Tuttavani kyseli lomamatkastani. Kerroin, että otimme aurinkoa, uimme, shoppailimme sekä (aika vähäisessä määrin) tutustuimme paikalliseen kulttuuriin. "Siis tosi pinnallista lomanviettoa", hän totesi, ja minä myöntelin. Tuttavani kertoi matkustaneensa Turkkiin ja nukkuneensa pari päivää putkeen. Hän oli todella väsynyt ankaran työrupeaman keskellä. Myönsimme molemmat, että joskus tarvitsemme näitä pinnallisia - aivot narikkaan - lomia, jaksaaksemme taas puurtaa arjen keskellä. Minulle kaukana olo merkitsee myös sitä, etä pääsen eroon tietyistä (väliin aika raskaista) velvoitteista. Koska olen kaukana poissa, minun ei tarvitse miettiä uhkaavia katastrofeja, koska en niille joka tapauksessa voi mitään. Tietysti ne ovat edessä taas kotimaassa, mutta hetken voin vain olla olevinaan huoleton turisti. Tuliko nyt selvästi todistettua se, että joku voi tarvita "pinnallisia" lomia? No, jos ei tullut selväksi, niin ei se haittaa. Matkustan kumminkin.

Niin mutta, miten se taas menikään? Voiko eläkeläinen olla lomalla? Tarvitseeko eläkeläinen lomaa? Yhtä hyvin voisi kysyä: pitääkö eläkeläisen hengittää (ja kuluttaa maailman happivaroja)? Kun ihminen pääsee eläkkeelle, hän on juuri se sama ihminen kuin hetkeä ennen eläkepapereiden saamista. Hänen harrastuksensa, mielenkiinnon kohteensa, tykkäämisensä ja ei-tykkäämisensä ovat samat kuin ennen. Tosin eläkeläisellä on se etu puolellaan, että lisääntyneen vapaa-ajan vuoksi hänellä on mahdollisuus etsiytyä uusien harrastusten ja asioiden pariin, siis laajentaa omaa elinpiiriään. Minä olen omalla kohdallani kokenut tämän: uusi vapaaehtoistyö on tuonut mukanaan tuttavapiirin, jonka kanssa viihdyn koulutuksissa, matkoilla ja muutenkin. Mutta se vaatii lähtemistä.

Olen alkanut kallistua sille kannalle, että eläkkeelle jääville pitäisi järjestää Sitten kun - koulutusta. Tämän koulutuksen yhteydessä käytäisiin läpi monenlaiset harrastus-, vapaaehtoistyö- ja koulutusmahdollisuudet, joita yhteiskunnassamme on tarjolla. Tämän koulutuksen puitteissa pitäisi myös kertoa niistä työpaikoista, joissa kaivataan senioreiden osaamista ja työintoa (missä? kertokaa minullekin!).

Helsingin kirjamessuilla oli jaossa ilmaislehtiä, ja käteeni osui Mielenterveyslehden numero 4/2013. Pääkirjoituksessa Tarja Heiskanen puhuu ikääntymisestä otsikolla "Brändätään vanhuus" (mitä se sitten tarkoittaakin?). Tekstin pääsanoma oli se, että nykyiset vanhat ovat sama kuin entiset keski-ikäiset. No, tämä oli nyt oma tulkintani, mutta noin suunnilleen. Heiskanen kirjoittaa:" Ikääntymistutkijat puhuvat ikänaamiosta, ulkoisen ja sisäisen olemuksen välisestä eripuraisuudesta. Keho rapistuu, mutta minuus säilyy paljolti ennallaan. Moni kuusikymppinen voi myös näyttää ikäänsä nuoremmalta. Selitys tähän löytyy usein henkisestä joustavuudesta, vireydestä, asioista, jotka pitävät arjessa kiinni ja antavat puhtia. Katse on suunnattu kohti tulevaisuutta, ei menneisyyttä." Oivaltavasti kirjoitettu asioista, joita minä elän ja näen todeksi joka päivä.

86-vuotias tätini kertoi vanhasta papparaisesta, jolla ei ollut mitään kiirettä kuolla. "Ehtiihän sitä olla siellä taivaassakin", hän tuumaili.

Mukavaa syys-illan jatkoa! Pirkko