Terveisiä laulu- ja tanssijuhlilta Virosta, Tallinnasta! Olin ryhmän mukana kuuden päivän matkalla, nukkuminen ei ollut päivän tunnussana, linja-autossa istuminen oli. Laulujuhliin osallistuminen oli ainutlaatuinen elämys. Laulujuhlia on järjestetty vuodesta 1934 lähtien viiden vuoden välein. Juhlien teemana oli nyt "Aja puudutus. Puudutuse aeg" eli "Ajan kosketus. Kosketuksen aika". Esiintyjiä Tallinnassa oli 42.000, mutta läheskään kaikki halukkaat kuorot eivät päässeet mukaan, vaan karsinta oli ollut tiukkaa. Yleisöä oli noin 200000 henkeä, eli valtavasta tapahtumasta oli kysymys. Laulujuhlat kuuluvat Unescon henkisen ja suullisen maailmanperinnön luetteloon.

Voin kertoa teille faktoja vaikka kuinka paljon, mutta niitäkin paljon tärkeämpää oli paikalla vallitseva tunnelma. Kun juhlatuli saapui laululavalle, yleisö hurrasi. Presidentti Ilves sanoi lyhyessä avajaispuheessaan, että eestiläiset (me suomenkieliset käytämme usein tuota "virolaiset" sanaa) ovat laulaneet aina, niin vapaina kuin toisen vallan alla. Puheensa lopuksi hän sanoi voimakkaalla äänellä: "Eläköön,Eesti!"Voi sitä valtavaa suosionhuutojen, taputusten ja Viron lippujen määrää! Mietin tuolloin, että meidän presidenttimme ei varmasti koskaan voisi huutaa:" Eläköön, Suomi!" Ei, se olisi jotenkin liian provosoivaa vai olisiko sittenkään? Me olemme niin eurooppalaisia, maailmankansalaisia, ettei isänmaallisuus kovinkaan kolahda. Ehkäpä asia tuntuisi tärkeämmältä meistäkin, jos Putin kolkuttelisi rajalla.

Laulujuhlat ovat todella isänmaallinen tilaisuus. Kaikki laulut laulettiin viroksi, sekä esiintyjillä että yleisön joukossa näkyi paljon kauniita, erilaisia kansallispukuja. Meidän oppaammekin oli pukeutunut Hiidenmaan kansallispukuun, ja ulkomaalaiset kuvasivat häntä tuon tuostakin, kun kävelimme vanhassa kaupungissa kierroksellamme. Ja onko naisellisempaa näkyä kuin neito, päässään kukkaseppele ja yllään kauniisti kirjailtu pusero ja pitkähelmainen, värikäs hame. Puhumattakaan sitten niistä miehistä. Kyllä kansallispuku on sitten miehekäs asu! Kyllä se hivelee naisen silmää huomattavasti enemmän kuin lökäpöksyfarkut.

Musiikki oli virolaismuusikkojen säveltämää. Tunnistimme tietysti joukosta tuttuja lauluja ja marsseja, mutta kuorot ja orkesterit esittivät myös uudempaa musiikkia. Mieleeni jäi erityisesti Tauno Aitsin säveltämä "Minu isamaa", jonka lapsikuorot esittivät. Parhaimmillaan lavalla oli kymmeniä tuhansia esiintyjiä, jotka lauloivat puhtaasti äänissä. Eivätkä ainoastaan laulaneet, vaan myös liikehtivät ja elehtivät täysin yhtäaikaisesti. Käsittämätöntä!

Hengen ravinnon lisäksi paikalla oli tietysti tarjolla monenlaista syötävää ja juotavaa kohtuulliseen hintaan. Helteen vuoksi juominen oli välttämättömyys, mutta vaikka kaljaa laskettiin ahkerasti tuoppeihin, en nähnyt paikalla yhtään juoppoa. Aika erikoinen juttu, sillä olivathan ihmiset viettämässä vapaata viikonloppua. Paikallinen tuttava selitti, että virolaisten juomatavat ovat siistiytyneet huomattavasti viime vuosina. Ennen kuulemma juotiin venäläisen mallin mukaan eli jokaiselle asialla kippistettiin. Nyt tavat ovat eurooppalaistuneet, ja väkevien ja humalahakuisen juonnin sijaan on tullut viinien maistelun ja nauttimisen kulttuuri.

Laulujuhlat on nähty ja koettu, ja nyt edessäni häämöttää Valamon rauha. Lähden sinne viikoksi vapaaehtoistyöhön, jälleen kokemaan jotain erilaista ja uutta.

Mukavia kesäkokemuksia toivotellen: Pirkko