Kuva esittää Al Ainissa olevaa koulua (=osa koulun etupuolen seinää), jossa sain vierailla lomani aikana. Tyttäreni työskentelee kyseisessä koulussa yhtenä Jyväskylän yliopiston suunnitteleman projektin opettajista. Suomalaisopettajia on koulussa tällä hetkellä kymmenkunta, loput opettajista ovat paikallisia. Lapsia koulussa on n. 600. Öljyraha näkyy kaikessa ulkoisessa: tilat ovat uudet, nykyaikaiset ja siistit. Opetusvälineitä ja teknisiä vimpaimia on mukavasti ja lisää saa, kun hoksaa pyytää. Koulun opetuskieli on englanti, lasten äidinkieli on (yleensä) arabia. Opetustyö on haastavaa, koska opettajan on itsensä opeteltava se terminologia, mitä tunneillaan käyttää (mitä ovat maalajit englanniksi? entä avaruussanasto? jne). Jos ope on tehnyt kotiläksynsä ja opiskellut sanaston, niin varmaa on, etteivät lapset sitä ainakaan osaa. Ehkäpä sitten muutaman vuoden kuluttua. Oppilasaines on tietenkin eri tavalla tempperamenttista ja kovaäänistä sekä liikkuvaista kuin meillä (vaikka osataan sitä meilläkin!). Kaiken kaikkiaan opetustyö on rankkaa hienoista ulkoisista puitteista huolimatta. Niin, ja vielä yksi asia: opettajilla on virka-aika. Heidän koulupäivänsä ovat aina seitsemän tunnin mittaiset (+ kokoukset). Opettaja on koululla tekemässä suunnittelutyötä tai vaikkapa sijaistamassa poissaolevia opettajia, jos hänellä itsellään ei satu olemaan opetusta. Sijaisia ei käytetä.

Minä - eläkeläinen - sain toimia opettajana 8-vuotiaille tytöille yhden tunnin ajan, kun tyttäreni lähti tekemään rästikokeita muutaman oppilaan kanssa muualle. Kaikkihan tuntevat motivoinnin kolme pääperiaatetta, jotka ovat: lahjonta, kiristys ja uhkaus. Aloitin lahjonnalla. Olin tuonut kaikille oppilaille tuliaisiksi karamellihelmet. Lapset olivat innoissaan, mutta sovimme, että karkit saa syödä vasta ruokailun jälkeen. Olin voittanut yleisön hyväksymisen. Meillä oli kivat lukukirjat, joista kävimme läpi hauskan karhusadun. Tekstiä oli paljon, mutta se oli hauskasti riimitelty ja kuvitettu. Luin, ja keskustelimme kuvasta. Huomasin selvästi, etteivät lapset pystyneet sanomaan kaikkea haluamaansa englanniksi. Sitten oli lasten vuoro lukea. Nyt kielellinen vaikeus tuli todella selvästi esiin: joku lapsista ei millään pystynyt lukemaan tekstiä oikein (he olivat aloittaneet koulunsa jo 5-vuotiaina), sillä ero puhutun ja kirjoitetun englannin välillä on todella suuri.

Oppitunnin jälkeen seurasi ruokailu. Kädet pestiin ja lapset kirmasivat ruokasaliin. He saivat syödä omia eväitään tai ostaa syötävää koulusta. Myytävänä oli erittäin pehmeitä vehnäsämpylöitä, mehua jne. Aika käsittämätöntä maassa, jonka ruokakaupoissa myydää edullisesti monenlaisia hedelmiä ja vihanneksia (en tunnistanut läheskään joka lajia). Totta on, että kouluruoan taso Suomessa on huonontunut, mutta meillä sentään tarjoillaan oikeaa ruokaa.

Olisinko jäänyt opettajaksi Al Ainiin, jos sitä olisi minulta kysytty? Kyllä, mutta en kovin pitkäksi ajaksi. Haaste olisi ollut todella kiehtova, mutta luulen, etten koulupäivien jälkeen olisi jaksanut tehdä muuta kuin syödä (niitä ihania ja halpoja hedelmiä) ja levähtää.

Loppumietelmäksi sopii kasvatustieteen professorin Juha T. Hakalan ajatus työelämästä."Työelämästä on löysät pois, isoa ratasta pyörittää yhä harvempi, ja he saavat yhä enemmän tehtäviä. Työelämästä on poistunut sellainen rentous ja löysyys, jota luovuus ja kekseliäisyys vaativat." Omia työaikojani ajatellen allekirjoitan Hakalan sanat täysin.

Lukemisiin! Pirkko