Al Ainissa on useita puistoja ja viheralueita. Kun ilta tummenee, ja pahin helle laantuu, ihmiset lähtevät puistoihin käveleskelemään, syömään eväitä ja katsomaan, kun lapset pelaavat ja leikkivät. Mekin olimme yhtenä iltana piknikillä, siinä oli tunnelmaa.

Tyttäreni on tykästynyt kovasti Al Ainin eksoottiseen elämään. Vaikka koulutyö on huomattavasti raskaampaa kuin Suomessa, niin monet uudet kokemukset (esimerkiksi arabialaiset häät) ja ystävät tekevät elämästä mielenkiintoisen ja mukavan. Paitsi. Nyt seuraa yksi sana, joka tuntuu vaikuttavan erittäin paljon maan arkielämään. Tuo sana on "inshallah" (Insha´Allah), jonka voisi kääntää vaikkapa "jos Jumala (= Allah) suo". Ajatus on kaunis, ja allekirjoitan sen omassa elämässäni. Uskon, että elämäni menee niin kuin Jumala sen sallii. "Ihminen päättää, Jumala säätää" on tuttu sananparsi ainakin minun ikäisilleni eläjille. Siis ajatus on oikein ja hyvä, minun mielestäni. Nyt kuitenkin on käynyt niin, että kaikille hoitamattomille asioille, tehtäville, velvollisuuksille, täytymisille jne, on erittäin pätevä selitys, joka sanotaan jo etukäteen: "Inshallah." Eli asiat järjestyvät, hoidetaan, jos Jumala suo niin käyvän. Erittäin usein tärkeätkin asia pitkistyvät ja mutkistuvat, koska ihmisen on voittanut laiskuus ja välinpitämättömyys. Mutta onko se ihmisen vika? Ei toki. Kun on sanottu taikasanat "inshallah", niin asioiden on lupa olla levällään. Totuus on tietysti, ettei ihminen viitsi, ja sen vuoksi minua jurppii, kun syypääksi laitetaan Jumalan sallimus. Hohhoijaa!

Eihän näistä asioista tarvitse stressata, mutta kun paikan päällä näkee, etteivät asiat hoidu, niin aluksi se kummastuttaa, seuraavaksi suututtaa ja lopuksi siihen tottuu ja on iloinen, jos jokin asia sittenkin toimii. Niinkuin minun silmälasini. Ostin uudet, hienot, 2-tehoiset, enkä maksanut liikaa. Lasit lähetettiin jonnekin hiottavaksi, mutta ne luvattiin minulle ehdottomasti ennen lentopäivää. Käskettiin soitella ja kysellä. Soittelin ja kyselin parina päivänä, mutta kun sitten alkoi tulla niin paljon "inshallahia", niin tyydyin kohtalooni. Tyttäreni lupasi tuoda lasit mukanaan jouluna. Olinkin sitten aivan valtavan iloinen, kun minulle soitettiin, että lasit saa hakea!

Ajokorttiin tarvittavaa läpyskää tyttäreni ei ole vielä saanut, vaikka on ollut maassa jo pari kuukautta. Minkäs sille voi, kun ei, niin ei, vaikka kaikki dokumentit on toimitettu jo aikaa sitten viranomaisille, ja asiaa on luvattu hoitaa. Mutta mitään ei tapahdu. No, taksit kyyditsevät näitä ulkomaalaisia opettajia mennen ja tullen, mutta aika hankalaa on olla koko ajan taksikyydin varassa (ja kun ne eivät aina edes tule, vrt. "inshallah"), ja maksaahan sekin, kun kuukausitolkulla istuu monta kertaa päivässä taksissa.

Lutherin elämänohje oli: "Rukoile ja tee työtä". No, eihän kukaan meistä luterilaisista tänään kehtaisi noin sanoa. Päinvastoin. Luther on saanut syyt niskoilleen siitä, että me täällä pimeässä Suomessa (ja yhä vain pimenee) hammasta purren paiskimme hommia ja voimme huonosti. Mutta, hei, katsokaa ympärillenne! Meillä on kuitenkin - monista takapakeista huolimatta - aika hyvin toimiva yhteiskunta. Meihin on iskostettu työmoraali, jonka ansiosta asiat hoituvat täällä jokseenkin mallikkaasti. Ainakin minä koen asian näin, vaikka joskus joudunkin kuuntelemaan terveyskeskuksen plim-plam-musiikkia tuntitolkulla, kun yritän varata ajan.

Jokohan olen tyhjentänyt matkareppuni ja pääsen muihin ajatuksiin? Huomenna voisinkin kertoa siitä keskustelusta, jonka kävin tänään venäläisen ompelijan kanssa.

Pärjäilkää, kyllä se tästä vielä pimenee! Pirkko