Paikallislehden tekstaripalstalla oleva viesti alkoi näin:" Meitä on paljon, jotka olemme kaksin yksin. Enimmäkseen ehkä naisia, joiden puolisot ovat ahkerasti menossa..." Kirjoituksen jatko-osassa nainen heitti ilmaan ajatuksen siitä, että paikkakunnalle voitaisiin perustaa kerho, jossa avioliitossaan yksinäiset voisivat kohdata toisensa. Tämä viesti kolahti, sillä mieheni oli juuri lähtenyt pohjoiseen jollekin vuokramökille nauttimaan yksin hiihtämisestä ja oleilusta. Mikäpä oli lähtiessä, kun kotiin jäi vaimo, joka varmasti huolehtisi lapset ja vanhukset. Niinpä niin. Kyllähän minäkin aina joskus lähden, mutta se vaatii pitkällistä suunnittelua. Kuka hoitaa mummon? Kuka huolehtii lukiolaisen tarpeet(ruoka/juoma/seurustelu/myötätunto/ojentaminen/pakottaminen jne)? Entäpä pyykinpesu, siivous, ruoka?

Ystäväni sanoi kerran, että hänellä ja hänen miehellään oli "ihan tavallinen avioliitto". Voisiko asian sen paremmin ilmaista? Niin meilläkin, mutta meillä - kuten varmasti monessa muussakin perheessä - mies on minua tasa-arvoisempi. Onko se minun syyni? Ehkä. Vai onko se miehen syy? Ei aavistustakaan.

Eräs puolituttu kertoi appivanhemmistaan. Hän oli aina ihaillut vanhan pariskunnan vakaata, onnellista liittoa. Vanhukset kävelivät aina käsi kädessä ollessaan asioillaan kaupungilla. Sitten he jäivät yhdessä auton alle ja kuolivat. Ja yhä vain käsi kädessä. En tiennyt olisiko pitänyt ihastua vai kauhistua, kun kuuntelin tätä juttua. Ihailen ja kadehdin tuollaista parisuhdetta, mutta jotenkin vanhusten kohtalo karmaisi.

Paasasin juuri aikuisen tyttäreni kanssa puhelimessa siitä, kuinka helppo miesten on vain ottaa ja lähteä, se perheen huolehtimisgeeni kun näyttää aika monelta puuttuvan. Tyttäreni myönsi näin olevan, mutta lisäsi siihen, että hän kyllä pääsee menemään työmatkoilleen kaikessa rauhassa, mutta menojen pitää olla tiedossa etukäteen. Tyttäreni sanoi myös, että asiat kyllä hoituvat hänen poissaolonsa aikana, mutta ne hoituvat eri tavalla, ja siihen on tyytyminen.

Olen jo yhtä sähköpostia lähempänä oman lähtemisen-unelmani toteutumista. Jos kuopus saa koulupaikan, se tietää valtavasti kaikenlaisten asioiden selvittelemistä, eikä pienin juttu ole asunnon hankkiminen. Mitä sanoo mieheni? Hän on hyvin myötämielinen suunnitelmalle ja aikoo käydä luonamme lomalla.

Auringosta unelmoiden: Pirkko