Stressin määrä on kääntymässä siedettävään suuntaan. Comenius-vieras lähti loppuviikosta ja lahjoitti lähtiessään ihanaa belgialaista suklaata. Juttelin kuopuksen kanssa siitä, miten vaihtoviikko muissa perheissä ja koulussa oli sujunut. Ainakin ohjelmaa oli niin paljon, että minun piti joskus illan pimetessä soitella tyttöjen perään ja muistuttaa, että seuraavana päivänä oli koulua kaikesta hauskanpidosta huolimatta. Kuopus kertoi, että eräs vaihto-oppilas oli pitkän päivän ja illan jälkeen sanonut, että tämä oli ollut hänen elämänsä onnellisin päivä! Ei ole hukkaan mennyt opettajien ja perheiden vaivannäkö, jos tunnelmat ovat olleet tuon suuntaisia.

Olen leikkinyt matkatoimistotätiä. Viikko sitten sunnuntaina varasin tämän huushollin kolmelle asukkaalle lennot Oulusta Müncheniin ja takaisin. Tunsin itseni hyvin rasittuneeksi tuon session jälkeen ja päätin varata yöpymispaikkoja vasta viikon kuluttua, kun olisin levännyt tarpeeksi. Valehtelematta voin sanoa, että minun piti uurastaa kolme tuntia koneen äärellä ja tuloksena oli vain kolmen yön varaukset, nekin yhteen ainoaan hotelliin. En ala ikinä matkatoimistotädiksi! On tässä kuitenkin se hyvä puoli, että internetin ihmemaailmassa voi törmätä mihin vain. Minä törmäsin upeaan 1100-luvulta peräisin olevaan huippuhotelliin (entiseen luostariin sijoitettu), joka sijaitsee Münchenistä 100 kilometriä etelään, Alppien juurella. Hotelli ei ollut edes kovin kallis, kuvat lupaavat kaikkea hyvää, varaamani huoneet olivat kesäkuun alun viimeiset vapaana olevat. Laitoin hotelliin vielä viestiä mieheni gluteenittomasta ruokavaliosta, ja alle puolessa tunnissa sain todella ystävällisen vastauksen. Enää neljä yötä varattavana. Odottelen vastausta Augsburgilaisesta luostarista.

En muista, miksi aikoinani aloin kiinnostua luostarimajoituksesta Saksassa. Nyt olen jo asian suhteen jonkinlainen konkari, ja olen viettänyt monia lomia luostarimajoituksessa sekä yksin että perheeni kanssa. Hinnat ovat tietysti hotellia halvemmat, mutta niin ovat huoneetkin vaatimattomammat. Mutta se ympäristö! Luostarit ovat rauhallisia asuinpaikkoja, vieraat hiljaisia, rakennukset sijaitsevat yleensä syrjäisissä paikoissa luonnon keskellä. Poikkeus oli luostari Saksan Trierissä, joka sijaitsi keskellä kaupunkia parhaiden nähtävyyksien äärellä. Kävellen pääsi joka paikkaan, mutta luostarin puutarha peitti hyvin kaupungin äänet.

Luostarimajoitus on turvallista. Olimme majoittuneet Mosel-joen varrella olevaan luostariin, aika etäälle asutuksesta. Lueskelimme rauhassa huoneissamme, kun sisäpuhelin soi. Ainoana tarpeeksi kielitaitoisena vastasin puheluun. Luostarin vahtina toiminut henkilö, jonka kanssa olin ehtinyt jutella jo useampaan otteeseen, kyseli, oliko meille tulossa vieraita. Sanoin, että emme varsinaisesti odottaneet vieraita, mutta että saksalaiset ystävämme tiesivät, missä olimme. Kun nimet oli varmistettu, kiiruhdin ison rakennuksen alakertaan ja ovelle, jossa Joscha ja Herman odottivat meitä. Yllätysvierailu oli onnistunut ja sovimme yhteisestä lounaasta parin päivän kuluttua.

Minun ei pitäisi ajatella sitä kaaosta, jonka vallassa äitini asunto on. Se lisää stressiä huomattavasti. Oikeastaan asiat ovat menossa parempaan suuntaan kaikesta huolimatta. Tällä viikolla käymme katsomassa muutamaa asuntoa veljelleni. Sitten soitan erääseen firmaan, joka huolehtii veljen tavaroiden pakkaamisen, kuljetuksen ja purkamisen ja paikoilleen asettamisen. Eihän tässä siis ole mitään hätää... Mutta minkäs sille voi, jos on tällainen luonne, joka vaatii, että asiat pitää hoitaa JUST NYT HETI! Ja kun se ei tietenkään ole mahdollista, niin... Miten ihmeessä minun elimistöni tottuu Espanjassa stressittömään olotilaan? Tuleekohan pahojakin vieroitusoireita? Käsien tärinää, pakkoliikkeitä? No, enköhän minä jotakin keksi, että voin stressata edes jonkin verran. Yritän ainakin.

Meillä paistaa aurinko! Pirkko