En aio kommentoida EU-vaaleja millään tavoin. Vaikka kyllä vähän tekisi mieli, mutta... Eiköhän jokainen ole saanut nyt vaali-aiheesta tarpeekseen ainakin vuodeksi.

WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden päällikkö Anne-Riitta Carlson julisti omana  - ja ilmeisesti kustantamonsa - mielipiteenä, että kotimaista kaunokirjallisuutta julkaistaan liian paljon. Ilmeisesti hän tarkoitti sitä, että kirjoja julkaistaan enemmän kuin niitä ostetaan, ja näin kustantajalle jää hävikkiä varastoon. Oppikirjat ovat kuulemma se juttu, joka kannattaa. Uskon näin. Hyvä on. Kustantajien pitää siis valita muutama varma kirjailija, ja painaa vuosittain heidän tuottamaansa kaunokirjallisuutta. Saisimme lukea ilmeisesti Oksasta, Westö`ä, Tuuria, Hotakaista ja ehkä muutamaa muuta. Kaikki nämä kirjailijat eivät ehkä pysty kirjoittamaan teosta joka vuosi. Jos minua ei miellytä kustantajien valitsemat muutamat kirjailijat, en ilmeisesti pääse lukemaan kotimaista uutta kirjallisuutta ollenkaan. Mutta eivätpä pyörisi turhat kirjat WSOY:n varastossa tappiota tuottamassa. Oletan, että ulkomaiset kirjailijat valittaisiin yhtä huolella eli varma nakki-periaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että se, mitä minä tulevaisuudessa saisin lukea suomenkielellä, olisi erittäin tarkkaan ennakkoon valittu ja päätetty. Tulee mieleen Pohjois-Korea. Tässä vaan ei lukemistani säännöstele ideologia vaan raha.

Fakta on, että suomenkielisistä käsikirjoituksista julkaistaan nykyisin 0,5 %. Se on säälittävä luku. Itse olen saanut julkaistua seitsemän teosta (eri kustantajilta) siihen aikaan, jolloin kyseinen kustannusprosentti oli 1,0. Olin onnellisessa asemassa, tilanteen kiristymisen olen huomannut myös omalta osaltani. Nyt ei auta muu kuin vastaisku. Koska omakustanteiden tekeminen on nykyään teknisesti helppoa ja edullistakin, suosittelen, että suurin osa kirjoittavasta kansasta siirtyy tähän malliin. Jätetään WSOY:lle ne muutamat tärpit ja aletaan luoda uutta, erilaista, omantakeista, yllättävää, innostavaa, viihdyttävää, hätkähdyttävää kirjallisuutta ilman, että kustantajalta tulee postia "valitettavasti tämä ei nyt sovi kustannusohjelmaamme". Pakotetaan lailla kirjakauppoja perustamaan oma kustanne-osasto, jonne jokainen voi tuoda tuotteensa myytäväksi pientä maksua vastaan. Takaan, että kiinnostuneita ostajia riittäisi. Idea vapaasti käytettävissä. Ilman lainsäädäntöä. Pelastetaan kirjoittamisen kulttuuri!

Mikäli tämä Pohjois-Korea-kulttuuri olisi ollut voimissaan, kun norjalainen Erlend Loe kirjoitti teoksensa "Naiv. Super" (suom. Supernaiivi), olisin jäänyt vaille melkoista lukuelämystä. Tämä pieni, todella vaatimattoman näköinen pokkari sujahti kassiini kirjaston palautettujen hyllyltä. Se kertoo 25-vuotiaasta nuoresta miehestä, joka kokee elämänsä merkityksettömäksi. Hän yrittää selvittää asioita mm. hakkaamalla Brion hakka-lelua (tiedättehän: hakataan puupalikoita esineen toiselle puolelle, käännetään ja aletaan alusta). Kirja on helppolukuinen, hauska ja kuitenkin syvällinen. Suosittelen.

Marja Mattlarin Lintu-runossa on säe:" Kun vain uskallat lakata pelkäämästä, paratiisin saat takaisin." Kun vain uskallat lakata pelkäämästä. Minä pelkään, me pelkäämme. Pelko saattaa joskus olla niin suuri, että se vaikeuttaa elämäämme. Kuopus pelkää lentämistä niin, että olen saanut hänelle koululääkärin kautta Diapamia lentopelkoon. Hän kävi myös "psyykkarilla" juttelemassa asiasta, ja tämä kertoi kärsineensä samasta vaivasta itsekin. Tuttavapariskunta kiertää Eurooppaa autollaan joka kesä. Sen kauemmas he eivät juuri pääse, sillä rouva ei mene lentokoneeseen. Onhan meillä näitä pelkoja. Pelkäänhän minäkin. Siis mitä? Sairauksia tietysti! Siinä sitä riittääkin pelkäämistä, eivät lopu luulot eivätkä arvailut kesken. Kuuntelin kerran tiedotusta jostakin kriisitilanteesta. Eräs mies sanoi: " Minä en pelkää mitään." Nuo sanat muistan ikäni. Uskon, että pelkäämättömän ihmisen elämä on paljon helpompaa kuin sellaisen, joka katselee ja kuulostelee katastrofin mahdollisuutta. Mutta pelosta on vaikea päästää irti. Jos pelkäät, et koskaan putoa kovin korkealta. Olithan jo aavistanut ja osannut odottaa tuota katastrofia. Pelko tuo varmuutta elämään. Tapahtui mitä tahansa, olit jo osannut ennakoida sen. "Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa", huomauttaa Jeesus opetuslapsilleen. Ei kukaan - tietenkään. Pitäisi vain muistaa se.

Maanantaina suuntaamme kohti Müncheniä. Perillä meitä odottaa vuokra-auto ja tunnin ajomatkan päässä upea hotelli Alppien tuntumassa. Luvassa on siis seuraavaksi matkakertomuksia ja valokuvia Romantische Strasse-nimisen tien varrelta.

Auf Wiedersehen! Pirkko