38-asteinen rikkipitoinen vesi, auringonpaisteessa yli 20 astetta, kelluskelua ja jutustelua, oleilemista. Terveisiä Unkarista, Egerin kylpyläkaupungista! Matkan paras anti oli ehdottomasti löhöily kuumassa ulkoaltaassa, aivot offline-tilassa. Kaikki eivät malttaneet olla ihan aivottomina, sillä eräänä päivänä katselin, kuinka unkarilaismiehet pelasivat altaassa shakkia. Pelilauta oli viritelty kelluvalle alustalle, ja miehillä tuntui olevan mukavaa. Tunnin löhöiltyäni lähdin sisälle, mutta miehet jatkoivat pelaamistaan (välillä oli aloitettu uusi peli). Sanoisin, että eräät osaavat nauttia elämästään.

Mitä voisin kertoa Unkarista? Tiivistäisin asian näin: Unkari on köyhän miehen Saksa. Ne pienet kylät ja kaupungit, joiden läpi ajoimme retkiemme aikana, olivat siistejä, hyvin hoidettuja, omakotitalot visusti aidattuja ja haukkuvalla koiralla varustettuja. Vastaavat saksalaiset talot olisivat olleet hieman suurempia, korkeampia, erilaisin ristikoin, kaiverruksin ja koristuksin somistettuja, isommilla pihoilla varustettuja, ja kaiken lisäksi pihoilta olisi löytynyt puutarhatonttuja, erilaisia kalusteita, parvekkeita, vilpoloita ja kaikkea mahdollista lisuketta, joka tekee elämästä vielä mukavamman ja nautittavamman. Koiraa ei olisi.

Ajattelin shoppailla Tokaijin kaupungissa, kun muu osa seurueesta oli lähtenyt viininmaistajaisiin. Kello oli kolme lauantaina, sää loistava, odotettavissa turisteja. Kaupat olivat kiinni. En varmaan menettänyt mitään, olisin kyllä mielelläni jakanut forintteja paikallisille, mutta säästyivätpä kotiin (jossa Forexin tytöt pärjäsivät vaihtaessaan ne euroihin, voitto siis kotiin). Löysin kuitenkin museon. Se oli sijoitettu monta sataa vuotta vanhaan taloon, todella onnistunut ympäristö. Maksoin sisäänpääsymaksun, ja virkailija kirjoitti minulle kuitin käsin. Kun kiertoni lopuksi kirjoitin kiitokseni vieraskirjaan (todella surkea kynä), niin huomasin, että edellinen vieras oli kuitannut käyntinsä viikko sitten.

Lieneekö entistä sosialistista hapatusta se, että turisteilta ei yritetä nyhtää rahoja pois tarjoamalla heille kaikenlaista tavaraa. Muistan saman ilmiön Budapestista muutama vuosi sitten. Vaikka olin vilkkaimmalla turistikadulla, tavaraa oli aika vähän esillä ja tyrkyllä. Muutenkin Budapestin tunnelma oli paljon verkkaisempi kuin vaikkapa Münchenin tai Wienin. En sano, että Budapest on tässä suhteessa jotenkin huonompi, se on vain erilainen.

Itävalta-Unkarin yhteistä aikaa muistelimme vierailemalla Gödöllössä (karsea nimi) siinä linnassa, jossa Sissi-keisarinna vietti useita vuosia elämästään. Olen ollut Sissin jalanjäljillä myös Wienin palatseissa ja täytyypä sanoa, että sääliksi käy tyttöä, joka 16-vuotiaana naitettiin keisarille. Aika raskasta elämää Sissi viettikin itsevaltaisen anoppinsa ja espanjalaisen tiukan hovietiketin kurimuksessa. Ei ihme, että hän karkaili vuosiksi ulkomaille. Minäkin olisin tehnyt niin.

Ei tuntunut mukavalta palata kesästä kylmähköön kevääseen. Paluumasennusta lisäsi myös tieto odotettavissa olevasta työmäärästä äidin jäämistön parissa. Paljon työtä - myös paperityötä - tarvitaan, ennen kuin äidin koti on tyhjennetty ja siivottu myyntiä varten. Tämä kokemus on saanut minut katselemaan myös oman kotini seiniä ja kaappeja tietyllä silmällä. Onko tuo roinaa? Pitäisikö nuo muistot heittää pois jo hyvissä ajoin? Mitä ihmettä minä teen tuolla ja tällä tavaralla? Kun juttelin näistä ajatuksista ystäväni kanssa, hän tuumasi, että  anna seiniesi ja tavaroidesi olla. Kyllä niidenkin siivouksen aika joskus tulee, mutta se ei sitten ole minun tehtäväni. Olkoon niin.

Pirkko