Terve! Aivan, tervehdin lukijoitani tällä sanalla, mutta samalla ilmoitan, että tutkimusten mukaan olen terve. Pitäisipä joskus tutkia tuon sanan etymologiaa. Sisältääkö se todella viestin siitä, että sanoja tuntee olevansa hyvässä kunnossa ja toivoo samaa kumppanilleenkin. Sellainen hämärä muistikuva minulla on historian tunneilta lukiosta, että kuolemaan tuomitut vangit, jotka olivat menossa taistelemaan henkensä kaupalla areenalla villipetojen kanssa muinaisessa Roomassa, tervehtivät keisari Neroa sanoilla:" Salve, Caesar, morituri te salutant." Eli suomennettuna: "Terve, Caesar, kuolemaan menevät tervehtivät sinua." Eivät mahtaneet olla terveitä nuo orjat taistelujen jälkeen, ja jokainenhan meistä tietää, ettei Nero suinkaan ollut tervejärkinen mies.

Tutkimusta odotellessani selasin jotain terveys- tai fitness-lehteä (aika vapisevin käsin), ja luin artikkelin siitä, kuinka alituinen murehtiminen ja huolehtiminen on epäterveellistä ja turhaa. Tiedetään, tiedetään. Dale Carnegie on jossakin kirjassaan sanonut viisaasti ja ytimekkäästi: "Huolestumistottumus on murrettava, ennen kuin se murtaa teidät." Minusta tuossa piilee aika vinha ajatus, ja varsinkin tykästyin sanaan "huolestumistottumus". Siis todella, meitähän on olemassa tällaisia kuin minä - ja epäilenpä jopa, että suurin osa naissukupuolesta kuluu samaan rotuun - , joilla on juuri tämä huolestumisTOTTUMUS. Olemme sopeuttaneet itsemme siihen, että asioista pitää olla huolissaan koko ajan. Jos yksi asia on kunnossa, niin ainahan löytyy jotain, josta voi olla huolissaan: oma itse, perhe, suku, maailmanrauha, maapallon tulevaisuus, Syyrian tilanne... Minä maksaisin jollekulle, joka ottaisi omakseen tämän minun huolestumistottumukseni. Osaan kyllä ottaa rennosti ulkomaanmatkoilla. Se on ehkä eräs syy siihen, että matkustan niin mielelläni. Tunnen, että koneen kohotessa ilmaan minun huoleni jäävät jonnekin kauas. Carnegie varoittaa viisaasti, että tämä tottumus voi murtaa meidät. Täytyypä lukea jokin Carnegien teos, jos sieltä löytyisi jokin neuvo tällaisen huonon tottumuksen hävittämiseen. Tosin pelkään pahoin, että neuvot ovat jotain siihen tyyliin kuin, että "keskity mukaviin asioihin", "tiedät, että tällaisia asioita tapahtuu harvoin" (lentokoneen putoaminen) jne. Mutta täytyy lukea jokin opus, jotta pääsen jyvälle. Jos saan valaistuksen, kerron siitä teillekin, sillä kaikkihan me haluamme päästä eroon tästä ikävästä tottumuksesta.

Törmäsin eräässä lehdessä sanapariin Proud Age (ylpeä ikä). Artikkelin mukaan Proud Age on voittoa tavoittelematon ja toiminnastaan palkittu liike, joka tarkastelee ikääntymisteemaa voimavaralähtöisesti (häh?). Edelleen sanottiin, että Proud Age julkaisee lehteä, järjestää seminaareja, käynnistää ja ottaa osaa eri projekteihin. Liikkeen perustaja ja koordinaattori on Anna Pylkkänen. Innostuin tietysti hirmuisesti artikkelin luettuani ja googletin liikkeen välittömästi. Innostukseni lässähti alkuunsa, kun huomasin, että Proud Age- liikehdintä tekee työtään vanhushuollon piirissä. Älkää käsittäkö väärin. Vanhaa äitiä hoitaessani olen tullut huomaamaan, kuinka tärkeää vanhustyö on. Tapaan äidin luona usein välittäviä, lämminhenkisiä hoitajia, jotka koskettavat vanhusta ja puhuttelevat häntä hänen arvonsa mukaisesti (vanhus = ihminen, ei holhokki). On ihanaa tavata tällaista ammattitaitoa. Mutta, niin se mutta. Proud Age- liike keskittyy siis vanhuksiin. Minä olen juuri eläkkeelle päässyt rouva, joka haluaisi olla vielä osa tuotteliasta yhteiskuntaa. Jos löydätte jotain minulle, niin lähettäkää viestiä. Kielitaitoa riittää.

Lumisateen keskellä, hyvällä mielellä: Pirkko