Leikittelin ajatuksella perustaa paikallinen työvoimatoimisto eläkeläisille. Uskon, että löytäisin työtä hakevia senioreita, varsinkin osa-aikaiselle ja keikkatyölle löytyisi tekijöitä. Mutta mistä saisin asiakkaita, jotka haluaisivat pestata yli kuusikymppisiä työntekijöitä? No, eiköhän heitäkin löytyisi. Minä en työnvälitystoimistoa kuitenkaan perusta, mutta idea on vapaa! Olkaa hyvä!

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tutkimuksensa 1.2.2012 otsikolla "Työvoimapula uhkaa koko Suomea". Tutkimuksessa kerrotaan seuraavaa: "Vuonna 2020 Suomeen tarvitaan noin 150 000 uutta työntekijää. Jos työllisyysaste pysyy nykytasolla, työntekijät eivät riitä korvaamaan työstä poistuvaa joukkoa. Siksi työttömiä, maahanmuuttajia ja muita työvoiman ulkopuolella olevia täytyy työllistää entistä tehokkaammin ja työuria pidentää. Tiedot selviävät 1.2.2012 julkaistusta alueellisten työmarkkinoiden muutosta selvittäneestä tutkimuksesta. Kokonaistyöllisyysasteen on noustava 72:een prosenttiin 68:sta prosentista, jotta työntekijöitä olisi yhtä paljon kuin nyt. Jotta avautuvat ja uudet työpaikat voitaisiin täyttää, työllisyysasteen täytyy nousta 75:een prosenttiin. Tällä hetkellä kolmannes 3,4 :stä miljoonasta työikäisestä ei ole töissä."

Tulevaisuudessa häämöttävä työvoimapula aiheuttaa paineita eläkeiän nostoon, ja väistämättä - mikäli syntyvyys ei ponnahda käsittämättömään nousuun, tai mikäli ulkomailta ei rynnistä valtaisa, innokas ja pätevä työntekijöiden joukko - tämä työvoimapula aiheuttaa myös sen, että kaikenlaisten palvelujen saanti on tulevaisuudessa yhä heikompaa - ja kalliimpaa.

Lehdistö käyttää mielellään sanaa "uhkakuva" (antaa kivan dramaattisen sävyn juttuun), mutta me voisimme kääntää katseemme uhkakuvasta olemassa olevaan käyttämättömään voimavaraan, työhaluisiin ja -kykyisiin senioreihin. Tietenkään emme voi olettaa, että eläkeläiset yksin ja ainoastaan olisivat tulevaisuuden pelastava työjoukko, mutta siitä on hyvä aloittaa.

Kerronpa kahdesta tapaamisesta lentokoneessa. Istuin koneessa matkalla Helsingistä kotiin Ouluun. Vieressäni istui nuori mies, joka alkoi jutella lukemastani kirjasta, sillä myös hän oli opiskellut saksaa. Poika oli mukava ja avoin ja kertoi lopulta koulutuksestaan, työttömyydestään ja siitä, että asui yhä kotona, koska ei ollut saanut koulutustaan vastaavaa työtä. Juttelimme edelleen ja kysyin, eikö minkäänlaista työpaikkaa löytyisi, vaikkapa jotain oman koulutuksen ulkopuolelta. "Menisitkö itse tekemään jotain muuta kuin opettamaan?" poika kysyi. Vastasin, että menisin, ja tarkoitin sitä todella. Eihän pikaruokapaikoissa kovin suurille palkoille pääse, mutta olisin ollut aikoinaan valmis vastaanottamaan töitä esimerkiksi sellaisessa työpaikassa (olen ollut töissä vanhainkodin keittiöllä, kesäleireillä, kaupassa, matkatoimistossa, lapsenlikkana jne). Poika uskoi minua mutta kummasteli.

Lensin Helsingistä Budapestiin, kun vieressäni istui 70-vuotias, mukava ja puhelias mies. Hän oli tehnyt elämäntyönsä yrittäjänä ja kertoi, että poika oli nyt vastuussa firmasta. Tämä mies meni kuitenkin joka aamu työpaikalle, napsautti kahvin tulelle ja siivoskeli paikkoja työntekijöitä odotellessaan. "Minä olen siellä sellainen jokapaikanhöylä", mies kertoi tyytyväisenä myhäillen.

Mitä tästä opimme? No tietenkään emme mitään. Joka tapauksessa 70-vuotias oli huomattavasti tyytyväisempi elämäänsä kuin tuo nuori mies.

 Jos sinulla, lukijani, on herännyt ajatuksia seniorityöllisyydestä tai muustakin, niin olisi mukava lukea kommenttejasi.

Huomiseen! Pirkko