Hei, taas! Olen palannut lomalta levänneenä ja ruskettuneena (voiko eläkeläisellä olla lomaa? Ei tietenkään, jos loma tarkoittaa ansiotyön vastakohtaa.) ja saanut jysähtäen palata arkeen joutuessani Helsingistä käsin huolehtimaan vanhan äitini sairaalaan sijoittamista. Näin se arki tuli rytisten vastaan.

Valitsin tuon kuvan sen vuoksi, että se kuvastaa kovin hyvin tätä ihmiselämää. Miksi ihmeessä asiat ovat joskus niin vaikeita? Selvät asiat? Eikö kukaan voi tehdä mitään? Eikö kukaan ymmärrä? Miksi ihmeessä tuo älytön kilpikonna (onko niillä ihan oikeasti aivoja? ) yrittää mennä eteenpäin juuri tuosta kohdasta, jossa kaksi muuta kilpikonnaa pitää siestaa? Seurailin aikani konnien touhuja Al Ainin eläintarhassa, ja todella älyttömältä niiden liikehtiminen tuntui. Kaikki oli pakko tehdä vaikeimman kautta.

Eräs tyttäreni tuttava vei meidät retkelle Al Ainin vuoristoon. Ajoimme huoltoasemalle, jossa poika tuli tankkaamaan auton ja pesi ikkunat. Rupesin muistelemaan haikeana aikaa, jolloin Suomessa toimittiin samoin huoltoasemalla. Totesimme ystävämme kanssa, että tankkaus- ja ikkunanpesupalvelu olisi palautettava meillekin. Siis eihän työ ole minnekään hävinnyt! Työntekijät on pantu pois, ja autoilijat hoitavat hommansa itse miten kuten (täytyy myöntää, etten tankkaa, inhoan sitä hommaa).

Loman päättyessä taksi (halpaa!!!) vei meidät Dubain kentälle. Astuimme sisään valtavaan halliin, menimme tiskille passeinemme ja annoimme laukkumme. Valmista tuli muutamassa minuutissa,  sillä virkailijoita istui pöydän takana pitkä rivi valmiina palvelemaan. Muistelin vastaavaa tapahtumaa Helsingissä. Emme menneet tiskille, koska lennoille tsekkaaminen (siis: check in) on suoritettava itse. Kone ei hyväksynyt varausnumeroa. Virkailija tuli apuun, mutta kone ei hyväksynyt toistakaan ehdolla olevaa numeroa. Piti kirjautua passilla. Virkailijan avustuksella saimme väännettyä passimme oikeaan asentoon, kone tulosti liput ja laukkuun pantavat tarrat, jotka kuuliaisesti kiinnitimme kapsäkkeihimme. Nyt raahauduimme tiskille, jossa oli virkailija ottamassa laukkumme, jotka olimme siis jo itse selvittäneet lennolle. Huh, huh! En jaksa ajatella, kuinka paljon aikaa ja virkailijan palveluja kului. Kysyinkin, että missä vaiheessa tämä oikein nopeuttaa (olen kysynyt aiemminkin), mutta virkailija ei oikein osannut vastata. Kysymyshän on yksinkertaisesti siitä, että ihmistyö on poistettu, ja sitä yritetään korvata konevoimin. Haluan palvelut takaisin! Siis tässäkin tapauksessa on käynyt niin, että työ ei ole hävinnyt, työntekijät ovat.

Arabiemiraateissa on öljyrahaa. Paikalliset eivät tee palvelualan hommia, vaan kaiken sen suorittavat Pakistanista, Intiasta, Thaimaasta jne tulevat siirtotyöläiset. Palkat eivät kuulemma ole hyvät, mutta rahaa riittää kotiin lähetettäväksi. Luottokuljettajamme kertoi, että hänellä oli Pakistanissa vaimo ja kaksi lasta. Hän oli vuoden töissä Al Ainissa, sen jälkeen pari kuukautta lomalla kotimaassaan. Sitten jatkui taas vuoden työputki. Mitä tähän pitäisi sanoa? Karmeaa riistoa, ihmisen hyväksikäyttöä! Vai: onpa hyvä, että mies on saanut töitä, jotta voi elättää perheensä. Ehkäpä totuus löytyy jostain näiden lauseiden puolivälistä.

Faktaa on se, että töitä löytyy Suomessa jokaiselle siitä kiinnostuneelle. Faktaa on myös se, että työstä ei voida/haluta maksaa niin paljon palkkaa kuin suomalainen haluaa. Pitäisikö palkkoja alentaa, jotta töihin voisi palkata enemmän väkeä? Pitäisikö huoltamotyöntekijän, siivoojan, opettajan, sairaanhoitajan, johtajan, lentäjän jne suostua tekemään töitä pienemmällä palkalla, jotta kunta/firma/valtio/yritys voisi palkata enemmän työntekijöitä? Enemmän palkkatyötä, vähemmän työttömyyskorvauksia. Nykymeno muistuttaa jotenkin tuota kilpikonnan liikuskelua: ei mitään järkeä.

Loppukevennykseksi sopii helsinkiläisen taksinkuljettajan lohkaisu. Puhuimme niitä näitä ajellessamme kirjamessuille, ja mies sanoi:"Joo, aina kun minä kuulen puhuttavan YT-neuvotteluista, niin minä sanon, että se tarkoittaa "yksin töissä".

Näissä merkeissä jatkan kotitöitä, joita on mukavasti kasaantunut loman aikana. Lukemisiin! Pirkko