Olen vielä pohdiskellut tuota koulunkäynnin mysteeriä Al Ainissa. Eli miksi koulu ei ole tärkeä lapsille eikä ilmeisesti heidän vanhemmilleenkaan? No, tietenkään ei pitäisi kärjistää asioita, mutta ajatellaan nyt jotenkin yleisellä tasolla. Tyttäreni mainitsi kaksi syytä. Tärkein syy lienee kulttuurissa. Jos 10-vuotiaalla tytöllä on jo sulhanen sovittuna valmiiksi ja ura kotiäitinä tiedossa, ei koulunkäynnillä ole kovin suurta merkitystä. Tyttäreni kertoi, kuinka nämä 10-vuotiaat oikein hehkuttavat sitä, ettei heidän tarvitse mennä enää mihinkään, kunhan pääsevät naimisiin. Toisena syynä lienee raha. Öljytulot ovat sen verran runsaat, ettei naisten tarvitse osallistua perheen elättämiseen. Kyllähän minä - opettaja henkeen ja vereen - paheksuin kovasti tällaista menoa. Etteikö koulu ja koulutus ole tärkeää?! Kun sitten istuin yksikseni saunan lämmössä, huomasin olevani ajatusmaailmaltani oman kulttuurini vanki. Mikä onkaan lapselle ihanampaa, kuin että kotona on aina läsnä oma, rakas äiti, joka ei haluakaan muuta kuin olla hyvä vaimo miehelleen ja rakastava äiti lapsilleen. Onko tässä jotain väärää? No, ei tietenkään. Tilannehan on ihanteellinen joka suhteessa. Jos on. Tilanne on ihanteellinen niin kauan kuin nainen on kotona omasta tahdostaan haluamattakaan tehdä muuta. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, suuri osa naisista tuolla päin maailmaa kokee asian juuri näin.

Mietitäänpä tilannetta esimerkiksi joissain Afrikan maissa (no, niissähän on toki keskenään tosi suuria kulttuurisia eroja) ja vaikkapa Intiassa. Tilanne lienee enimmäkseen se, että naisten kouluttaminen ei ole tärkeää juuri samasta syystä kuin Arabeissakin: tulevan kotiäidin sivistykseen ei kannata rahaa tuhlata. Eihän siitä niin kauhean kauan aikaa ole, kun Suomessakin ajateltiin samalla tavoin, ainakin joissakin perheissä ja suvuissa. Muistanpa, kuinka minullakin oli oppikoulussa luokkakavereita, joilla ei ollut tarkoituskaan mennä lukioon. Ehei, nopeasti töihin ja naimisiin!

Olen maininnutkin joskus, että olin Saksassa vaihto-oppilaana ylioppilaaksi tuloni jälkeen. Ihanaan vaihto-oppilasperheeseeni kuului työssä käyvä isä, kotiäiti ja yksi aikuinen poika. Meitä ulkomaalaisia "lapsia" heillä sitten olikin vuosi toisensa perään, yksi kerrallaan. Äiti oli siis kotirouva, mutta hänellä kävi siivoja-keittäjä useampana päivänä viikossa. Siihen aikaan saksalaiset naiset olivat kotona, ja tämä sama perinne on vieläkin aika lailla voimissaan. Pari tytärtäni on ollut aikoinaan saksalaisissa perheissä au-paireina. Toisen perheen äiti oli kotiäiti, toisen perheen rouva kävi töissä. Luulen, että meillä täällä Suomessa kotiäitiys meni pois muodista samaan aikaan kuin kaupungistuminen alkoi. Sodan jälkeinen puute pakotti myös äidit töihin. Meidän hieno päivähoitosysteemimme mahdollistaa sen, että äidit voivat halutessaan näin tehdä. Mikä olisi tilanne, jos meillä olisi öljyrahoja? Veikkaanpa, että suomalaisnaiset olisivat kuitenkin työelämässä. Mehän olemme kulttuurimme kasvatteja: tarmokkaita työmyyriä.

Kotiäitikulttuuri elää ja kukoistaa myös Yhdysvalloissa. En tiedä, mikä tähän on syynä. Taloudellinen aspekti on tietysti yksi: rikkaan miehen vaimon ei tarvitse mennä töihin. Toisaalta kotiäidit osallistuvat paljon lastensa koulutapahtumiin, auttavat oppitunneilla, järjestävät hyväntekeväisyystempauksia jne. Eli he tekevät ja toimivat aktiivisesti kodin ulkopuolella, vaikka heillä ei olekaan palkkatyötä.

Maailma on moninainen, ja naisen elämän määrää hyvin voimakkaasti se, mihin kulttuuriin hän sattuu syntymään. Miehen kohdalla asia on helpompi. Hän on perheen elättäjä. Halusipa tai ei. Pystyipä hän siihen tai ei. En yritäkään sanoa, että tämä tai tuo tapa toimia on oikein. On varmaa, että on olemassa monta hyvää tapaa hoitaa perhettä. Tämä meidän suomalainen tapamme on hyvä, joskin soisin pikkulasten äideille taloudellisen mahdollisuuden viipyä kotona useamman vuoden lasten kanssa. Al Ainin tapa on erinomainen, mikäli nainen on tyytyväinen, eikä turhaudu kodin seinien sisällä olemiseen. Saksalaisen työäidin osa voi olla hyvä, jos hän sattuu saamaan osaavan ja lapsirakkaan aupairin. Lapset ovat joustavia. Meistäkin tuli ihan kunnollisia ihmisiä, vaikka isä ja äiti olivat töissä molemmat, ja me vietimme päivät apulaisen (lukuisten eri tyttöjen) kanssa. Itse olin äärettömän helpottunut siinä vaiheessa, kun iltalukioon mennyt vanhin tyttäreni otti hoitovastuun pienimmistä minun työpäiväni ajan. Minä maksoin, ja homma luisti.

Tällä kertaa näissä mietteissä: Pirkko