Taloustyöt ovat sivistäviä - jos radio on auki. Kuulin eilen ohjelman, jossa kerrottiin Vanhustyön keskusliiton alaisuuteen kuuluvan Eloisa ikä-ohjelmaan liittyvästä haastattelututkimuksesta. Tutkimustuloksista ilmeni ensiksikin se, että "vanhuksen" ikäraja on siirtynyt kauemmas. Ennen määriteltiin 65-vuotias vanhukseksi, nykyisin rajana pidetään 72 vuotta (kysäiskääpä tuon ikäisiltä, ovatko he omasta mielestään vanhuksia!).

Ohjelman aikana tuli moneen kertaan esille työn arvostus. Koska elämme työorientoituneessa yhteiskunnassa, ihmisen arvo mitataan usein sillä, mitä työtä hän tekee. Jos olet työtön tai eläkkeellä, arvostuksesi laskee alamäkeä huristen. Keskusteluissa otettiin esille se seikka, että erittäin monet seniorit (hyväksyttävä nimitys) tekevät ilmaista hoitotyötä huolehtimalla lähiomaisistaan ja naapureistaan. Mikäli tälle työlle alettaisiin laskea hintaa, se olisi huimaava. No, tietysti tuntuu, että jokaisen on hoivattava omat vanhempansa ja muu suku, mutta ei se aina ole niin yksinkertaista. Yhteiskunta säästää siis ihan ehtaa rahaa, kun me - eläkeläiset - huolehdimme toisistamme. Senioreiden joukosta nousi myös voimallisesti esiin ajatus siitä, että vapaaehtoistyötä voisi/pitäisi tehdä enemmän. Olenkin jo aikaisemmin heittänyt ilmaan idean siitä, että eläkkeelle jääville olisi järjestettävä kursseja (tai vaikkapa pari illanistujaista), joissa tuotaisiin esille monenmoiset mahdollisuudet löytää uusia harrastuksia ja vapaaehtoistöitä (idean saa kopioida, olen muistaakseni lukenut sen joskus saksankielisiltä nettisivuilta).

Ohjelmasta jäi erityisesti mieleeni se, mitä puhuttiin yksinäisyydestä. Se ei nimittäin ole vanhojen etuoikeus. Tutkimustulosten mukaan yksinäisten joukko on yhtä suuri niin vanhojen kuin nuortenkin keskuudessa. - Tuota on vaikea kommentoida mitenkään.

Olin kuuntelemassa erään psykoterapeutin luentoa. Ensiksi hän puhui siitä, kuinka valheellinen ja vääristynyt on käytössämme oleva elämänkaaren kuva: siis kaari, joka alkaa alhaalta, käväisee huippukohdassaan ja laskeutuu taas alas. Hän kertoi, ettei ihmiselämää ja ihmisen kehitystä mitenkään voi kuvailla tällä tavoin. Etenemme ja kehitymme rosoisesti, asteittain, joskus tulee takapakkia, mutta kehitys ei lakkaa. Luennoitsija mainitsi myös, kuinka Japanissa ei 40-vuotiasta pidetä vielä läheskään aikuisena, siis jo kehittyneenä persoonana. Muistelin luennon aikana, kuinka afrikkalaiset kuvaavat ihmiselämää: se on jatkuvasti nouseva jana ja päättyy ylös!

Juttelin naapurin rouvan kanssa. Hän kertoi, että hänen (yli 70-vuotias) miehensä oli jälleen työmatkalla ulkomailla. Kyselin, oliko mies aina ollut yhtä iloinen, ulospäinsuuntautunut ja tehokas persoona. Voi, ei! Tämä nainen oli mennyt naimisiin ujon pojan kanssa, joka ei ollut liikoja kuluttanut koulun penkkiä. Nyt - monen monta vuosikymmentä myöhemmin - hän totesi olevansa naimisissa kiireisen tohtorismiehen kanssa. Kyllä japanilaiset taitavat olla oikeassa!

Tämän blogin kuvat käyvät aina vain tylsemmiksi, mutta koettakaa kestää. Eiköhän tässä taas pian päästä reissuun ja uusia kuvia ottamaan.

Kirkasvalon paisteessa: Pirkko