Tässä hän nyt on: golfia pelaava pieni poika. Katsokaa kasvojen keskittynyttä ilmettä, alaspäin luotuja silmiä, pienten sormien otetta mailasta, paksuja kiharoita. Eikö olekin hellyttävä ilmestys! Jos joku tunnistaa maalauksen kadonneeksi Rembrandtiksi, niin olisi mukava saada tietää siitä. Joka tapauksessa nautin tästä lapsekkaasta taulusta, vaikka sillä ei ole rahallista arvoa.

Tänne tuli eilen syksy. Lämmintä oli 17 astetta, ja satoi. Kävelin aamulla sateessa kuntosalille ylläni toppatakki ja katselin vihreitä, kukkivia maisemia. Tiesin, että sateesta huolimatta en vaihtaisi näitä näkymiä Oulun ankeuteen. Tänään lämpötila oli jo 20:n paremmalla puolella, aurinko paistoi, ja elo oli kovin kesäistä. Sadetta on taas luvassa loppuviikosta, mutta ensi viikon sääennusteet näyttävät pelkkää aurinkoa. Uimavesi täytyy käydä testaamassa. Katselin tänään, kuinka joku mies ui matkaa edestakaisin. Sellaista päivää ja keliä en ole vielä nähnyt, etteikö joku polskuttelisi meressä.

Ilmoitin miehelleni viime sunnuntaina, että tänään mennään museoon. Hän nöyrtyi. Hyppäsimme linja-autosta pois poliisilaitoksen luona. Sen pysäkin kohdalla on mukava puisto, jossa on lapsille puuhapaikkoja, aikuisille penkkejä ja tietysti pieni kahvila. Parasta tässä puistossa on kuitenkin se, että palmujen latvoissa pesivät villipapukaijat. Ne ovat pieniä ja vihreitä, jonka vuoksi niitä on hankala nähdä, mutta kirkuna ja rääkynä kertovat kyllä, missä ne liikkuvat. Puistoa vastapäätä on kirkko, jonka ovet olivat sepposen selällään, ja sisältä kuului rytmikästä musiikkia. Siellä oli menossa jumalanpalvelus, ja väkeä oli niin paljon, että istuimia kannettiin lisää. Myöhemmin huomasin, että myös puistoon oli kerääntynyt väkeä seuraamaan kirkonmenoja. Mikäli ymmärsin oikein, väki juhli kirkon perustamisen merkkivuotta. Pappi piti hauskan puheen – kai se oli hauska, kun ihmiset naurahtelivat välillä. Hän myös esitteli kirkkorakennusta. Lopuksi esiteltiin katolisen kirkon toimintaa power point-ohjelman avulla. Välillä lauloi kuoro ja taputettiin. Aikamoista menoa. Lapsia oli paikalla paljon, ja he osasivat käyttäytyä hyvin. Eräs, noin 8-vuotias poika, laittautui välillä lattialle makaamaan ja oli muutenkin aika levoton. Lopulta hänen mummonsa kyllästyi ja löi poikaa päähän oikein reippaasti ja vei hänet ulos. Siinä ei sitten enää neuvoteltu, että miten pitäisi olla. Luulenpa, että sille kaverille asia selkisi kertaiskulla. Mieheni katsoi kohtausta suu auki, mutta minä selitin, että se oli vain osa täkäläistä kasvatusfilosofiaa.

Kirkosta lähdimme museoon, joka sijaitsi aivan lähellä. Se ei ollut auki. Seinällä oli aukioloajat, mutta ilmeisesti kukaan virkailijoista ei ollut jaksanut tulla töihin. Onhan se ymmärrettävää, kun oli pyhä ja kaikki. Se siitä sitten taas. Pitänee yrittää joskus uudestaan.

Kuopus otti omaa lomaa ja lensi Ouluun. Ilmoitin, ettei minulta heru matkarahoja, mutta tyttö laittoi likoon kesätienestinsä. Meno Helsinkiin Norwegianilla sujui helposti, mutta paluulento, jonka piti tapahtua uuden Snowbird-firman lennolla, oli peruttu. Sattuuhan sitä, ja sattuu sitäkin, ettei asiakkaalle muisteta ilmoittaa peruutuksesta. Isosisko sen huomasi, ja nyt on tilanteesta väännetty kättä. Olen ollut yhteydessä Snowbirdiin, jossa todettiin, ettei lentoa ole, ja että rahoja tulee periä firmalta, joka lennon välitti. Olen ollut yhteydessä Bravo fly-yhtiöön (englanniksi, soiton alkuhinta 6 euroa), jossa todettiin, ettei madamen tarvitse olla huolissaan, koska lentoa ei ole peruttu. Seikkailin näiden yhtiöiden tiedotusten välillä ja päädyin uudestaan soittamaan Bravo fly-firmaan. Siellä ei edelleenkään tiedetty, että lento on peruttu. Olin yhteydessä Snowbirdiin, mutta se firma ei ole yhteydessä minuun. No, joo, sattuuhan sitä, että lapsen rahat häviävät, kun ketkufirmat ketkuttelevat. Paha maku jäi suuhun tästä asiasta ja ihmetys siitä, että lentoja välittävä firma ei tiedä lentojen perumisista. Miksi?  Ja mitä 17-vuotias olisi tehnyt Helsingin lentokentällä sunnuntai-iltana kuullessaan, että hänen varaamaansa lentoa ei ole?

Loppuviikoksi on kasaantunut paljon mukavaa ohjelmaa. Perjantaina lähdemme mieheni kanssa Sofia-opiston kokopäiväretkelle Ecijan barokkikaupunkiin. Lauantaina on kasvisruokakurssi (reseptejä luvassa) ja samana iltana konsertti. Ensi viikolla lähden retkelle Cordobaan. Marraskuu menee niin joutuisasti, etten ole ehtinyt paneutua kaamosmasennukseen. Ihan tosi! Minulle tulee tänne pari suomalaista naistenlehteä, ja niissä oli artikkeleita kyseisestä ilmiöstä, joka jysähtää monen suomalaisen niskaan viimeistään marraskuussa, mieluummin hieman aikaisemminkin. Tulkaa tänne, niin unohdatte, mitä se sana edes tarkoittaa!

Terveisin: Pirkko, jolla on koti-Suomessa sekä kirkasvalolamppu että korvalamput