijöitä? Enemmän palkkatyötä, vähemmän työttömyyskorvauksia. Nykymeno muistuttaa jotenkin tuota kilpikonnan liikuskelua: ei mitään järkeä.

Loppukevennykseksi sopii helsinkiläisen taksinkuljettajan lohkaisu. Puhuimme niitä näitä ajellessamme kirjamessuille, ja mies sanoi:"Joo, aina kun minä kuulen puhuttavan YT-neuvotteluista, niin minä sanon, että se tarkoittaa "yksin töissä".

Näissä merkeissä jatkan kotitöitä, joita on mukavasti kasaantunut loman aikana. Lukemisiin! Pirkko
 

Olen miettinyt vapaaehtoistyötä työllistämisen kannalta. Mikäli kaikki työelämän ulkopuolella olevat tekisivät edes tunnin viikossa vapaaehtoistyötä, Suomi näyttäisi erilaiselta. On tietysti selvää, etteivät kaikki - syystä tai toisesta ilman työtä olevat - kykene vapaaehtoistyöhön, joka erittäin suurelta osaltaan on hoivaamista, huolehtimista, toisen taakkojen kantamista. On myös selvää se, että useimmat meistä senioreista tekevät tvallaan vapaaehtoistyötä, sillä lähiomaisten, lastenlasten, naapureiden auttaminen on myös vapaaehtoista työtä, johon saattaa mennä sujahataa viikossa monta tuntia. Kun mietin tuntemiani senioreita, niin harvassa ovat ne, jotka eivät tee vapaaehtoistyötä joko lähipiirissään tai jonkin organisaation kautta. Erittäin monet ovat mukana yhteiskunnan hoitamisessa monilla tavoin (niin, minäkin, joka hoidan vanhaa äitiäni ja olen lisäksi mukana auttamistyössä erään järjestön kautta).

Entä jos vapaaehtoistyöstä maksettaisiin? Tätähän on ehdotettu joskus (ei tosin Suomessa). Sittenhän se ei enää olisi vapaaehtoistyötä! kuulen huudettavan. Kyllä ja ei. Jos työstä maksettaisiin pieni, aika nimellinen korvaus, se säilyisi mielestöni vapaaehtoistyönä. Palkan maksaminen toisi kuitenkin mukanaan arvostusta työtä kohtaan, ja olen ihan varma, että uusi status houkuttelisi runsaasti uusia ihmisiä mukaan. Miksi ei?

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen on sitä mieltä, että työnantajalla tulisi olla oikeus alentaa iäkkäiden työntekijöidensä palkkaa. Sama mies herätti aiemmin kohua arvostelemalla kotiäitejä, koska nämä eivät tehneet palkkatyötä (eli laiskottelivat kotona), ja edelleen sama herra ilmoitti ottavansa työpaikallaan torkut iltapäivisin. Ristiriitaiselta tuntuu Vartiaisen vaatima palkanalennus iäkkäille työntekijöille, kun hän samaan aikaan vetää täyttä palkkaa nukkuessaan! Hyviä päiväunia hänelle vain uuden torkkupeiton suojissa (vihailijoiden lahjoittama)!

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa piti Vartiaisen ehdotusta palkka-alesta härskinä ja ihmetteli, että mikä olisi se tietty ikä, jolloin työntekijän motivaatio ja tuottavuus alkavat laskea. Kun Vartiainen samanaikaisesti palkka-alen kanssa ehdotti eläkeiän nostamista, jää kuuntelijalle sekava olo: Pitääkö senioreiden olla töissä siihen saakka, etteivät he saa palkkaa ollenkaan?

Espanjalainen vuorikiipeilijä Carlos Fontán (73) on 60 vuotta täytettyään valloittanut yhdeksän maailman neljästätoista yli kahdeksan kilometrin korkuisesta huipusta. Hän toteaa motiiveistaan:" Nautin matkustamisesta, vaeltamisesta sekä uusiin kulttuureihin ja ihmisiin tutustumisesta.Minulla on muutamia pieniä ongelmia niin kuin kaikilla, mutta kannattaa liikuttaa niitä osia, joita ei kolota."

Lähden lomalle pariksi viikoksi Arabiemiraatteihin, tarkemmin sanottuna Al Ainiin, josa tyttärei toimii opettajana. Kyllä on mielenkiintoista päästä kurkistamaan toisenlaiseen koulumaailmaan (ja shoppailemaan, tietysti)! Bloggaukseni jää nyt parin viikon tauolle, ellen nyt reissussa innostu kirjoittelemaan. Toisaalta tauon aikana on tilaa ajattelulle (ja ehkäpä blogin kuvamaailmakin saa uutta ilmettä). Toivon myös, että te, lukijani, ottaisitte osaa keskusteluun kertomalla omia ajatuksianne seniorielämästä ja mistä tahansa muustakin.

Tapaamisiin! Pirkko

 

Leikittelin ajatuksella perustaa paikallinen työvoimatoimisto eläkeläisille. Uskon, että löytäisin työtä hakevia senioreita, varsinkin osa-aikaiselle ja keikkatyölle löytyisi tekijöitä. Mutta mistä saisin asiakkaita, jotka haluaisivat pestata yli kuusikymppisiä työntekijöitä? No, eiköhän heitäkin löytyisi. Minä en työnvälitystoimistoa kuitenkaan perusta, mutta idea on vapaa! Olkaa hyvä!

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tutkimuksensa 1.2.2012 otsikolla "Työvoimapula uhkaa koko Suomea". Tutkimuksessa kerrotaan seuraavaa: "Vuonna 2020 Suomeen tarvitaan noin 150 000 uutta työntekijää. Jos työllisyysaste pysyy nykytasolla, työntekijät eivät riitä korvaamaan työstä poistuvaa joukkoa. Siksi työttömiä, maahanmuuttajia ja muita työvoiman ulkopuolella olevia täytyy työllistää entistä tehokkaammin ja työuria pidentää. Tiedot selviävät 1.2.2012 julkaistusta alueellisten työmarkkinoiden muutosta selvittäneestä tutkimuksesta. Kokonaistyöllisyysasteen on noustava 72:een prosenttiin 68:sta prosentista, jotta työntekijöitä olisi yhtä paljon kuin nyt. Jotta avautuvat ja uudet työpaikat voitaisiin täyttää, työllisyysasteen täytyy nousta 75:een prosenttiin. Tällä hetkellä kolmannes 3,4 :stä miljoonasta työikäisestä ei ole töissä."

Tulevaisuudessa häämöttävä työvoimapula aiheuttaa paineita eläkeiän nostoon, ja väistämättä - mikäli syntyvyys ei ponnahda käsittämättömään nousuun, tai mikäli ulkomailta ei rynnistä valtaisa, innokas ja pätevä työntekijöiden joukko - tämä työvoimapula aiheuttaa myös sen, että kaikenlaisten palvelujen saanti on tulevaisuudessa yhä heikompaa - ja kalliimpaa.

Lehdistö käyttää mielellään sanaa "uhkakuva" (antaa kivan dramaattisen sävyn juttuun), mutta me voisimme kääntää katseemme uhkakuvasta olemassa olevaan käyttämättömään voimavaraan, työhaluisiin ja -kykyisiin senioreihin. Tietenkään emme voi olettaa, että eläkeläiset yksin ja ainoastaan olisivat tulevaisuuden pelastava työjoukko, mutta siitä on hyvä aloittaa.

Kerronpa kahdesta tapaamisesta lentokoneessa. Istuin koneessa matkalla Helsingistä kotiin Ouluun. Vieressäni istui nuori mies, joka alkoi jutella lukemastani kirjasta, sillä myös hän oli opiskellut saksaa. Poika oli mukava ja avoin ja kertoi lopulta koulutuksestaan, työttömyydestään ja siitä, että asui yhä kotona, koska ei ollut saanut koulutustaan vastaavaa työtä. Juttelimme edelleen ja kysyin, eikö minkäänlaista työpaikkaa löytyisi, vaikkapa jotain oman koulutuksen ulkopuolelta. "Menisitkö itse tekemään jotain muuta kuin opettamaan?" poika kysyi. Vastasin, että menisin, ja tarkoitin sitä todella. Eihän pikaruokapaikoissa kovin suurille palkoille pääse, mutta olisin ollut aikoinaan valmis vastaanottamaan töitä esimerkiksi sellaisessa työpaikassa (olen ollut töissä vanhainkodin keittiöllä, kesäleireillä, kaupassa, matkatoimistossa, lapsenlikkana jne). Poika uskoi minua mutta kummasteli.

Lensin Helsingistä Budapestiin, kun vieressäni istui 70-vuotias, mukava ja puhelias mies. Hän oli tehnyt elämäntyönsä yrittäjänä ja kertoi, että poika oli nyt vastuussa firmasta. Tämä mies meni kuitenkin joka aamu työpaikalle, napsautti kahvin tulelle ja siivoskeli paikkoja työntekijöitä odotellessaan. "Minä olen siellä sellainen jokapaikanhöylä", mies kertoi tyytyväisenä myhäillen.

Mitä tästä opimme? No tietenkään emme mitään. Joka tapauksessa 70-vuotias oli huomattavasti tyytyväisempi elämäänsä kuin tuo nuori mies.

 Jos sinulla, lukijani, on herännyt ajatuksia seniorityöllisyydestä tai muustakin, niin olisi mukava lukea kommenttejasi.

Huomiseen! Pirkko

 

"Iäkkäillä intoa osa-aikatyöhön" kuulutti tämän aamun lehti. Artikkelissa kerrotaan Eläkeläisliittojen etujärjestön EETU:n tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan lähes joka toinen 55-79-vuotiaista harkitsisi osa-aikatyötä vanhuuseläkkeellä.Täysipäiväinen työnteko ei tunnu niinkään kiinnostavan. Toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS Gallupista arvioi, että suomalaisessa yhteiskunnassa on näkyvissä asenteenmuutos, eli työssä käymiseen vanhemmalla iällä suhtaudutaan aiempaa myönteisemmin.

Toinen kysymys sitten onkin se, että haluaako ja voiko yhteiskunta vastata tähän huutoon? Miksi ei ole mahdollista palkata töitä haluavia senioreita edes osa-aikaisesti, vai onko se mahdollista? Ja nyt tulee se kysymys, jota olen jo odotellut ja pidätellyt: Miksi ihmeessä eläkeläisille pitäisi antaa töitä kun nuorillakaan ei ole? No, sohaistaanpa tätä ampiaispesää.

Minä en muista eläneeni sellaista aikaa, jolloin ei olisi puhuttu työttömyydestä. Uskoisin kuitenkin, että sotien jälkeisenä jälleenrakentamisen aikoina (jolloin miespuolisista työntekijöistä oli huutava pula) ei työttömyyttä juurikaan esiintynyt. Muista hyvin, että kun olin nuori aikuinen, puhekieleen pesiytyi sana "lama". Tämä sana ei ole sen koommin hävinnyt, joskin se korvataan usein sievistelevällä "taantuma" sanalla. Lama toi mukanaan työttömyyden. Tuntui hurjalta todeta, että lähipiiriin kuului ihmisiä, joilla ei yhtäkkiä ollutkaan töitä. Se pelotti.

Olen niin tottunut tähän lama- ja työttömyys-ajatukseen, että Yrittäjäsanomien otsikko 8.10.2012 ällistytti suuresti:" Järkyttävä työvoimapula: Vaje jopa 65 000 työntekijää". Yrittäjäsanomat edelleen:"Sosiaali- ja terveysalalle tarvitaan ainakin 20 000 uutta työntekijää vuoteen 2025 mennessä. Tämä edellyttää, että palvelutarpeet myöhentyvät, työn tuottavuus kasvaa ja alan koulutukseen pääsevät valmistuvat ja siirtyvät työelämään. Vaje voi kuitenkin olla jopa 65 000henkilöä, koska kaikkien ehtojen yhtäaikainen toteutuminen ei ole todennäköistä." Artikkeli jatkuu, ja siinä kerrotaan, että työvoimapula tulee koskemaan erityisesti lasten päivähoitoa, sosiaalityötä, erikois- ja osastonlääkäreiden tehtäviä sekä perus- ja lähihoitajien työtä terveydenhoidossa ja sosiaalipalveluissa. Ennustettu työvoimapula johtuu ensiksikin siitä, että lähes puolet nykyisistä työntekijöistä siirtyy eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä, mutta nuorisoikäluokkien koko pienenee (=vähemmän koulutettavia), ja samanaikaisesti palveluiden tarvitsijoiden määrä kasvaa. Lopuksi kirjoituksessa todetaan, että kyseisen alan työntekijöitä on alettava tuoda ulkomailta (olihan niitä jo muutama täällä, mutta suurin osa lähti äkkiä pimeää ja lunta karkuun). Päivi Räsänen totesi taannoin, että Suomi on liian kylmä maa ja kieli vaikea, eikä ole realistista uskoa, että ulkomaalaiset työntekijät kiinnostuisivat maastamme merkittävissä määrin.

Kuka meitä siis hoitaa tulevaisuudessa? Auttaisiko yhtään se, että eläkeikäisiä palkattaisiin osa-aikatöihin? Näin on jo tapahtunutkin joissakin kunnissa hyvin tuloksin. Kaleva-lehdessä kerrottiin 16.11.2012, etteivät työnantajat suinkaan suhtaudu nihkeästi vanhempiin, päteviin työnhakijoihin. Samassa jutussa kerrottiin myös, kuinka jo yhteen ammattiin valmistuneet nuoret (diplomi-insinööri, arkeologi ja filosofian maisteri) kouluttautuivat uudelleen nimenomaan hoiva-alalle, koska tiesivät varmasti löytävänsä töitä. Luova ajattelu, oman näköalan avartaminen, tähän meidän senioreidenkin pitää pyrkiä, jos haluamme edelleen työllistyä. Opettajan ei tarvitse välttämättä opettaa, jos hän osaa ja haluaa tehdä muutakin, kauppiaan ei tarvitse myydä, eikä kuljetusalan työntekijän ajaa autoa. On kysyttävä: Mitä muuta minä osaan?

Oletko kuullut 60-vuotiaasta esteratsastajasta Josef Vanásta, joka on voittanut kuuluisan Velka Pardubickan maastoratsastuskilpailun kolmena vuonna peräkkäin? Mies totesi:" Luin jostakin, etä olen liian vanha. Olen toki vanha, mutta ratsastan viisi tuntia joka päivä."

Palaan vielä työttömyys-aiheeseen. Siis lukemisiin! Pirkko

 

Tämän päivän lehdessä oli artikkeli, jossa oli haastateltu ikäihmisiä Vanhusten viikon merkeissä. Haastateltavat olivat sitä mieltä, että vanhustenhoidossa mennään koko ajan huonompaan suuntaan. Eräs artikkelissa esiintynyt oli 70-vuotias vapaaehtoistyöntekijä. Hän oli ollut toiminnassa mukana jo 20 vuotta ja sanoi, että lisää väkeä tarvittaisiin.

 

Mutta mehän emme ole vanhoja (katso eilinen blogi), vaan työhaluisia ja -kykyisiä senioreita, vai? Suomessa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan kansalaisten mielestä sopiva eläkeikä olisi 63,8 vuotta. Saman tutkimuksen yhteydessä haastateltiin nuorta tutkijaa, jolla oli uudenlainen ehdotus työelämästä: Hän ehdotti, että vanhemmat työntekijät voisivat olla töissä neljänä päivänä viikossa ilman palkanalennuksia. Viides työpäivä olisi sitten omistettu vapaaehtoistyölle. Tutkija sanoikin viisaasti:" Emmehän me tee tunteja vaan töitä." Hänen mukaansa neljässä päivässä ehtii tehdä saman kuin viidessäkin, ja vapaaehtoistyön kautta ihminen löytäisi elämäänsä uusia ulottuvuuksia, yhteisöjä, jotka kannattelisivat häntä sitten, kun eläkeikä koittaisi. Ajatus on vallankumouksellinen! Eikä tule koskaan toteutumaan maassa, jossa tuntipalkka lasketaan sentilleen.

 

Löysin mielenkiintoisen sivuston "Senior Job Bank" (USA), joka välittää työntekijöitä useille eri aloille. Esittelyssä sanottiin mm.:" Me ymmärrämme teitä, jotka ette pidä itseänne "senioreina". Vaikka olette 50, 60 tai jopa 70 vuotta, se ei tarkoita, että olette vähemmän lahjakkaita, vähemmän innostuneita tai vähemmän energisiä suhteessanne maailmaan. Työnantajat tietävät tämän ja ymmärtävät vanhempien ihmisten muodostaman työvoiman valtavan arvon." Tällaisen hehkutuksen innoittamana kokeilin huvikseni onneani amerikkalaisilla työmarkkinoilla. Hain työpaikkaa  nimikkeellä "opettaja", ja sain tulokseksi 30 vapaata työpaikkaa. Ilmiselvästi joku olisi antanut arvoa työpanokselleni tuolla mantereella.

 

 Tuota sivustoa tutkiessani tuli mieleeni joskus kuulemani radio-ohjelma miehestä, joka aloitti uransa autokauppiaana. Sinänsä asia ei ole uusi ja ihmeellinen, mutta tämä aloittelija sattui olemaan 71-vuotias. En muista, mitä muuta ohjelmassa kerrottiin, paitsi tietysti sen, että tämä tapahtui USA:ssa. Me suomalaiset emme tee tuollaista, se on liian extremeä meille. Sitäpaitsi useimmat työtätekevät seniorit joutuvat kuulemaan, että "vievät työn nuoremmilta". Tässäpä onkin kysymys, johon palaan vielä lähitulevaisuudessa.

 

Meillä on kuitenkin kaksi ihmisryhmää, jotka saavat työskennellä hautaan saakka saamatta syytteitä työpaikan viemisestä nuoremmilta: taiteilijat ja poliitikot. Lasse Pöysti jäi eläkkeelle 85-vuotiaana (ja esiintyy vielä), Aira Samulin on ilmoittanut tanssivansa "kohdusta hautaan", Helene Schjerfbeck maalasi yli 80-vuotiaana ja Mika Waltari kirjoitti (tai saneli tekstiä) 70-vuotiaana, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Viihdetaitelijoista mieleeni tulevat Katri-Helena, Paula Koivuniemi ja Danny (ja onhan niitä monia, monia muitakin), jotka jatkavat menestyksellisesti uraansa yli 60-vuotiaina. Poliitikoista kannattaa tietysti ensiksi mainita presidenttimme Sauli Niinistö, joka aloitti presidentin-uransa 63-vuotiaana. Muita presidenttejä mainitakseni Svinhufvud oli 78-vuotias lopettaessaan uransa, Kallio 67-, Mannerheim 78-, Paasikivi 85-, Kekkonen 81-, Koivisto 70- ja Halonenkin 68-vuotias. Winston Churchill johti Britanniaa vielä 82-vuotiaana.

 

Luin jutun 87-vuotiaasta saksalaisesta Helmut Wirz-nimisestä uskalikosta. Hän aloitti benji-hypyt 74-vuotiaana ja kehuu nauttivansa eniten vapaapudotuksesta (mitä se sitten onkaan?). Hypyn jälkeen olo on kuin uudestisyntyneellä. Tällä kaverilla on sitä asennetta.

 



 



Tavataan taas! Pirkko

Jatkan vielä uutisilla englanninkielisestä maailmasta. Lordi Bichard aiheutti taannoin Britanniassa valtavan mediakohun vaatimalla eläkeläisiltä työpanosta eläkkeensä vastineeksi. Tämä herra jäi itse eläkkeelle vuonna 2001 54-vuotiaana. Puhuessaan parlamentissa hän sanoi:" Olemme nyt valmiita sanomaan ihmisille, jotka eivät etsi työtä (siis työttömille, kortistossa oleville), että ette saa korvauksia, jos ette hae töitä. Niinpä jos joku on vanha eikä osallistu millään tavoin, niin ehkä siihen tullaan liittämään jokin rangaistus. " Bichard sanoi myös:" Käytämmekö kaikki mahdollisuutemme rohkaistaksemme vanhempia kansalaisia, etteivät he olisi ainoastaan negatiivinen taakka valtiolle, vaan positiivisella tavalla osa sitä?" Lehdet otsikoivat lordin puheen:" Eläkeläiset pitäisi pakottaa vapaaehtoistyöhön, tai muutoin he menettävät tulojaan!" Kukaan ei uskaltanut julkisuudessa tukea Bichardin ajatuksia. Seuraavassa muutamia mielipiteitä, joita lordin ajatukset synnyttivät kansalaisissa.

"Lordi Bichard nauttii supereläkettä, jonka maksavat eläkeläiset ja muut veronmaksajat. Ja hän puhuu "valtion taakasta". Mikä tekopyhä teeskentelijä!"

"Eläkkeellä oleva äitini on kiireisempi nyt kuin työaikanaan. Kun minä olen töissä, hän hoitaa lapsiani kaksi päivää viikossa, ja hän hoitaa myös veljeni lapsia, kun he eivät ole koulussa, niin että veljeni ja hänen vaimonsa voivat olla töissä. Äiti huolehtii myös mummosta, eikä hän ole ainoa. Minne tahansa menenkin lasten kanssa, siellä on suuri joukko mummoja ja vaareja, jotka tekevät valtavan työn huolehtiessaan lastenlasten kuljetuksesta. Eikä se ole aina edes hauskaa. Miten eläkeläiset ehtisivät tehdä vapaaehtoistyötä kaiken tämän lisäksi? Eivätkö he ansaitse lepoa työskenneltyään ankarasti koko elämänsä ajan?"

"Yhteiskunnan taakka". Nämä ihmiset ovat selvinneet hengissä maailmansodasta (ehkä kahdestakin), he ovat joutuneet kohtaamaan asioita, joita emme pysty edes kuvittelemaan, ja he ovat paiskineet töitä koko elämänsä ajan. Pankaa heidät jonkun 20-vuotiaan hepun viereen, sellaisen, joka ei ole tehnyt elämässään töitä päivääkään, ja sanokaa, kumpi on taakka yhteiskunnalle.Eikä se varmasti ole se vanhus-raukka nojatuolissaan. Vanhus, joka on tehnyt töitä kätensä verille! Täysin naurettavaa."

"Minun äitin lopetti työnteon ollessaan 67-vuotias. Hän olisi halunnut jatkaa pitempään, mutta työnantajapuoli ei ollut suostuvainen. Isoisäni työskenteli perheyrityksessä 80-vuotiaaksi ja jatkoi useissa organisaatioissa vapaaehtoistöitä, kunnes "jäi eläkkeelle" 90-vuotiaana. Eläkeläisillä voi olla ja heillä on aktiivinen rooli yhteiskunnassa, ja tätä tulisi rohkaista. Mielestäni tämän ei pitäisi vaikuttaa eläkkeen määrään, sillä aktiivisuus vaikuttaa myönteisesti terveyteen, sosiaaliseen elämään ja talouteen. On järkevää käyttää eläkeläisvoimia helpottamaan työssäkäyvien lastenhoitopulmissa ja vanhustenhoidossa. Tällä tavallahan yhteiskunta toimii kaikkialla maailmassa, jokainen tekee osansa mahdollisuuksiensa mukaan yhteisön hyväksi."

Milloin ihminen on vanha? EU:ssa ihminen lasketaan vanhaksi keskimäärin 64-vuotiaana. Alankomaissa vanhuksina pidetään 70-vuotiaita, Suomessa 65-vuotiaita. Keskimäärin 33% näistä "vanhoista" haluaisi kuitenkin jatkaa työntekoa eläkkeelle pääsemisensä jälkeen. Sloveniassa työhalukkaita eläkeläisiä on vain 16%, Suomessa vastaava luku on 33% ja Islannissa peräti 65%. Japani on kiinnostava esimerkki, kun tutkitaan eläkeikäistä väestöä. Maan väestö ikääntyy kovaa vauhtia, ja tällä hetkellä neljännes japanilaisista (30 milj.) on yli 65-vuotiaita. Koska syntyvyys alenee jatkuvasti, se tarkoittaa, että työikäisten määrä vähenee. Elokuussa 2012 maan hallitus ajoi läpi lain, joka nosti virallisen eläkeiän 65:een vuoteen. Japanissa asiasta ei noussut minkäänlaista kohua, koska maan kulttuuri on hyvin työkeskeinen, ja työn tekemisestä ollaan ylpeitä. Tällaiseen kulttuuriin tottuneen on vaikea löytää elämälleen sisältöä ja tarkoitusta joutenolosta.

Oletko lukenut 84-vuotiaasta slovenialaisesta pitkänmatkanjuoksijasta? Tämä nainen on juossut 15 kertaa peräkkäisinä vuosina Ljubljanan puolimaratonin ja aikoo lopettaa juoksemisen vasta vanhana.

Tapaamme jälleen huomenna! Pirkko

 

Tämän aamun lehdessä oli artikkeli Matti Vuoriasta, Varman toimitusjohtajasta. Lähinnä tekstissä päiviteltiin johtajiston korkeita palkkoja ja niiden mukaisia eläkkeitä. Minulle mielenkiintoisinta tekstissä oli tieto siitä, että Vuoria jää eläkkeelle ensi maaliskuussa, jolloin hän täyttää 63 vuotta (hei, olemme melkein saman ikäiset!). No, tämä ei ole se mielenkiintoinen asia, vaan se, että Vuoria ei suinkaan jää viettämään eläkepäiviään jouten, vaan hän siirtyy johtamaan ostamaansa yritystä. Hän ei tahdo kertoa asiasta enempää, vaan tuumaa, että " jos terveyttä riittää, tulen toimimaan yrittäjänä suhteellisen pienessä mutta kuitenkin tärkeässä toiminnassa." Asennetta, Vuoria, hyvä!

Laitanpa tässä muutaman ajatuksen englanninkielisiltä keskustelupalstoilta.

" Olen ollut eläkkeellä kaksi vuotta ja minusta tuntuu, etten koskaan
sopeudu tähän. Minun mieheni on kotona 24/7 eikä ole kiinnostunut mistään, mitä ehdotan. Minusta tuntuu kuin minulla olisi lapsi hoidettavana, ja olisi ihanaa palata työhön, enkä ole täysin luopunut siitä ajatuksesta. Luen paljon ja rukoilen. Olisi ihanaa nauttia näistä "kultaisista vuosista", mutta kuitenkaan en ole vielä löytänyt sitä "kultaa". En ole luopuja, ja sieluni etsii vastausta joka päivä. Osaan antaa vastauksia kaikille muille paitsi en vielä itselleni."

"Kun ihmiset ovat tehneet työtä koko elämänsä ajan, ja se työ on antanut elämälle merkityksen ja luonut sosiaalisen ympäristön, on tärkeää, että valmistaudumme henkisesti eläkkeelle jäämiseen. Hyvän eläke-elämän perusta on siinä, että pystymme oivaltamaan, että elämän tarkoitus tulee nyt muualta. Eläkkeelle jääville pitäisi järjestää kursseja, joissa valmistaudutaan kohtaamaan näitä tunteita. Muutoin on liiankin helppo ajautua juomaan."

Erään tutkimuksen mukaan joka kolmas eläkeläinen on halukas jatkamaan työelämässä, mutta kuinka halukkaita työnantajat ovat pitämään senioreita palveluksessaan? Yhdysvaltalaisen kyselyn (v. 2012) mukaan vanhemmat työntekijät pärjäsivät nuoremmilleen monessa suhteessa. Kun tutkittiin teoriapainotteisia taitoja, vanhemmat työntekijät kunnostautuivat paremmin seuraavissa asioissa:

- englannin kielen kirjoittaminen
-tekniikka
-matematiikka
-englanninkielisen tekstin ymmärtäminen
englannin puhuminen
hallinto ja talous

Käytännön elämässä vanhemmat työntekijät osoittivat paremmuutensa seuraavilla aloilla:

-ammattitaito ja työetiikka
- kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu
- kirjallinen viestintä
-elämänikäinen oppiminen
-johtajuus
-suulliset taidot
-etiikka, sosiaaliset taidot
-tietotekniikan käyttö
-ryhmätyö

Luetteloita tarkasteltaessa esiin hyppäävät kieleen ja kommunikaatioon liittyvät taidot. Itselleni tuli mieleen ajatus siitä, että ehkä nykyinen tietokoneen ääressä kasvanut sukupolvi on menettänyt jotain sosiaalisista taidoistaan. Toisekseen tuloksista pisti silmiini myös kysymys työmoraalista (etiikka) tai sen puutteesta.-  Hei, sinä työnantaja, joka luet tekstiäni, mieti tarkkaan, kun seuraavalla kerralla aiot palkata työntekijän vain sen vuoksi, että hän on toista hakijaa nuorempi! Ehkä tällä vanhemmalla sittenkin on taitoja, joita nuoremmalla ei ole.

Vakavahenkisen tekstin piristykseksi eräästä paikallisesta lehdestä lukemani juttu 77-vuotiaasta siivoojasta. Hän kertoi heräävänsä aamuisin kello viisi, jotta ehtisi pyöräillä työpaikalleen, jossa hänen piti olla seitsemältä. "En halua vain olla kotona, täällä tapaan ihmisiä", nainen kertoi. Kun häneltä kysyttiin, milloin hän oikein aikoi jäädä eläkkeelle, kuului vastaus:" Ehkä 99-vuotiaana."

Tällaisin ajatuksin huomiseen! Pirkko



 

Kuvassa on ihana pikkuinen poika kiinalaisesta päiväkodista Pekingissä. Eikä kuva taaskaan liity mitenkään tekstiin, mutta haitanneeko tuo.

Siitä on liki parikymmentä vuotta aikaa, kun olin tyttäreni kanssa Tunisiassa. Söimme ravintolassa ja huomioni kiinnittyi vanhukseen, joka hitain, töpöttelevin askelin toi asiakkaille teekuppeja ja toimitti muita pikkuaskareita. Päättelin, että hän oli omistajan sukulainen, sillä kaikki työntekijät suhtautuivat häneen lempeän kohteliaasti. Vaikka vanhuksesta ei juurikaan ollut apua - ennemmin hän oli nopeiden tarjoilijapoikien tiellä - kukaan ei mitenkään osoittanut, että hänen ei tulisi olla paikalla. Silloin ihmettelin sitä, nyt tiedän paremmin. Kuinka hyvä vanhuksen oli olla ihmisten keskellä, saada tuntea olevansa hyödyksi omassa tutussa ympäristössään!

Olen kirjoittanut siitä, kuinka Saksassa eläkeläiseen suhtaudutaan täysipäisenä, varteenotettavana kansalaisena, esimerkkinä Best Agerin mainossanat: "kokemuksella on tulevaisuutta". Tässä on tietenkin yhtenä tärkeänä tekijänä Suomen (n. 5,7 miljoonaa asukasta) ja Saksan (n. 82 miljoonaa asukasta) väkilukujen valtava ero. Tottakai yritykset hakevat markkinoita sieltä, missä asiakkaat ovat. Meitä Suomen eläkeläisiä on kaikesta huolimatta ("eläkepommi räjähtää") niin vähän, että yrityksen kannattaa kahdesti miettiä, ryntääkö tarjoamaan juuri meille räätälöityä palvelua/tuotetta.

Vaikka olin päättänyt, etten ollenkaan sekaannu englanninkielisiin nettisivustoihin, niin uteliaisuus voitti päätökseni. Kävi, kuten olin arvannutkin: sivujen määrä oli loputon. Senioreille oli tarjolla kaikkea mahdollista alkaen erityistuotteista (asunnot, palvelukodit, vaatteet, huonekalut, seksilelut...) jatkuen kaikenmoisiin neuvontapalveluihin, matkoihin, deitti-palstoihin, työvoimatoimistoihin jne, jne loputtomiin. Oli myös mahdollista saada "Retired Planning" eli apua, kun suunnittelee eläkkeelle siirtymistä (hmh: "jää" eläkkeelle, "siirtyy" eläkkeelle, tykkään jälkimmäisestä). Kuitenkin kaiken kaikkiaan tuli selvästi esille se, että kielestä ja kulttuurista riippumatta ihminen on sama, eläkeläiset pohtivat samoja asioita ja ongelmia.

Eräs nimimerkki englanninkieliseltä keskustelupalstalta pohtii:" Joku on sanonut, että meille annetaan neuvoja siitä, miten raha-asioita tulisi hoitaa, mutta ei siitä, kuinka meidän tulisi suunnitella eläkkeelle jäämisen aika. Oltuani kotona vuoden tunsin olevani hyödytön. Minulla on monenlaisia taitoja ja yritän nyt keksiä, miten käyttäisin niitä oman firman perustamisessa. Minusta ei ole vapaaehtoistyöhön esimerkiksi sairaalaan, ei niin, ettenkö välittäisi ihmisistä, mutta en mielestäni sovi sellaiseen ympäristöön.Toiset opiskelevat, tekevät vapaaehtoistöitä, mutta mielestäni sen täytyy olla sellaista työtä, josta todella nauttii ja jossa voi käyttää omia kykyjään. Minusta tuntuu, että eläköityminen ei ole hyväksi yksinäiselle ihmiselle; hänestä voi tulla todella yksinäinen, koska ihmiset ovat kiinnostuneita yleensä työelämässä olevista ja niistä, jotka ovat menossa mukana. Jos taloudelliset asiat ovat kunnossa, ihminen on onnellisempi. Elinkustannukset ovat niin korkeat, että rahoja on laskettava tarkasti."

Ehkä illan loppulauselmaksi sopii toinen viesti englannikielisestä maailmasta:" Vihasin työtäni ja jäin eläkkeelle ennenkuin täytin 60 vuotta. Suunnittelen jotain tekemistä jokaiselle päivälle. Olen onnellinen, kun minun ei tarvitse olla juuttuneena liikenneruuhkaan."

Jatketaanpa näissä merkeissä! Pirkko

 

Olipa aika levoton aamuyö, kun niin monet eläkkeellä olevat työkaverini olivat järjestämässä juhlia. Selvästi alitajuntani oli työstämässä niitä ajatuksia ja tunteita, joita tämä kirjoittaminen herättää.

Ajattelin laittaa tähän nyt tekstiä ukiltani, Viljo Törmälältä, joka toimi Tornion seminaarin rehtorina sen kukoistusvuosina. Olen kirjoittanut kirjan "No, heipudei", jonka tarina koostuu ukin Pirkko-tyttären ja hänen (siis ukkini) päiväkirjamerkinnöistä. Pirkko, isäni sisko, kuoli 16-vuotiaana keuhkotautiin. Hänen päiväkirjansa ovat kuitenkin hyvin valoisia, eikä hän missään vaiheessa uskonut menehtyvänsä sairauteensa. -  Nyt kuitenkin merkintöjä Viljon päiväkirjoista, hänen pohdintaansa elämän tarkoituksesta ja työstä.

30.12.1962 "On vuoden viimeistä edellisen päivän ilta. Joulu meni tavanmukaisissa tohinoissa, ja on edessä uusi vuosi. Ja huomenna syntymäpäiväni, päivä, jolloin täytän 70 vuotta. Kuka sitä uskoisi. Se tuntuu tosiaan uskomattomalta. Tuntuu siltä, että elämäntaival on mennyt niin nopeasti. Vaikka siihen on sisältynyt paljon ponnistusta, ankaraa työtä ja  - paljon pettymyksiä. Mutta kuitenkin sanon: Ihana elämä. Elämän tarkoitus? Eiköhän se ole sitä, että ihminen vähäiseltä osaltaan toteuttaisi jotakin, toteuttaisi itseään omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Jättäisi oman jälkensä, jota ei suorittaisi kukaan muu kuin minä, kukin ihmisyksilö. Se on elämän tarkoitus, niin on asia minulle kirkastunut. Ja kuitenkin nyt tuntuu, etten omaa osaani ole vielä täysin suorittanut. Nuorena 70-vuotias tuntui täysin vanhukselta, mutta nyt sen lähestyessä en jaksa vielä ollenkaan kuvitella, että olen vanha. En tunne fyysisesti raihnaisuuden merkkejä, enkä henkisesti. Tuntuu siltä, että minun on vielä tehtävä työtä, tehtävä jotain. En voi vielä ajatella vanhuuden lepoa. Minun on vielä suoritettava jotain! - Ja huomenna - todennäköisesti - on näytelmä. Tulee kai onnittelijoita, pidetään puheita. Sen urakan aion uskollisesti kestää. En halunnut "olla matkoilla", koska se tuntui jollakin tavoin teennäiseltä, ehkä hiukan tärkeäsävyiseltäkin. Olen kotona ja koetan sulatella kaikki ne sanat, mitä mahdollisesti sanotaan.  - Niin, 70 vuotta! Lapsuusvuosista nuoruusvuosiin, elämäntehtävän löytäminen ja sitten miehuusvuosien ankara, hellittämätön työ, joka - niin tuntuu - vielä jatkuu. Ihana elämä - ihana työ! Elämä on minulle ollut työtä. Se on ollut elämän syvin sisältö. Ja minä tunnen, että minä voisin vielä tehdä jotain - kirjoittaa, se mielessä kangastelee."

Ukki jäi eläkkeelle 65-vuotiaana, vastentahtoisesti. Hänen intohimonsa oli opetustyö, jota hän kaipasi koko eläkeikänsä ajan. - Tässä kohdassa voi katsoa peiliin ja todeta, että siellähän ne ukin geenit monella tapaa katsovat minua vastaan. - Viljo kuoli 76-vuotiaana ja vielä viimeisimmäksi jääneessä päiväkirjamerkinnässään hän kirjoittaa työstä:" Työ, sekö on ihmiselämän tarkoitus, tehdä työtä, työllään luoda jotain uutta. Ihana elämä! Kun saa tehdä työtä, toteuttaa Jumalan tarkoituksia omalla työllään. Silloin on ihana elämä. Työ tuo elämän, sen syvimmän sisällön, työn kautta ihminen antaa oman osansa."

Nykylukijasta Viljon teksti saattaa tuntua paatokselta, fanaattiselta työn ihannoimiselta. Mutta jotain tekstissä on kuitenkin. Jotain niin rehellistä ja avointa, että se panee nyökkäämään ymmärtämisen merkiksi.

Loppumietelmänä kerron tuttavapariskunnastani. Molemmat osapuolet ovat hyväkuntoisia ja auttamishaluisia. Niinpä he tässä taannoin kertoivatkin minulle menneensä kurssille. Kurssilla opetettiin asioita, joita tulee ottaa huomioon heidän ulkoiluttaessaan vanhuksia. Nämä kaksi, kurssin käynyttä 75-vuotiasta toimivat nyt siis vanhusten ulkoiluttajina (tosin he myönsivät, että osa ulkoilutettavista on heitä nuorempia).

Tavataan jälleen ! Pirkko

Päivä on illassa, mutta jatkan vielä aiheestani saunan lämpiämistä odotellessani. - Niin että miksikö kuvia Kiinan-matkastani? Selitys on hyvin yksinkertainen: en nyt juuri muuta osaa. Lukioikäinen kuopukseni neuvoi, kuinka voin liittää kansiosta kuvia postaukseeni ("Äiti, sinä olet niin kamalan V-A-N-H-A, ei vanhat voi kirjoittaa blogeja..."). Näistä kommenteista rohkaistuneena jatkan siis juttuani.

Koska en saanut mielestäni tarpeeksi materiaalia kirjaani suomalaisilta eläkeläisiltä, siirryin lueskelemaan saksankielisiä nettisivuja (puhun, luen ja kirjoitan sujuvasti saksaa). Suurin ero suomenkielisten ja saksankielisten seniorisivustojen välillä oli mielestäni tunneilmapiiri: Saksassa korostetaan positiivisella tavalla senioreiden aktiivisuutta ja saman tien heidän ostovoimaansa. Meillä puhutaan "eläkepommista" ja kirjoitetaan, että eläkeläisten lukumäärä nousee "räjähtäen". Huomatkaa sanavalinnat (suoraan sanomalehtiteksteistä), jotka ilmaisevat todella negatiivisia tunteita ja tapahtumia, jotka liitetään meihin, eläkeläisiin.

Saksassa senioreihin panostetaan, koskapa heillä sitä ostovoimaa (yleisesti ottaen) on ja halua osallistua monenlaisiin toimintoihin. Senioreiden oma "Lääkärikeskus 50+" tarjoaa palvelujaan, voit hakeutua monenlaisille kursseille ja koulutuksiin, joista eräitä mainostetaan sanalla "Junggeblieben" eli nuorena pysynyt (ei siis "eläkeläinen" tai "seniori") sekä "Best Ager" (paras ikä). Kuulostaa mukavalta, vai mitä? Tietysti tämä kaikki on mielikuviin perustuvaa mainontaa, mutta mitä sitten! Joku haluaa minut, eläkeläisen. Jos saksalainen seniori haluaa mennä töihin, niin työpaikan voi löytää lukuisten, juuri eläkeikäisille suunnattujen työnvälitystoimistojen kautta (selailkaapa huviksenne vastaavia suomalaisia firmoja, huh, huh!). Jos seniorikansalainen haluaa Saksassa valita ikäistänsä matkaseuraa ja itselleen mieluisan, rauhallisen matkakohteen, niin tarjonta on valtava: matkatoimistot tarjoavat kaikkea mahdollista kylpylä- ja luostarilomista etelän rantakohteisiin - ja vain senioreille!

Saksalainen Die Welt lehti kirjoitti seniori-ikäisten työssäkäynnistä 31.8.2012 otsikolla "Seniorit köyhyyden ja elämäntarkoituksen välissä". Artikkelissa kerrottiin, että 64-vuotiaista Saksan kansalaisista enemmän kuin 760.000 tekee yhä ansiotyötä. Tähän ovat syynä taloudelliset seikat (etenkin entisen Itä-Saksan puolella) mutta myös se, että ihmiset hakevat sisältöä ja mielekkyyttä elämäänsä työn kautta. Työministeriö kommentoi asiaa:" Ihmiset pysyvät kauemmin terveinä ja aktiivisina. He eivät halua eläköityä automaattisesti 60:n, 65:n tai 70:n vuoden iässä, he haluavat olla tuotteliaita.

Saksalainen Zeit-lehti julkaisi artikkelin, jossa vanhuustutkija Ursula Staudinger kertoi mielenkiintoisista uusista tutkimustuloksista. Hän piti suositeltavana sitä, että ikäihmiset eivät jättäytyisi pois työelämästä. Hänen mukaansa ihmisaivot pysyvät muuttumattomina korkeaan ikään saakka, ja vaikka soluja kuolee, niin uusia syntyy, ja hermosolujen välillä syntyy uusia liittymiä, mikäli käytämme aivojamme.Harjoittelu ja liikunta - eritoten fyysinen aktiivisuus - auttaa pitämään aivoja kunnossa. Staudinger sanoo:"Se, että ihmiset voivat nykyisin tulla huomattavasti vanhemmiksi, on suuri lahja, mutta nyt meidän täytyy muuttaa traditionaalista elämänkulkua. Tämä tietää sitä, että yhteiskunnan rakenteissa täytyy tehdä muutoksia...On esimerkiksi olemassa 70-vuotiaita, joiden henkinen suorituskyky on sama kuin 35-vuotiailla. Meidän täytyy päästä irti negatiivisesta mielikuvasta vanhoista, kokoon kuivettuneista ihmisistä ja tunnustaa se potentiaali, joka piilee pitkässä elämänkaaressa."

Loppuhuipennuksena uutinen Japanista: 75-vuotias Koji Sato pitää teekauppaa Tokiossa. Hän saattaa tehdä 12 työtuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa. Mies sanoo:" Jos lopettaisin työnteon, tuntisin itseni vanhaksi. Olen tehnyt tätä työtä 50 vuotta. Hidastun hiljalleen, mutta sinä päivänä kun pysähdyn, silloin tulee loppuni."

Palaillaanpa asioihin, paljon on vielä kertomatta! Pirkko

Tämän päivän päätin aloittaa kertomalla täysin epätieteellisen tutkimukseni tuloksista. Sen aiheena oli siis eläkeläisenä olon sietämätön kurjuus/ihanuus. - Vastaisuudessa aion käyttää eläkeläis-sanan rinnalla myös sanaa "seniori", koska se on kovasti yleistynyt teksteissä. -

 Suomalaiset nettivastaajat, seniorit, olivat 60 % tyytyväisiä omaan elämiseensä. Vastaus yllätti minut, mutta hyvä näin. 10 % vastanneista ei ollut tyytyväinen elämäänsä, mutta suurimman yllätyksen aiheutti minulle se 30% eläkeikäisistä vastaajista, joka ei aikonut jäädä eläkkeelle vielä lainkaan! Miten tätä prosenttilukua tulee tulkita? Vastaajat viihtyvät töissään? Heillä ei ole elämää työpaikan ulkopuolella, ja he pelkäävät putoavansa tyhjiöön? Vastaajilla on pulaa rahasta? Ei kai pitäisi arvailla, mutta luulen, että suuri osa näistä senioreista viihtyy työssään ja työpaikassaan.

Tyytyväiset eläkeläiset hehkuttivat:" Nautin täysin siemauksi. Nukun, milloin haluan, ajelen pyörällä, syön lounaita, katselen ihmisiä. Voi, kun nautin!" Eräs vastaajista pohti pidempään:" Jos eläkkeelle jää terveenä, virkeänä ja hyväkuntoisena, eikä ole korvaavaa harrastusta, niin kyllähän se tyhjiö voi iskeä. Silti olen sitä mieltä, jotta elämässä kannattaa viettää muutama vuosi ns. "tyhjän päällä", kelluen ilman sen kummempia haasteita ja tekemistä. Nuo muutamat "kelluntavuodet" voivat tuoda arvaamattoman hienoja oivalluksia ja luoda jopa uuden harrasteen. Suurin osa ihmisistä elää koko ajan opiskellen tai töitä tehdenMikä ihanuus onkaan lopulta pudota ns. tyhjän päälle ja "kelluttaa" ajatuksiaan tehden vain sen, minkä ehtii ja haluaa...Tietysti taloudellinen mahdollisuus täytyy olla edes minimaalinen, jotta voi kellutella..."

Julkaisen tässä kokonaisuudessaan erään kertomuksen, koska se mielestäni saattaa koskettaa useampaakin senioria.

" Minä en saanut mitään "lahjavuosia". 52-vuotiaana jouduin jäämään eläkkeelle. Olin sairastanut selkärankareumaa kymmenen vuotta, ja sitten pienessä tapaturmassa sain iskiaksen. Kahdeksan kuukautta olin sairauslomalla, ja vasen jalka ei noussut lattiasta.

Tein ehkä virheen, kun pitkän sairausloman vuoksi muutin Rovaniemelle. 1.11.95 menin töihin, eli lähdin Rovaniemeltä Ylitorniolle (100 km) aamuisin. Erityisopettajana olin useammalla koululla päivän aikaan ja sitten illalla palasin kotiin.

Syksyllä 1997 jäin sairauslomalle, koska en enää pystynyt ajamaan autoa, eikä mitään linja-autoja ollut. Tai oli. Olisin mennyt maanantaina Ylitorniolle ja tullut perjantaina takaisin. 1998 alkoivat päivärahapäivät, 300 päivää, täyttyä ja lääkäri sanoi, että haetaan eläke. Se tuli vappuna ja kesällä täytin 52. Olin tyytyväinen.

Mutta kun tuli syksy ja 1.10., jolloin eläke astui voimaan, maailma romahti. Tunsin, että kukaan ei tarvinnut, minusta ei ollut mihinkään, kukaan ei välitä minusta. Olen täysin tarpeeton, nuorena eläkkeelle jäänyt tyhjäntoimittaja.

Oltuani kaksi viikkoa eläkkeellä totesin olevani alkoholisti (en ollut aikaisemmin käyttänyt alkoholia kuin pikkujouluissa). Ja sitä juoma-aikaa kesti ja kesti.Lapseni muutti jo pois, ja mies otti minusta eron. Muutin ensimmäisen kerran elämässäni yksin 2006. Elämä jatkui yhtä tylsänä kuin oli ollut kahdeksan vuotta. Menin kuitenkin Eläkeläiset ry:n toimintaan ja tanhuryhmään, ja minut valittiin sihteeriksi syksyllä.

Sieltä rupesin saamaan voimaa, ja kesällä 2007 liityin AA:han. Toimin Eläkeläisten sihteerinä, tanhuissa, opintokerhoissa. Järjestimme yhdistyksemme 50-vuotisjuhlan ja vaikka mitä.

Olen ollut useamman kerran Kuntorannassa ohjaajakursseilla ja tunnen voivani melko hyvin. Alkoholista en ole päässyt kokonaan eroon, mutta se ei enää haittaa toimintaani. Nyt, jo virallisesti eläke-ikäisenä - olen opiskellut Lapin yliopistossa ja valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi. Ei mikään turha suoritus.

Edelleen sanon: eläkevuoteni eivät ole olleet "lahjavuosia", vaan enimmäkseen tuskaa ja huonoa omaatuntoa."

Loppukevennyksenä englantilaisen Frank Evansin viesti. Evans kävi läpi ohitusleikkauksen ja palasi 67-vuotiaana härkätaisteluareenalle. Evans, nyt jo yli 70 vuotta, sanoi: "Ihmisten pitäisi minua katsoessaan ajatella, että jos minä pystyn tässä iässä taistelemaan härkien kanssa, he pystyvät mihin tahansa."

Seuraavaan kertaan! Pirkko

•  

Ajelin pyörällä kuntosalilta kotiin päin. Oli lämmin loppukesän päivä, ja kerrostalonaapurini huiskutti parvekkeeltaan. Tämä tyylikäs, minua miltei kymmenen vuotta vanhempi ystäväni oli ottamassa aurinkoa. Kerroin, että olen pian lähdössä matkoille. Myös hänen eläkkeellä oleva siskonsa oli innostunut matkailusta, nyt kun siihen vihdoinkin oli mahdollisuus. "Voi, nämä ovat niitä lahjavuosia, nautitaan niistä," Sanoi ystäväni hymyillen.

Nämä sanat saivat minut jälleen kerran pohtimaan omaa tilannettani. Olin ollut eläkkeellä vajaat kaksi vuotta, enkä totisesti ollut kovinkaan nauttinut lahjavuosistani. Työtä kyllä riitti: kodinhoito, vanhan äidin asioiden huolehtiminen, vapaaehtoistyöt, lasten perheet... Työtä on, mutta palkkatyöhön tottuneena minun oli vaikea löytää omanarvontunnetta. Aika hankala sana, mutta uskon, että saman asian kokeneet ymmärtävät. Olin siis hukannut identiteettini, joka oli rakentunut aika tavalla työn varaan. Kuka, mikä on eläkeläinen? Kuka, mikä minä olen?

Tammikuussa tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun jäin eläkkeelle. Viime talvi meni töitä tehden, sillä tein puolta virkaa erään työtoverini löydettyä muita puuhia. Se oli mukava vuosi (ja pankkitiliä nauratti). Kokemuksesta suosittelen: Jos et ole varma, haluatko jäädä eläkkeelle, ala tehdä "puolikasta" (mikäli se on suinkin mahdollista).

Koska eläkkeelle jääminen oli melkoisen rankka kokemus, rupesin tutkimaan asiaa. Olinko ainoa outo hiippari, joka ei nauttinut joutilaisuudesta,  vai löytyykö meitä muitakin? Aloitin panemalla erääseen lehteen ilmoituksen, jossa pyysin ihmisiä kertomaan kokemuksiaan eläkepäivistään. Seuraavaksi sohaisin verkkolehtien keskustelupalstoja ja lopuksi tutkin saksan- ja englanninkielisiä verkkosivuja. Sain aikaiseksi melkoisen käsikirjoituksen, jolle ei kuitenkaan löytynyt kustantajaa. Tahdonkin jakaa tietojani tästä aiheesta tämän blogin kautta. Huomenna pääsen jo varsinaiseen asiaan.

Loppukevennys tähän haudanvakavaan aiheeseen: Minulla on lehtileike eräästä saksalaisesta naistenlehdestä. Valokuvissa 87-vuotias Johanna Quaas voimistelee puomilla hoikkana ja tyylikkäänä vihreässä jumppa-asussaan. Nainen kertoo voimistelleensa lapsesta asti ja harjoittelevansa jatkuvasti. "Minulla on ennätys maailman vanhimpana naisvoimistelijana", hän sanoo ylpeänä.

Huomiseen! Pirkko