Senioriopettajat-lehdessä numero 5 oli artikkeli "Suomi jäi kärkimaista vanhusvertailussa". Global Age Watch-indeksin mukaiset mittaukset eivät olleet kovin mairittelevia Suomelle, sillä maamme pääsi sijalle 15, kun kaiken kaikkiaan mukana tutkimuksessa oli 91 maata. Ei siis niin huonosti, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota yli 60-vuotiaiden toimeentuloon, terveyteen, koulutukseen ja työllistymiseen (!)sekä elinympäristön ikäystävällisyyteen. Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat 20:n parhaan joukkoon, ja ykköstilan vei Ruotsi. No, ei ehkä kauhean suuri yllätys tuokaan. Minua kiinnosti erityisesti seuraava huomio: Koulutuksen ja työllisyyden osa-alueissa Suomi ei sijoittunut edes 20:n parhaan maan joukkoon. Ikääntyvien työllisyys on Suomessa harvinaisempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Olisipa mielenkiintoista tietää, miten seniorit näkyvät esimerkiksi Ruotsin työelämässä. Tämähän on minun lempiajatukseni: työtä niille senioreille, joilla siihen on halu! Työ ei yleensä ole ainoastaan tekemistä, vaan myös jossakin sosiaalisessa ympäristössä elämistä. Ja muistelen kuulleeni jonkun sanovan, että ihminen on sosiaalinen eläin. Linkolat ovat sitten asia erikseen.
Edelleen tuohon tutkimukseen palatakseni, niin hyvän arvosanan ikäystävällisyydestä (huh, hei, mikä uusi sana!)saivat esimerkiksi Ruotsi, Norja, Saksa, Alankomaat, Sveitsi, Islanti, Itävalta ja Englanti. En tiedä, miten Suomi sijoittui tuolla osa-alueella,kovin korkealla sen listasijoitus ei ainakaan ole ollut. Suomalaiset asiantuntijat suhtautuvat kuulemma tutkimustuloksiin "varauksella". Heidän mielestään tietolähteiden vertailu on vaikeaa. Niin tai näin, raportin tulokset ovat kuitenkin suuntaa-antavia, eli Aira Samulineja tarvitaan paljon lisää, jotta seniorit pääsevät viettämään omannäköistään elämää.
Ihastelin eilen skypessä tyttäreni garderoobia. Hän oli juuri tullut paikallisista häistä, ja näytti juhla-asunsa: pitkät hihat, helma lattiaan asti ja ihanan paljon blink-blinkkiä kauniin sinisellä pohjalla. Voi, voi, kuinka upeaa! Kehumisistani innostuneena hän kantoi kameran eteen kanduuran (siis paikallinen naisten asu, tosi säädyllinen, ei näy kurvit, eikä paljon muutakaan)toisensa jälkeen. Voi sitä värien riemua ja paljettien säihkettä! Kyllä vaate voi olla kaunis, vaikka malli olisikin yksinkertainen. Sitä vain harmittelimme, ettei noille upeille asuille juuri Suomessa ole sitten joskus käyttöä. "Näin se on", minä valistin. "Täällä sanotaan, että mustasta ei väri parane." Eihän musta ole edes oikea väri, mikä lienee musta (!) aukko, joka imee itseensä kaikki värit (jotenkin näin se selitettiin fysiikan tunneilla tai sitten ei). Nyt kun pikkujoulutkin alkavat, niin eiköhän kauppojen tangot ole täynnä näitä "pikkumustia". Häh, mikä sana: pikkumusta! Mikä sitten on iso musta?
Niin, vielä sananen niistä häistä Al Ainissa. Vihittäviä pareja oli ollut viisi. Suomalaiset menivät juhliin aika myöhään illalla, mutta silloin vasta saapui ensimmäinen parikin. Tällä kertaa myös miehet olivat juhlissa mukana. Tilaisuus oli kuulemma lähinnä syöntiä: upea arabialainen noutopöytä, jossa suolaiset ja makeat olivat suloisesti sekaisin. Vieraat söivät ja juttelivat, välillä tuli sisään hääpari, miehet esittivät jotain tanssia, ja sitten taas vaihteeksi syötiin. Minä sain sellaisen kuvan sikäläisistä häämenoista, ettei vihittävä pariskunta niinkään ole pääosassa, vaan yleisö juhlii omia aikojaan, pari käväisee vihillä. Meillähän häissä koko seremonia ohjelmineen keskittyy hääpariin. No, tapoja on monenlaisia, ja olisi kiva päästä joskus tutustumaan arabialaiseen noutopöytään.
Tapaamisiin! Pirkko