Kun poliisi soitti minulle viime sunnuntaina ja aikoi tulla käymään virka-asioissa, olin aivan ihmeissäni. Yritin käydä mielessäni läpi kaikenlaisia mahdollisia syitä hänen tuloonsa, mutta en oikeastaan keksinyt mitään järkevää selitystä. "En tunnusta mitään", sanoin paikalla oleville lapsille.

Oven takana oli tuttu mies. Hän istahti olohuoneen sohvalle ja sanoi, että hänellä oli todella ikäviä uutisia: siskoni oli löydetty kuolleena kotoaan. Keskustelimme, hän kertoi, minä kerroin, pidättelin itkua, nyökkäilin. Poistuessaan hän puristi kättäni ja ilmaisi syvän osanottonsa.

Jotkut masennuksesta selvinneet ovat kertoneet, etteivät nousseet päiväkausiin sängystä. Nyt ymmärrän heitä. Jos ei ole syytä nousta, niin on helpompi jäädä makaamaan, silloin ei tarvitse kohdata muita asioita kuin ne, jotka täyttävät pään. Minulla oli monta asiaa, jotka pakottivat minut pois sängystä. Kahden päivän kuluttua oli lähtö Espanjaan, vai oliko? Hautajaiset. Minä sanoin lapsilleni, etten jaksa enää. He ymmärsivät. Hain muutaman muistolauseen ja valokuvia muistopöydälle, soitin joitakin puheluita, muuta en tehnyt. Mieheni ja lapset hoitavat kaiken muun. Lennän muutaman päivän kuluttua hautajaisiin ja sitten nopeasti takaisin kuopuksen luo. Onneksi yksi isosiskoista kavereineen on paikalla, joten lapsenvahti löytyy. Isot siskot auttavat ja huolehtivat. Minä en siinä asiassa onnistunut. Yritin, väsyin, nyt ei voi enää edes yrittää.

Kaksi ensimmäistä päivää täällä Fuengirolassa ovat olleet tappavan tehokkaita. Siitä saan kiittää paikalla olevaa tytärtä ja hänen ystäväänsä, jotka pitivät meille pikaperehdytyksen ensimmäisenä päivänä. Tulimme tiistai-iltana myöhään ja keskiviikkona tutustuimme kuopuksen kouluun (sieltä saa gluteenittoman aterian, hyvä!), Sofia-keskukseen, joka tosin oli kiinni, mutta jonne nyt osaan mennä sekä suomalaisen seurakunnan tiloihin. Yksissä ja samoissa tiloissa toimitetaan jumalanpalvelukset, juodaan kahvit ja lainataan suomenkielisiä kirjoja. Olin todella onnellinen, kun tuo kirjasto löytyi! Centro Finlandiassa pääsin eroon rahoistani, sillä hankimme kaiken maailman mokkuloita ja muita liittymiä (minusta ainakin tuntuu, että niitä oli kauhean paljon, ainakin ne maksoivat kauhean paljon), ja nyt kuopuksella on taas "elämä", ja minäkin voin hoitaa yhteyksiäni ja vahtia tilejäni.Samana päivänä ehdimme vielä suureen ostoskeskukseen, josta hankimme ruokaa sekä astiankuivaustelineen ja vedenkeittimen. Se oli tehokas päivä! Tänään pääsimme jo rannalle, jossa jouduin toteamaan, että merivesi oli huomattavasti kylmempää kuin Oulu-joessa. Autottoman on pakko kävellä täällä paljon, ja siitä olen iloinen. Tuleepa hyötyliikuntaa. Nyt tosin vähän laiskottaa lähteä liikenteeseen, sillä olimme jo keskustassa ja rannalla tunti tolkulla. Sieltä tullessamme oli kuitenkin siesta, enkä saanut hoidettua lentolippujen tulostusta ja ruokaostoksia. Kunhan pyykkikone on pyörittänyt ohjelman, ja keli lauhtuu, kipaisen vielä asioilla. - Niin, ja kyllä, aamu-uinnit on hoidettu ja vesijuoksuvyö otettu käyttöön.

On hyvä, kun on pakko touhuta ja toimia. Ehkä tämän surun ja järkytyksen kanssa voi elää, ovathan niin monet muutkin eläneet.

Pirkko