Äijä-meininkiä, äijä-meininkiä... Pyöräilin tässä muutamana päivänä puolen päivän aikaan Oulun keskustassa asioillani. Stockmannin alakerran kahviossa oli koolla vajaan kymmenen hengen eläkeläisporukka, siis miesporukka. Puhe luisti ja kahvi maistui. Kävelytien penkeille oli myös kokoontunut miesporukka, iältään edellisen kaltainen mutta huomattavasti heikommassa hapessa oleva. Puhetta ja naurunröhötystä piisasi. Kauppatorin kahvioon olo kokoontunut - äijäporukka. Ohjelmassa näytti olevan yleistä turinaa, höpinää ja naurua. Eihän siinä mittään, mutta mieltäni jäi kaivertamaan se huomio, etten missään nähnyt akkaporukoita tai mummoryhmiä kahvia juomassa ja yleistä hupaa pitämässä. Maistuuhan se kahvi meillekin, puhumattakaan mukavasta seurasta. Missä olivat eläkeläisnaiset? Pari villiä arvausta: 1. kotona laittamassa ruokaa, 2. kotona siivoamassa ja pesemässä pyykkiä, 3. jossakin hoitamassa lapsenlapsia tai muita yleisiä velvollisuuksia, 4. kuntosalilla tai lenkillä. Olemme tottuneet näkemään miesporukoita kahviloissa etelän maissa, jossa tietomme mukaan miehet eivät ole kiinnostuneita kotitöistä. Nyt tämä äijä-aate on rantautunut tänne Pohjolaan, vaikkakin meidän sääolosuhteemme ovat tehokkaasti hillinneet ideologian leviämistä.

Olen minä kerran nähnyt naisporukan, joka oli vallannut kahvilan ulkopuolella olevat pöydät. Tämä näky kohtasi minua eräässä pikkukaupungissa Saksassa. Naiset puhuivat isoon ääneen, nauraa räkättivät ja KUTOIVAT. Näky oli ihana ja otin siitä kuvankin. Käsityökerhon pitäminen kahvilassa ei kai sittenkään ole niin ainutlaatuinen idea, sillä kun selvittelin netissä harrastusmahdollisuuksia Fuengirolassa -tulevassa kotikaupungissani :)-, niin törmäsin siellä Sofia-keskuksen ilmoitukseen, jossa toivotettiin tervetulleeksi käsityöpiiriin erääseen kahvilaan. Osallistuminen on ilmaista, käsityöt tehdään hyväntekeväisyyteen. Huomaatteko, mitä ajan takaa? Niin, hyvin monilla meistä naisista on taakkanamme sellainen velvollisuudentunto, joka estää meitä vain ja pelkästään nauttimasta elämästä, hyödyllinen pitää olla. Ei voi mittään, ei voi mittään.

Ensi sunnuntaina on äitienpäivä. Minä pääsen karkuun, koska olemme lähdössä Pärnuun viikoksi kylpemään. Lähes kaikissa lehdissä on huomioitu tulevan sunnuntain erityisaihe, ja äitejä on hymistelty ja haastateltu asiaan kuuluvasti. ET-lehdessä oli artikkeli, jossa oli haastateltu lapsettomia aikuisia. Homomies kertoi keränneensä ympärilleen vahvan tukiverkoston eri-ikäisiä miehiä, lapseton pariskunta kertoi sukulaisistaan ja lapseton nainen siitä, kuinka vaikea ja pitkä prosessi lapsettomuuden hyväksyminen on ollut. Kaikilla haastatelluilla oli yksi yhteinen huoli: kuka meistä huolehtii, kun olemme vanhoja?

Asun kerrostalossa, jossa useimmat asukkaat ovat minua vanhempia. Talossa on pyörinyt jo monta vuotta porinapiiri, joka kokoontuu kerran viikossa. Kahden talven ajan meillä oli myös säännöllinen ATK-piiri, jossa vapaaehtoinen opetti ja auttoi tietokoneen käytössä (en ole osallistunut näihin juttuihin - vielä). Tuli mieleeni, että meillä voisi olla myös lähimmäispiiri, johon jokainen halukas voisi osallistua. Nimi listaan, lista kaikille osallistujille ja työvuorot niin, että esim. joka toinen päivä joku kävisi jonkun ovikelloa soittamassa ja toteamassa, että kaikki on kunnossa. Tämä ajatus olisi tosi helppo toteuttaa, ei maksaisi mitään ja toisi turvaa. Se voisi poikia myös mukavia kahvihetkiä ja lisääntynyttä sosiaalisuutta. Idean saa ottaa vapaasti käyttöön.

Hyvää äitienpäivää niin naisille kuin miehillekin! Pirkko