Silmiini sattui tietoa, joka liittyy edellisen postauksen asiaan eli ulkomaalaisten työllistymiseen.  OECD-tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat tuovat Suomelle enemmän rahaa kuin nostavat tukina. Työikäisistä maahanmuuttajista joka viides on työtön, kun taas vastaava luku kantasuomalaisten kohdalla on joka kymmenes. Ulkomaalaistaustaiset saavat pienempää palkkaa lähes kaikilla aloilla (tiedot Kodin kuvalehdestä numero 22).

Muistan, kuinka nuorena naisena olin sitä mieltä, että kaikki ulkomaalaiset olivat ihania (siis varsinkin miehet), viisaita ja kaiken kaikkiaan ihmeellisiä. Asuinpaikkakunnallani ei juuri ulkomaalaisia näkynyt, joten kesti jonkin aikaa, ennenkuin sain konkreettista tietoa näiden ulkomaanelävien ihanuudesta.

Asuin Saksassa vuoden, ja aikuisikäni ole matkustellut ulkomailla useamman kerran vuodessa viettäen aikaa sekä kursseilla että lomaillen. Ehkäpä vuosikymmenien karttuminen on myös kyynistänyt minua, mutta nykyään olen sitä mieltä, etteivät ulkomaalaiset suinkaan ole niin ihania. Siis ihan oikeasti: ihmisiähän ne vain ovat, niillä on eri synnyinmaa ja äidinkieli kuin minulla, mutta ei se tee niistä erityisen ihania. Nyt tiedän, että ulkomaalaisten joukossa on aivan ihania tyyppejä ja myös niitä, jotka kierrän kaukaa, ja kaikkea siltä väliltä. Ihan niinkuin meissä suomalaisissakin.

Täytyy myöntää, että ehkä olen - kokemusten karttuessa - tullut jopa hiukan epäluuloiseksi vierasmaalaisia kohdatessani. Mikäli kohtaaminen on jotenkin ammatillinen, asia on helpompi, mutta turistitilanteissa olen varovaisempi kuin joskus aikaisemmin. Ehkä olen myös hieman vaativampi ulkomaalaisia kuin suomalaisia kohtaan. Vierasmaalaisen on todistettava olevansa tosi hyvä tyyppi, ennenkuin pystyn luottamaan häneen. Kamalaa tämä tämmöinen, mutta niin se vain on.

Minulla on kuitenkin ollut todella tuuria, sillä lukuisista reissuistani huolimatta en jaksa muistaa sellaista kertaa, jolloin olisin joutunut petoksen tai jonkin muun rikoksen kohteeksi. Moukan tuuri vai epäluuloisen ja varovaisen matkalaisen onnea?

Vaihto-oppilasvuosiltani (siitä vuodesta on yli 40 vuotta) minulle on jäänyt hyviä ystäviä ja tuttavia. Matkustamme perheeni kanssa Saksaan joka vuosi, ja meitä odottaa aina ilmainen asunto lähellä Moselin-laaksoa. On ollut hienoa saada pysyä näiden mukavien ihmisten mukana heidän elämässään niin monen vuosikymmenen ajan.  - Jouluna saamme vastavuoroisesti vieraita Saksasta. Tyttäreni entinen aupair-perhe tuo lapsensa tutustumaan joulupukkiin, ja olen iloinen saadessani tarjota perheelle kunnollisen jouluaterian.

Tänään oli mahtava lenkkeilyilma: pienen pakkasen tuntua mutta kuivaa. Käveleminen tuntui mahtavalta, mutta takaraivossa asui pieni ahdistus pimenevien päivien vuoksi. Miksi ihmeessä me suomalaiset olemme tulleet asumaan tällaiseen maahan, jossa puolet vuodesta on pimeää päivin ja öin, ja osa vuodesta niin kylmää, että on vaikeuksia mennä ulos (ja ne lämmityskustannukset!). Mieleeni tuli kuva siitä, kuinka kantasuomalaiset joskus ammoin kömpivät keväällä esiin mökeistään laihtuneina, kalpeina ja heikkoina pitkän talven jälkeen. Ja edessä oli lyhyt kesä. Samaa ihmetystä asuinpaikan valinnasta voi harjoittaa vaikkapa Arabiemiraateissa. Mitä ihmeen järkeä on tehdä kotinsa hiekka-aavikolle, jossa jokainen vesipisara - sekä kasteluun ja juomiseen tarkoitettu - on hankittava jostakin kaukaa. Ja mitä järkeä on asua maassa, jossa aurinko paahtaa suurimman osan vuodesta niin, että ihmisten on pakko pysyä sisällä päiväsaikaan (ja ne ilmastointikustannukset!)? Ja Emiraateissakin on asuttu jo tuhansia vuosia (kävin museossa).

Edelleen kaamosmasennusta odotellen: Pirkko