Olen juuri palannut Valamosta "Rakkauden ja kuoleman filosofia" nimiseltä kurssilta. Tiivistä tietoa tiiviissä ajassa, mielenkiintoisia keskusteluja, loistava asiantuntija, Torsti Lehtinen, vetäjänä. Olin heinäkuussa Valamossa viikon Torstin vetämällä "Ihmisenä elämisen filosofia" kurssilla. Siitä jäi sellainen nälkä, joka ei ilmeisesti sammu muuten kuin kursseihin osallistumalla. Sen olen kyllä tullut huomaamaan, että kurssi silloin ja tällöin on niin kovin vähän, ja asiat unohtuvat pian arjen pyörityksessä. Mitenkähän tuo avoin yliopisto? Täytyy tutkia kevään kurssitarjontaa.

Mikä sitten oli kurssin anti kohdallani? Jo pelkästään se, että sain irrottautua arjesta, nähdä hiljaisen, lumipeitteisen Valamon ja istua  pohdiskelemassa tarvitsematta miettiä kotiasioita, oli suuri anti. Entä tiedollinen puoli? Katselin tuossa muistiinpanojani ja totesin, että huomenna on riennettävä kirjastoon ja lainattava esimerkiksi Sartren teoksia, niin ja tietenkin pitää kaivaa hyllystä esiin se Kierkegaardin elämänkerta, joka on siellä kesästä asti odottanut lukijaansa. Tällainen lyhytkurssi, jonka aikana nimiä ja henkilöitä tulee kuin liukuhihnalta, saattaa jättää jälkeensä aikamoisen sekamelskan, mutta se käynnistää aivoissa valtavan prosessin, jonka antina voi seurata paljon hyviä ja luovia ajatuksia ja tekoja. Ainakin viime kesänä minun kohdallani kävi niin, että kurssilla alkanut pohdinta jatkui kuukausikaupalla, ja näiden pohdintojen tuloksena syntyi jossakin vaiheessa myös tekstiä.

Saimme lauantai-iltana pohdintatehtäviä, joiden synnyttämistä ajatuksista oli tarkoitus keskustella, mutta ajan puutteen vuoksi emme ehtineet niitä käydä läpi. Mielestäni tällainen tehtävänanto (tyypillistä Torstille) toimii, vaikka asioista ei ehdittäisikään keskustella yhdessä. Ensimmäinen tehtävämme oli kysymys: Voiko kuolemaan valmistautua? Toinen tehtävä kysyi: Miten voi kasvaa rakastamaan enemmän? Pohdin näitä asioita itsekseni, ja minusta tuntui, että ensimmäiseen kysymykseen löysinkin omannäköisiäni mielipiteitä. Toinen kysymys oli niin vaikea (minulle), että sen mietiskeleminen on vieläkin kesken. Jos sinulla, tämän teksti lukija, herää ajatuksia ja ehkä vastauksia näihin kysymyksiin, niin ole hyvä ja kirjoita niistä tänne meidän kaikkien yhteiseksi rakennukseksi.

Ja tähän lopuksi muutamia ajatuksia viisaampien kynistä:

Ihminen on ruumiillistunut kaipaus. (A. Schmemann)

Usko on vaarallista, esimerkiksi usko järkeen. (E. Paasilinna)

Syvällisintä tietoa on tieto tietämättömyydestä. (Sokrates)

Sydämeni on rauhaton, kunnes se löytää levon Sinussa.(Augustinus)

Jumala ei luonut ihmistä kuvakseen, vaan ihminen loi jumalat toiveittensa kuvaksi. (L. Feuerbach)

Kaikkia yhdistää kaipaus. (W. Blake)

Näissä(kin) mietteissä: Pirkko