Täytyy myöntää, ettei kyseinen kuva jälleen kerran liity asioihin, joista kirjoitan. Mutta lupaan, että kuvien aihepiiri muuttuu runsaan viikon sisällä (aion nimittäin opetella lataamaan kamerasta kuvia nettiin, tiedän, ettei se ole vaikeaa).

Onpa ollut aika menevä viikko. Viime sunnuntaina, viikko sitten, olimme tuttavamme 50-vuotispäivillä. Olimme saaneet henkilökohtaisen kutsun, ja noudatimme sitä mielellämme. Hannu Takkula, europarlamentaarikko, juhli vanhenemistaan 500:n ystävän ja tuttavan kanssa Madetojan salissa, Oulussa. Olemme Hannun vanhempien kanssa perhetuttuja ja seuranneet miehen poliittista uraa kiinnostuksella. Tilaisuus oli mukava, sillä kyseessä oli konsertti, ja Hannu kertoili elämänsä tapahtumia musiikin edetessä. Esiintyjät olivat Hannun lähiomaisia ja hyviä ystäviä. Konsertti oli tasokas, ja uskon, että Hannun omat laulut herättivät liikutusta ja sympatiaa kuulijoissa. Tottakai kyseessä oli myös jonkinlainen lähtölaukaus kevään vaalien ollessa jo muutaman kuukauden päässä, mutta politikointia en tilaisuudessa havainnut. Hannu on symppis!

Keskiviikkona meidät oli kutsuttu ystäväperheeseen syömään. Meitä oli neljä pariskuntaa, kaikki tuttuja jo vuosikymmenien ajan, joten juttua piisasi. Emäntä hemmotteli meitä porokeitolla, kotitekoisella leivällä ja luumukiisselillä. Tottakai joimme myös kahvit illan mittaan, ja emäntä kantoi pöytään täytekakun, juustoleivän sun vaikka mitä muuta. Kaiken sen porinan ja syönnin jälkeen rupesi oikein nukuttamaan. Kotimatkalla oli autossa aika hiljaista, kun sulattelimme kyläreissun monipuolista antia. Innostuin itsekin kutsumaan ruokavieraita, joita odottelemme kotiimme parin viikon kuluttua. On ihanaa saada nauttia vieraanvaraisuudesta, mutta on myöskin mukava saada toimia emäntänä!

Lauantaina juhlimme mieheni isän 85-vuotispäivää. Väkeä oli koolla noin 130 henkeä, josta huomattava osa lapsia ja nuoria. Mieheni siskot olivat valmistaneet lähes kahden tunnin historiallisen katsauksen, jonka jälkeen jokainen oli valmis ruokailemaan. Syönnin, joululaulujen ja joulupukin käynnin jälkeen nautimme vielä iltakahvit. Viiden tunnin juhliminen aiheutti sellaisen ähkyn, että illalla oli vielä pakko lähteä lenkille.

Tänään, sunnuntaina, olin piispan adventtivastaanotolla (tällä kertaa yksin, sillä mieheni teki oharit). Tämä oli kolmas kerta, jolloin olin piispalassa tässä juhlassa. Tarjoamiset olivat jälleen kerran upeat, puheenvuorot mielenkiintoisia ja musiikkiohjelma korkeatasoista. Tapasin paljon tuttuja, joita en ollut vuosiin nähnyt. Juttu luisti mukavasti.

Kaiken tämän ohjelman ohella olen tehnyt tavanomaiset huushollihommat, osallistunut seurakuntaneuvoston kokoukseen, käynyt hepreantunnilla, pitänyt kolme oppituntia kristillisellä koululla, huolehtinut äidistä päivittäin, ja iloinnut tyttäreni ja hänen viiden lapsensa (kaikki eivät olleet mukana) viikonloppukyläilystä mummolassa. Vilkaisin juuri ensi viikon kalenteria, joka vaikutti huomattavan paljon rauhallisemmalta. Perjantaina lähden sitten viikonloppukurssille Valamoon. Nautin luostarin rauhasta ja siitä, että minä saan olla kurssilla opiskelijana, saan olla oppimassa, en opettamassa.

Adventin tunnelmissa: Pirkko