Teitä tervehtii kuvan välityksellä Konevitsan kvartetti, joka esiintyy Valamossa vielä kolmen viikon ajan. Esiintyjät eivät ole munkkeja vaan ammattilaulajia, vaikkakin käyttävät esiintymisasunaan mustaa kaapua.

Mutta aloitetaanpa alusta. Olin Valamossa viikon ajan vapaaehtoistyöntekijänä. Työskentelin ilmaiseksi, mutta luontaisetuihin kuuluivat asunto, ruoka ja upea feresi-asu eli karjalaisen emännän juhla-asu punaisine, maahan asti ulottuvine hameineen, ja valkoisine puseroineen ja esiliinoineen. Työpisteeni oli Valamon portti, ja tehtäviini kuului opastaa turisteja, kertoa heille, mitä kaikkea alueelta löytyy (näyttelyitä, konsertteja, opastettuja kiertokävelyjä, jumalanpalveluksia, ruokaa, ostoksia...). Mikäli matkustavaisella on aikaa, päivän saa kulumaan hyvinkin jouhevasti, ja illalla voi vielä mennä risteilemään. Turistit olivat yleensä hyvin tyytyväisiä saamaansa opastukseen, kiittelivät ennen ja jälkeen käynnin. Oli mukava sada puhua saksaa ja englantia, ruotsia ei ollut ihan niin mukava puhua, koska se on hiukan liian vanhassa muistissa. Pitää petrata. Olen oikein pollea, sillä sain myös "ylennyksen". Minua pyydettiin ensi kesäksi kahdeksi viikoksi hoitamaan opastettuja kierroksia. Suostuin onnessani! Tämä tietää kovaa materiaalin opiskelua, sekä myös ortodoksisen sanaston omaksumista saksaksi ja englanniksi. Ruotsista puhumattakaan, jota täytyy harjoitella muutenkin. Jag förstår svenska, men jag kan inte mera tala det.

Hiukan kinkkisempiä tilanteita porttioppaan kannalta olivat koirat, shortsit ja minihameet sekä topit. Opastaulut kertovat selvästi, että nämä jutut eivät kuulu luostarin alueelle. Meillä olikin jaossa huiveja ja kietaisuhameita, koirille osoitimme kauempana olevan koiraparkin. muutama pienempi koira oli myös hoidossani kopilla. Joku hoitolainen haukkui koko ajan, useimmat alistuivat kohtaloonsa. Koirat käyttäytyivät kaiken kaikkiaan paremmin kuin eräät ihmisyksilöt, jotka eivät voineet käsittää sitä, että myös heidän täytyi noudattaa alueella olevaa pukeutumiskoodia. Eräs pariskunta suuttui ja lähti pois, toisilta heltisi kirpeitä kommentteja ja vihaisia katseita. Eräs mies sanoikin, että jotkut ovat ihmeen tiukkapipoisia, siis tiukkapipoisia omassa käytöksessään. Tällaiset ihmiset eivät voi antaa tuumaakaan periksi omista ajatuksistaan. Se oli hyvä tiukkapipoisuuden määritelmä. No, kaiken kaikkiaan porttioppaana oleminen oli mukavaa työtä. Sai tavata monenlaisia ihmisiä ja jutella monenlaisista asioista. Mielistyin vanhoihin miehiin. Heillä oli aikaa jutella (vaikka opas olisikin ollut kiireinen), ja joku yöpyjä palasi uudelleen portille vaihtamaan ajatuksia. Nämä keskustelut olivat työn mauste.

Seitsemän tuntia kestäneen, helteisen (varjossa + 33) työpäivän jälkeen porttiopas oli aika lailla valmis pikaiseen uimareissuun, iltapalaan ja nukkumaan. Kun turistit poistuivat Valamon alueelta illan mittaan, jäljelle jäi ihana rauha. Ihmiset liikkuivat verkalleen, mistään ei kuulunut ylimääräistä musiikkia, television tai radion ääniä, joku istuskeli lueskelemassa puiden katveessa, ehtoopalvelus veti väkeä puoleensa kuuden maissa. Tämä on se Valamon tunnelma, tämä rauha, joka ruokkii sielua. Tämän vuoksi palaan sinne yhä uudestaan.

Pirkko