Mukava tuokiokuva Pärnun hiekkarannalta, eikö? Tosin se ei liity mitenkään tulevaan tekstiin.

Sain kännykkääni kutsun osallistua EU-ehdokkaani vaalitilaisuuteen. No, mikäpäs siinä, enpä ollut tänä keväänä käynytkään kyseisissä hoputustapahtumissa. Hyppäsin pyörän selkään ja ajoin Cumulus-hotelliin. Cappuccino ja pikkuleipä kelpasivat, ja siirryin eväiden kanssa esitystilaan. Olin aika yllättynyt, kun huomasin, että kyseessä oli vaalipaneeli ja aiheena EU:n energiapolitiikka. Että mitä? Hoh, hoijaa, tuumasin. Taitaapa tulla pitkä ilta. Paikalla olivat ehdokkaat Hannu Takkula, Tarja Cronberg, Jörn Donner ja - anteeksi, anteeksi - olikohan se yksi ehdokas Kyllönen (?) ja kokoomuksen kaverin nimi on jäänyt aivan unholaan. Tilaisuuden alusti Vapon mies, näpäkkä, tietoviisas 5-minuuttinen. Seuraavaksi puhui Oulun Energian herra isoherra, lyhyesti ja asiantuntevasti. Alustuksien jälkeen pääsivät ääneen ehdokkaat. En rupea siteeraamaan heitä, mutta mieleeni jäi se, että Cronberg oli hyvin altavastaaja tuulivoimaloineen, Donner oli vanha ja väsynyt ja tunsi Ruotsin olot hyvin (varför :)), Hannu Takkula pesi toiset mennen tullen sekä tietämyksellään että esiintymisellään.

Tilaisuuden paras anti oli se, että minäkin viisastuin. Tiesittekö te, että Suomen energiatuotannosta 2/3 tulee ulkomailta, ja että tästä määrästä 79% tulee Venäjältä? Tiesittekö, että jos Pyhäjoelle tulee atomivoimala, niin venäläiset tulevat omistamaan siitä 80%? Tiesittekö, että Viro - tuo pieni, vähäpätöinen maapläntti - on miltei 100-prosenttisesti omavarainen energian suhteen? Minä en tiennyt. Ja nyt kun tiedän, niin täytyy vain sanoa, että tieto lisää tuskaa. Onhan totta, että Kiina sitoutui juuri äskettäin ostamaan maakaasua Venäjältä. Sopimus oli merkittävä, ja näyttää siltä, ettei Kiinan johto pelkää sitä, että kaasuhanat jonkin kriisin yhteydessä suljettaisiin. Mutta miten käy meidän - rehellisten suomalaisten - , jotka emme osaa kikkailla naapurimaamme kanssa? Kun Kekkonenkin on kuollut, ja Halonen tiettävästi sössi maittemme suhteet lepsuilullaan. En ollut yksin ajatusteni kanssa. Lopulta eräs isoääninen mies takapenkistä (liekö ollut Johan Bäckmanin serkku?) ihmetteli isoon ääneen meidän "ryssävihaamme". Hänen mukaansa venäläiset tekevät maailman parhaat voimalat. Siinä puheenvuorossa oli aatteen paloa.

Kirjapiirimme viimeinen kokoontuminen ennen seuraavaa syksyä oli ystävämme mökillä saaressa. Illan aiheena oli luontoruno. Minä soitin omalla vuorollani Eino Leinon "Nocturnen" Loirin tulkitsemana. Ihana luontoruno, upeasti esitetty. Vaikka Loirin tulkinnoissa on usein turhaa paatosta, niin tämän laulun kohdalla hän näyttää kykynsä. Ilta kului jutustelun ja syönnin merkeissä. Joku kertoi taannoin ilmestyneestä kirjasta "Itäkairan prinsessa" (tulikohan nimi ihan oikein?), joka kertoo meidän kaikkien tuntemasta naisihmisestä. Koko ikänsä tämä nainen, rouva, äiti on yksin vaeltanut juuri noilla Suomen itäisillä raja-alueilla. Joku tutkija on ruvennut keräämään kirjaa vaeltajista, ja on autiotupien mökkien vieraskirjoista löytänyt tuntemamme henkilön. Tämä nainen on luovuttanut tutkijan käyttöön myös omia päiväkirjamerkintöjään. Naiset kertoivat, kuinka tämä yhteinen tuttavamme on yöpynyt myös talvella ulkosalla, mutta ei kuitenkaan ole koskaan näiden vuosikymmenien aikana kohdannut karhua. Tuon kirjan aion hankkia käsiini.

Emäntämme tarjosi poropiirakkaa, salaattia, mutakakkua ja kastiketta. Salaatinkastike oli ihan poikkeuksellisen herkullista, mukavan makeaa, yhdistelmä kasvissalaatin kanssa toimi loistavasti. Kun kyselin reseptiä, emäntä oli ihmeissään: mikä salaatinkastike? Hups, sehän olikin tarkoitettu mutakakun kanssa nautittavaksi. Mutta toimi näinkin.

Hyvää alkukesää! Pirkko