Oikeastaan on aika säälittävää, että kun aurinko pikkuisenkaan pilkahtaa taivaalla, minun katseeni kääntyy heti siihen päin, ja suupielet leviävät hymyyn ihan itsestään. Huh, mikä voima auringolla, valolla on! Ja millaisia vaikutuksia sen puuttuminen aiheuttaa. Minä olen aurinkoriippuvainen, myönnän sen, mutta minunlaisiani on paljon (ja meistä matkatoimistot hyötyvät). Jospa, jospa, ensi kesänä unelmamme (= kuopuksen ja minun) toteutuu, ja pääsemme muuttamaan puoleksi vuodeksi aurinkoon! Tänään asia on nytkähtänyt eteenpäin, ja odottelemme kärsivällisesti erästä dokumenttia. Sitten rupean hakemaan asuntoa Espanjan auringon alta. Upeaa!

Tuttavapariskunta oli meillä sunnuntaikahvilla. Me kaikki neljä kahvipöydän ympärille olleet olemme suurin piirtein saman ikäisiä, mutta meidän elämäntilanteemme poikkeavat aika lailla toisistaan. Minä olen ainoa eläkeläinen. Minun mieheni on ollut eläkkeellä yli 15 vuotta, mutta tekee ansiotyötä päivittäin, joskus (mielestäni) liikaakin. Tuttavapariskunnan rouva on työelämässä, eikä suunnittele ollenkaan pois jäämistä. "Niin kauan kuin terveyttä riittää", on hänen mottonsa. Hänen miehensä oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle 65-vuotiaana, mutta olosuhteiden muutosten vuoksi hän joutuukin jäämään pois töistä pari vuotta suunniteltua aikaisemmin. Tämä tuntui olevan kova pala. Puhuimme ja pohdimme asiaa yhdessä. Jauhoimme oikeastaan samoja asioita: Jos seniori on halukas ja kyvykäs töihin, hänellä tulisi olla se mahdollisuus. Vaikka aika kuluisikin mukavasti puuhastellessa, olemme tottuneet tekemään töitä, ja työstä saa palkkaa. Meidän ihmisarvomme on riippuvainen tästä yhtälöstä. Emmehän me viisasten kiveä löytäneet - ei kai sitä ole löytänyt kukaan muukaan. Sanoinkin ystävällemme, että hänen tulisi perustaa Oulun Seniorityöntekijöiden  Välitystoimisto = OSV. Lupasin tulla heti listoille tekemään kaikenlaista keikkatyötä. Niin, kyllähän se niin on, että en ehkä kovin heppoisin perustein enää haluaisi sitoutua vakinaiseen työsuhteeseen. Vaan kukapa tietää?

Sain viestin, jossa pohdiskeltiin vanhusten kotona/hoitolaitoksessa asumista. Totuushan on tietysti se, että me kaikki haluaisimme asua kotona kuolemaamme saakka. Tämä ei useinkaan ole mahdollista. Tunnen muutaman perheen, joiden vanha lähiomainen asuu samassa omakotitalon pihapiirissä omassa talossaan. Tämähän on aivan ihanteellinen olotila: itsenäinen, mutta kuitenkin avustettu ja valvottu asuminen. Tyttäremme sanoikin täällä käydessään, että meidän tulisi miettiä, kenen lapsen luona haluamme sitten vanhana asua. Talonrakennuspuuhiin pitäisi käydä jo piakkoin. No, ehkä siirrän sen asian pohtimista tuonnemmaksi. Suomalainen vanhus viettää kuitenkin viimeiset elinvuotensa yleensä laitoksissa. Lähiomaiset eivät pysty, eivätkä jaksa ottaa vanhusta hoidettavakseen. Ymmärrän asian täysin. Meistä hiukan nuoremmista tuntuu, että elämää on vielä elettävänä, emmekä sen vuoksi halua sitoa itseämme kokonaan vanhukseen. Tämä on tilanne, jossa ihminen joutuu monen kysymyksen eteen, ja todennäköisesti saa kantaa huonoa omaatuntoa tekipä niin tai näin. Huomasin jälleen lehdessä ilmoituksen, joissa haettiin "sijaisperheitä" vanhuksille. Ajatus on aivan erinomainen: perhe ottaa luokseen vanhuksen ja hoitaa häntä palkkaa vastaan. Vanhus saa viettää päivänsä kodissa, vaikka se ei oma koti olisikaan. Mutta. Niin, mutta. Minä olen aikaa myöten tullut niin epäluuloiseksi, etten varmaankaan antaisi äitiäni "sijaisperheeseen". Kuka valvoo, että vanhuksella lopultakin on hyvät oltavat? Heikko, muistamaton ihminen on aika lailla toisten armoilla. Pelkään, että vanhuksilla aletaan tehdä bisnestä. Todennäköisesti pelkoni on aivan turha, mutta en kuitenkaan usko, että tämä sijoitusperhe-ajatus on pelkästään hyvä ja onnistunut. Toivon, että olen totaalisesti väärässä, ja että sijoitusperheet tulevat olemaan ratkaisu ikääntyvien hoidossa.

Poljin kuntopyörällä kuntosalilla ja katselin jotain kokkiohjelmaa. Siinä kisasivat suomalaiset lapset (näyttivät olevan 9-13-ikäisiä), sabluuna on tietenkin tuotu ulkomailta. On hienoa, että ruoanlaitto on muodissa. Hyvä juttu, että jo lapset kiinnostuvat keittämään ja paistamaan, ovat tietoisia ruoka-aineista, niiden terveysvaikutuksista jne. Yksi asia pisti kuitenkin silmääni: ruokalajeihin oli usein lisätty alkoholia. "Hernekeitto valkoviinillä", "Vasikanrinta punaviinikastikkeella", "Rommikakku", jotain tähän suuntaan niiden ruokien nimet menivät. Ok, ruokien maustamiseen on käytetty erilaisia alkoholijuomia kautta aikojen, se on mielestäni sinällään vain makukysymys. On kuitenkin hyvin outoa, että alaikäiset ovat tietoisia erilaisten alkoholijuomien makuvivahteista ja käyttävät niitä tottuneesti keitoksissaan. Meinaan vain, että eikö se lakikin kiellä näiden lapsukaisten kallistelemasta pulloja siellä ohjelmassa? Kai niitä seoksia pitää maistaakin, lirauttaa vähän lisää, jos tulos ei ollut tarpeeksi ärhäkkä. Huhuu, ohjelman suunnittelijat, kysäiskääpä lakimieheltä, saako alaikäinen käyttää alkoholia telkkariohjelmassa!

Painiskelen edelleen "Miten pääsen eroon turhista huolista" opuksen kanssa. Ensi kerralla kerron teille valittuja viisauksia.

Päivä pitenee! Pirkko